Nimiä paperiin

Vietin jännittävän päivän uudessa kotikaupungissani.

Kävin allekirjoittamassa työsopimuksen ja tapaamassa kaikenlaisia työhön liittyviä naamoja. Allekirjoitin myös vuokrasopimuksen ja kävin mittailemassa uutta kotia. (Olisin ehkä halunnut allekirjoittaa vielä yhden sopimuksen, mutta sen aika ei ollut vielä.) Hannu Karhu oli myös mukana ja katseli paikkoja suojelukarhuille tyypilliseen tarkkaan tapaan. Parketin saumat eivät ihan olleet niin huolellisesti tehdyt kuin hän olisi toivonut, mutta muuten asunto miellytti meitä kaikkia. Herra Karhu murisi hiljaa rappukäytävässä, kun huomasi että naapurissa asuu Hurjanen. Ehkä hän on mukava nimestään huolimatta.

Sain asuntoomme niin monet avaimet, että yhdet niistä pidän itse, toiset annan ehkä Riemulle ja yhdet riittää vielä tien toisella puolella asuvalle naapurin pojalle. Eipähän ole vara-avaimet liian kaukana, vaan suorastaan naurettavan lähellä. Miltei röyhkeän lähellä.

Uudesta kotikaupungista ajaa meille maalle kotiin, äiskän ja iskän hoteisiin kahdessa tunnissa. Opiskelukaupunkiin menee siitä vielä tunti lisää. Eilen lähdin autoilemaan Polosen kanssa kotiseutuja kohti niin myöhään, että uni meinasi tulla simmuun liian varhain ja liian suuren tilannenopeuden vallitessa. Selvisin onneksi yöksi omaan sänkyyn asti vanhempien luokse ja tarkoituksena oli jatkaa matkaa aamunkoitteessa.

Aamullapa sainkin päivystyshälytyksen ja riensin kuin tuulispää äkilliselle lastenhoitokeikalle. Norovirus oli taltuttanut kummipojan siskoineen ja äiteineen, joten Lastenhoitoiskujoukko Kummi & Karhu kutsuttiin hätiin ylläpitämään perheen elintoimintoja. Banaania ja jogurttia syötiin jo puolilta päivin ihan menestyksekkäästi, joten eiköhän kiinteä ruokakin pysy perheen sisällä iltaan mennessä. Lapset piirsivät Hannusta tosi hienot kuvat. Hannu myhäili tyytyväistä ylpeyttä.