Kaikenlaisia laskuja

Tänään olin pitkästä aikaa pulkkamäessä. Vauhdikkaat opiskelutoverini kutsuivat minut mukaan kymmenen minuutin varoitusajalla. Menin myöhässä, mutta mäkiä oli onneksi vielä monta laskematta. Tavallisesti varoitusaika olisi riittänyt, mutta tänään matkaan tuli mutka.

Typerä kasvihuoneilmiö. (Sitä on helppo syyttää kaikesta pahasta. Varsinkin kun itsekin autonomistajana olen ollut sitä aiheuttamassa.) Ilmaston lämpenemisestä johtuen kaikki talvivarusteeni köllöttelivät vielä kellarikomerossa aavistamatta lainkaan, millaiseen riehuntaan ja ilonpitoon ne olivatkaan joutumassa. Olin juuri saanut komerosta ulos kaiken, mitä luulin tarvitsevani ja naksautin munalukon takaisin oveen. Sitten vielä keksin, että otanpa tavallisten lapasten sijaan lasketteluhanskat ja aloin taskuistani kaivella uudelleen avainta lukkoon. Mutta kappas - nippu olikin oven sisäpuolella. Juuri siinä, mihin olin sen käsistäni laskenut. Komeron avain ja sen kaksi vara-avainta. Idiootti! Siinä ne nököttivät hyllyllä ja katselivat omistajaansa ivallisesti virnuillen: "Ähäkutti, siitäs saat, kun pidät meitä siellä pimeässä eteispöydän laatikossa." Kosto on suloinen.

Joku muu olisi saattanut lannistua takaiskusta ja lähteä pulkkamäkeen villahanskoissa, jotka auttamatta sitten olisivat kastuneet ja pienet kylmettyneet sormet olisivat haisseet märältä koiralta, eikä yhtään olisi tehnyt mieli edes niistää, sillä silloinpa haju vasta olisikin käynyt nenään*. Mutta minäpä hain erinomaisesti varustellusta työkalupakistani ristipääruuvimeisselin ja irrotin oven saranoiltaan (12 ruuvia), nappasin avaimet komeron hyllyltä, irrotin lukon, asensin oven takaisin paikalleen ja laitoin oven uudelleen lukkoon. Sitten avasin lukon jälleen, kaivoin laatikosta ne pirun hanskat ja suljin komeron taas. Hitto, että oli hankalaa.

Iloisten ja punaposkisten tyttöjen ja poikien kanssa sitten laskettiin mäkiä. Niitä oli yhteensä 14. Pulkka vei kovempaa kuin muovipussi. Energiajätesäkki oli mustaa roskasäkkiä liukkaampi liikkeissään. Rikki menivät molemmat yhtä lailla. Ennen vanhaan taisi muovi olla paksumpaa, tai sitten me vain olimme kevyempiä. Voi sitä iloa ja riemua. En muista, koska olisin viimeksi palleaa ulkoiluttanut niin huolella. (Nauru on sisäistä hölkkää, 20 sekunnin nauraminen vastaa kolmen minuutin kiivasta hölkkäämistä, kerrotaan Leikkimieli Ky:n sivuilla.) Lisäksi käytiin luolassa, jonne en yksin uskaltanut ja juotiin kuumaa kaakaota. Nam!

Minä tarvitsen tuollaisia spontaaneja, impulsiivisia ja leikkisiä ystäviä elämääni. Jos näyttää siltä, että olen kohtaloksekseni joskus ajautumassa pelkästään umpimielisten jöröttäjien seuraan, niin minua saa ampua polvilumpioon. Toisin sanoen, estäkää se, keinolla millä hyvänsä.

Ratkiriemukas ja silti täysin alkoholiton ilta noiden höröttäjien kanssa sai minut suunnittelemaan jo seuraavaa tempausta. Myöhään eräänä iltana hyökkäämme lumilapioin ja kaakaotermoksin aseistettuina kaupungin torilla makailevan lumikasan kimppuun ja muotoilemme yön pimeinä tunteina siitä jotakin kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Siitähän voitaisiin tehdä esimerkiksi Mannerheimille hevonen, jonka säkäkorkeus olisi vähintään 3 metriä. Miksipä meidän kaupungin patsaan pitäisi jäädä huonommaksi kuin Kiasman vieressä pönöttävän kaksikon? Laskin nopeasti, että kaupunkihan voisi juhlistaa vaikka Käthyn eli Katen, Carl Gustav Emilin urhean sotaratsun 73-vuotisjuhlia. Mulla olisi juuri sopivasti ruotsin kurssia varten tekemättä yksi lehdistötiedoteharjoitus, joten myös sen voisi tuottaa tätä prokkista varten. Hevonenhan tuotiin Ruotsista Mannerheimia varten, joten mielestäni olisi oikein sopivaa, että lumiveistoksen paljastustilaisuutta markkinoitaisiin vain ruotsiksi. Det är bara rättvis, eller inte?

Jääkääni siis odottamaan, että tarpeeksi moneen ihmiseen patoutuu riittävästi hulluutta.


* No, mutta onko tämän lauseen aikamuoto rakas, vanha ystävämme futuurin pluskvamperfekti? Ehei, vaan aktiivin konditionaalin perfekti. Verbien taivutuksesta lisää Henri Heinosen koostamalla sivustolla.