Mitä saadaan, kun yhdistetään satakunta alle puolitoistametristä vipeltäjää, kymmenen metriä punaista satiininauhaa, kymmenen pulloa pommacia ja monta kiloa fasupaloja?
Tietenkin taidenäyttelyn avajaiset.
Esikoululaisten ja ekaluokkalaisten ehkäisevän päihdekasvatuksen ja yhteisötaiteen työpajaprojekti saatiin viimein kunnialla päätökseen. Koko jumppasalillinen upeita lasten yhdessä tekemiä paperimassa-, akryylimaali- ja sekatekniikkatöitä. Tohinaa ja kuhinaa oli koko päivä täynnä, kun pienet taiteilijat tutustuivat toistensa aikaansaannoksiin. Vaikka suurin osa lapsista oli aivan ihania, muutama terroristi ja tyranni kiristää pinnaa aina sen verran, että päivän päätteeksi sitä on aivan kuitti. Ihan kuin ne imisivät energiansa aikuisista... Nostan hattuani arvostavasti ja kumarran syvään pelkästä kunnioituksesta kaikkia varhaiskasvatusalan ammattilaisia kohtaan. Hienoa, että jaksatte työssänne (jaksattehan?), sillä käsissänne on ne tulevaisuuden vaikuttajat, jotka päättävät meidän elinoloistamme, kun me olemme vanhuksia. Pelottaa pelkkä ajatuskin.
Mutta niin olivat lasten silmät täynnä lapsuuden viattomuutta ja hyväuskoisuutta. Teki oikein hyvää kuunnella lasten yltiöpositiivisia tulevaisuuden visioita ja karistaa kaikki turha kyynisyys hetkeksi. Ihania nuppusia olivat ne. Siltä osin, kun eivät olleet kamalia kakaroita.
Ihan hyvä minun kai on hakeutua töihin nyt nuorten aikuisten pariin. Ongelmansa on siinäkin ikäryhmässä, mutta ehkä minulla on enemmän työkaluja niiden käsittelemiseksi. Saa nähdä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti