Kohtasin pitkästä aikaa vanhan ystävän, joka ei minua ole saanut mielestään. Tuntui jännittävältä kuulla hänen haalenemattomista, lämpimistä tunteistaan ja saada osaksi tutun tuntuista läheisyyttä. Vanhan ystävän halaus kun tuntuu yhtä turvalliselta ja eheyttävältä kuin kotiinpaluu. Arvostan suuresti hänen rohkeuttaan kertoa siitä kaikesta, mitä hän on vuokseni sydämellään kantanut näiden vuosien ajan. Välitän hänestä vielä paljon ja muistan hyvin, mihin hänessä silloin rakastuin.
Jos kaikki menisi niin kuin elokuvissa, palaisimme haasteiden kautta yhteen, viettäisimme häitä omenankukkaisessa puutarhassa jo ensi toukokuussa ja saisimme paljon kiharatukkaisia lapsia.
Elämä vaan ei taida olla elokuvaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti