Minustako muusaksi?

Olisikohan se mukavaa olla kokopäiväinen muusa? Innoittaja, kannustaja ja ideoiden alkulähde, joka pulppuaa ehtymättömänä ja virkistävänä. Ehkä ensin, mutta pidemmän päälle se saattaisi käydä raskaaksi.

Tiedän varmasti, että mukavaa on ainakin kuvitella olevansa sellainen. Elämänpiiriini on karttunut paljon minulle tärkeitä, taiteellisia ihmisiä, joiden töistä, tuotoksista ja teoksista olen salaa etsinyt itseäni tai salamyhkäisiä piilotettuja minuun viittaavia merkityksiä. Häivähdyksen minusta tai sanoistani toisinaan löytänytkin, siis ainakin halunnut löytää. Muutamasta runosta, jostain laulustakin.

Sellainen huomio minua lapsellisella tavalla viehättää, vaikka merkit ja viittaukset lienevät vain omaa kuvitelmaani. Osa minusta kuitenkin haluaa kovasti, että olisin jonakin päivänä olemukseltani ja ajatuksiltani niin vaikuttava, että minusta jäisi lähtemätön jälki toisen sieluun ja mieleen. Niin voimakas olisi se tunne, että pakottaisi toisen purkamaan tuntemuksensa ääneksi, tekstiksi, kuvaksi.

Luovat ajatukset syntyy harvoin tyhjästä ja toisinaan niiden vuoksi joutuu kärsimään. Tarvitaan virikkeitä ja ympärille stimuloivia ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutuksessa hämyisetkin ideat kristallisoituvat. Jokin tahaton lausahdus voi olla juuri se puuttuva lenkki ja palat loksahtavat kohdalleen. Jokin itselle merkityksetön tuhahdus tai ilon kiljahdus saattaa johtaa jonkin aivan uuden ajatuksen syntymiseen jonkun toisen päässä, mikä voi johtaa kukaties vaikka tieteelliseen, taiteelliseen tai yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Ensimmäisen lumipallon heittänyt voi tietämättään aiheuttaa melkoisen vyöryn. Hyvässä tai pahassa.

En ehkä sittenkään tahdo täyspäiväiseksi muusaksi, mutta aion edelleen jatkaa ympärilläni olevien kyvykkäiden ihmisten virkistämistä ja ärsyttämistä sensuroimalla päähänpälkähdyksiäni entistä vähemmän. Koskaan ei voi tietää, millaista loistoa ideoiden ristipölytys voi parhaimmillaan tuottaa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!