Pistää vihaksi

Olen ihan tosi turhautunut. Ärsyttää ja kiukuttaa, kun en hallitse tiettyjä asioita, ja sitten se tekee mun elämästä työlästä ja vaivalloista.

Hoidin tänään montaa työasiaa Hämeenlinnan keskustassa ja se oli ihan perseestä. Sataa tihutti ja kaikki muutkin olivat lähteneet autolla kaupunkiin. Vanha autonrääkkä ei sovellu sateiseen mukulakiviautoiluun tippaakaan, sillä sekä jousitus että pyyhkijänsulat ovat parhaat päivänsä nähneet. Mulla ei ole minkäänlaista pysäköintisilmää, joten ajoin säännönmukaisesti kaikkien vapaiden parkkiruutujen ohi ja kun kiersin noita pirun yksisuuntaisia pitkin kahdeksan korttelin takaa uudestaan kohdalle, ruudussa oli jo joku muu. Lopulta kun löysin mittaripaikan jostain parin sadan metrin päästä, pysäköin ja kuljin sateen läpi pankin luo, oli sen edessä nätisti kaikenlaisia pysäköintipaikkoja tarjolla. Miksi sen pitää olla näin vaikeaa?

Työelämässä toistuu toisinaan vähän samanlainen kuvio. Eteeni ilmestyy ongelma, joka pitää ratkaista. Mulla ei ole keinoa sen ratkaisemiseksi ja lähden etsimään vinkkejä tai vihjeitä siihen, kuinka ylipäänsä lähestyä koko asiaa. Kun viimein palaan, on asia edennyt aivan johonkin muuhun suuntaan kuin siihen, jonka eteen itse olen ponnistellut.

Opin varmasti ennen pitkää Hämeenlinnan pysäköinnin salat ja katujen suunnat ellen lannistu sitä ennen ja muuta pois. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Monissa työyhteisöissä sivuutetaan kuitenkin se tosiasia, että perehdyttämätön ei ole erehdyttämätön. Ystäväpiirissäni aivan liian moni on työssä, johon he eivät ole saanut minkäänlaista perehdytystä tai koulutus talon tavoille on ollut riittämätöntä. Sijaiset, kesätyöläiset, ekstraajat ja muu sesonkiväki on usein todella vaikeassa tilanteessa, kun työpaikalla kenelläkään ei näytä olevan aikaa heidän sisäänajamiseensa. On sietämätöntä henkisten voimavarojen ja työajan hukkaamista, että jätetään nuori ja innokas pärjäämään omine nokkineen ja arvailemaan, että mitäköhän sitä pitäisi tehdä ja kuinkahan se tehdään... Varsinkin, kun se edeltäjä on hyvin usein vienyt mukanaan paljon arvokasta tietoa, jota ei löydy mistään.

Oman kokemukseni mukaan etenkin juuri nuoret naiset kaikessa tunnollisuudessaan näyttävät hajoilevan tämän ilmiön edessä. Jos uudelle työntekijälle oma työnkuva juuri siinä organisaatiossa sen tavoitteineen, erityisine työkaluineen ja resursseineen on mysteeri, on melko vaikeaa vastata odotuksiin.

Ja kahvihuoneessa kuuluu tuhahdus: "Ei kestäny likan pää työelämän realiteetteja. Pullamössöä koko sukupolvi."

Aargh!