Mustia sukkia

Reilu vuosi sitten päätin luopua ikuisesta parittomien sukkien ongelmasta. Ratkaisin sen ostamalla kasapäin pelkkiä samanlaisia mustia nilkkasukkia. Harmi, että en ensin hankkiutunut eroon vanhasta sukkakannasta, sillä nyt sukkalaatikossa pyörii harmaita haalentuneita mustia sukkia ja mustia mustia sukkia.

Mustasukkaisuutta on liikenteessä laajemminkin. Aiheetonta, perusteetonta ja epäoikeutettua. Minä ainakin olen hyvin monesta ystävästäni todella mustasukkainen, tiedän sen. Tunne kohdistuu sellaisia tahoja kohtaan, jotka saavat nauttia ystävieni seurasta ja huomiosta päivittäin monia tunteja. Kannan kateellista kaunaa vähintäänkin muutamalle harrasteyhteisölle, yhdelle yhdistykselle, yhdelle yritykselle, yhdelle kaupungille ja yhdelle valtiolle.

Eilinen ystävänpäivä juhlintoineen paljasti, että myös minusta ollaan mustiksia, vaikken kenenkään oma olekaan. Sen kuuleminen on aina yhtä yllättävää ja jännittävää, kiusallisella tavalla myös imartelevaa. Reaktio on kovin alkukantainen, sukua evoluution kannalta merkittävälle lauman reviirin suojelulle. Jälkimodernissa yhteiskunnassa reviirin määrittäminen ei ole lainkaan enää yksinkertaista. Ja siksi onkin mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa iloista iltaa myskintuoksuiset alfayksilöt alkavat piirtää territorioidensa rajoja uusiksi ja kummalle puolelle rajapyykkiä minä kulloinkin jään, vaikka itse pysyisin liikkumatta paikallani.

Ilta päättyi lopulta kuitenkin rauhallisesti ja kukin kasvoja menettämättä palasi omaa tietään omalle maallensa.

Elämme jännittäviä aikoja...