Tekniikan ihmeellinen maailma

Oppari etenee hurjaa kyytiä. Huomenna olisi tarkoitus käydä opinnäytetyöhön liittyvän kyselyn antia läpi toimeksiantajan kanssa. Tänään kahlaan aineistoa vielä kerran läpi ja muokkaan sitä havainnollisemmaksi, jotta niiden pohjalta voidaan ponnistaa hedelmällisiä keskusteluita ja kehitysideoita toiminnan kehittämiseksi. Vastausten määrä yllätti kokemattoman tutkijan täysin: vastaajia oli miltei kolmesataa, joka on kymmenen kertaa enemmän kuin odotettiin. Avokysymyksiin annettuja vastauksia on tekstinä yli kaksikymmentä sivua, huh.

Varustaudun ryhmätilanteeseen hurjalla määrällä teknologiaa. Otan messiin Hanna-Pauliinan eli mun läppärin, jolla voin tehdä muistiinpanoja ja mahdollisesti näyttää datatykin kautta seinälle vastauskäppyröitä ja taulukkoja. Sillä voin myös nauhoittaa keskustelun, jonka ehkä litteroin. Mukaan lähtee myös perheeni uusi tulokas, Harry-Petteri, HP:n näpsäkkä kämmenmikro, jonka wlan-toiminnon ansioista pystyn olemaan riippuvuutta aiheuttavan messengerin ulottuvissa aiempaa etevämmin. Pakkaan laukkuun myös minidisc-soittimen, jonka taltiointiominaisuudet peittoavat kaikki edellä mainitut ystäväni. Saa nähdä mikä näistä lopulta saa luvan minua palvella.

Viikonloppuna olin jälleen lomittamassa pienten lasten vanhempia, tosin eri perheen luona. Perheen isä ja äiti pääsivät kahdestaan reissuun ties kuinka pitkästä aikaa. Lasten kanssa pääsin maalaamaan vesiväreillä, muovailemaan muotoiluvahalla, värittämään värityskirjaa, askartelemaan hamahelmillä ja taikataikinalla, leipomaan omenapiirakkaa, katsomaan hevosia, laskemaan mäkeä, näkemään elokuvaa ja pesemään neljä koneellista pyykkiä. Ihmislapset ovat loistavaa seuraa, kunhan ne eivät ole omia ja jatkuvasti läsnä. Pieninä annoksina se on hauskaa, vaikka siltikin uuvuttavaa. Aion jatkossakin hakeutua osa-aikaäidin tehtäviin sukulaisperheisiin, joissa kaivataan taukoa lapsista (tai vanhemmista).