Sanasta miestä, sarvesta härkää

Sääli, miten karvaasti tänään palautuikaan jälleen mieleeni, miksi olinkaan päätynyt tähän lokoisaan yksinelelyyn. Ilmeisesti minun ihmistuntemukseni on täysin olematon tai sitten ajattelen kaikista vaan lähtökohtaisesti liian hyvää. Pitäisihän sitä ihmisellä olla joku terve määrä epäuskoa ja ennakkoluuloja, eikö?

Tutustuin reilu viikko sitten oikein mukavalta ja kiinnostavalta vaikuttavaan mieheen. Kävin pitkästä aikaa treffeilläkin, vaikka niistä on ollut viimeisen vuoden sisään lähes pelkästään huonoja kokemuksia. Juttu alkoi lupaavasti ja minäkin olin ihan kohtuullisen innoissani. Soiteltiin ja juteltiin paljon, sovittiin tavallaan jo seuraavista treffeistäkin.

No, ne on nyt alustavasti myös peruttu. Sain tänään nimittäin niin klassisen kännipuhelun, että jäin oikein itsekin hämmästelemään sen perinteisyyttä. Puhelin soi ensimmäisen kerran jo 5:32, mutta sattuneesta syystä olin vielä yöunilla, enkä vaivautunut vastaamaan. Enpä arvannut, että luurin päässä hönkivä miekkonen olisi sekaisin vielä iltapäivälläkin, jolloin hän soitti kahdesti uudestaan. Mun ymmärrykseen ei oikein mahdu, että miten on mahdollista ylipäänsä päätyä keskellä viikkoa sellaiseen humalaan, että riehuu jossakin teloen itsensä sairaalakuntoon ja herättyään verta valuvana jostakin rappukäytävästä pitää hyvänä ajatuksena soittaa ensimmäisenä mieleen tulevalle tytölle ja selvittää yksityiskohtaisesti yön kaikki vaiheet. Idean hienouden käsittämiseksi pitää kai olla mies.

Tyhmäähän on tuollaiselle reissulle joutua, mutta vielä tyhmempää on jäädä siitä kiinni. Kaverilla olisi kannattanut olla LG:n valmistama LP4100-puhelin, joka estää tiettyihin numeroihin soittamisen automaattisesti hengityksen promillerajan ylityttyä. Vielä parempi toki olisi, jos puhelin automaattisesti yhdistäisi päihdeklinikalle ja soittaisi taksinkin samalla paikannuslaitteen ilmoittamaan kohteeseen.

Vahinko vai vanha tapa? En tiedä, enkä halua ottaa selvää. Kai tästä maasta löytyy nautintoaineisiin myös tasapainoisella tavalla suhtautuvia mieshenkilöitä? Mulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta suvaita tuollaista epävakaata ja äkkipikaista käytöstä, varsinkaan henkilöltä, jonka hädin tuskin tunnen. Varsinkaan, kun henkilökohtaisesti siedän hirmu heikosti tuollaisen toiminnan herättämää turvattomuuden tunnetta.

Tämä hyväntahtoinen yritys lähestyä miespuolisia olioita pitkästä aikaa päätyi siis ojasta allikkoon. Mun tuurilla seuraavakin minua kiinnostava henkilö on päihdevammainen mustahupparinen tatuoitu metallimusiikin ystävä, kuten oli kolme edellistäkin. Minulla lienee niin sairaalloisen vahva hoivavietti, että en edes huomaa tavallisia, normaalisti käyttäytyviä herrasmiehiä, sikäli kun heitä on enää olemassa... Taitaa olla sukupuuttoon kuolemassa oleva laji, sillä naiset näemmä rakastuvat vain renttuihin.