Asiantuntijatehtävissä

Tänään ajeltiin kirkkaan aurinkoisessa talvisäässä Savonlinnaan ja takaisin. Opiskelijakunta vieraili ammattikorkeakoulumme toiseksi suurimmalla kampuksella. Minua hämmästyttää, kuinka vähälle huomiolle laitos voikaan jäädä koostaan huolimatta. Minä olin mukana matkaseurana, viihdyttäjänä, tarkkailijana, konsulttina ja erityisasiantuntijana. Rooli tuntui kotoisalta.

Kotona fiksailtiin ystävän kanssa levysoitintani, jonka olemassaolon oivalsin vasta eilen. Uskomatonta, että se on minulla ollut varmaan jo viisi vuotta, ihan siinä samassa dekissä muiden osien kanssa. Kyllä sitä voi olla sokea.

Lainasin kirjastosta Anssi Tikanmäen orkesterin elokuvasävelmiä ja Twin Peaksin soundtrackin. Harmikseni havaitsin, että ehkä mun Sony-parka on muuttanut mun matkassa liian monta kertaa. Ystäväni epäili vanhaa löystynyttä hihnaa syyksi lautasen hitauteen, sillä työkalupakistani löytynyt CRC-5-56-sumutekaan ei poistanut kitkaa. Luulin jo kahdesti, etten tule enää koskaan tarvitsemaan ostamaani yleisvoiteluainetta, mutta niinpä vain se on pelastanut minut sekä auton akun napojen että tv:n antenninpesän kanssa.

Onneksi en ollut ehtinyt kiintyä ajatukseen vinyylilevyjen soittamisesta, sillä vaikka soitin on olemassa, ei siitä nyt näemmä ole mitään iloa. Erään suuren ajattelijan sanoin, se on kuin kolme päivää sitten avattu olut. Kyllä se olutta on, mutta ei sitä kukaan juo.