tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Matkasuunnitelma

Meillä oli loistava suunnitelma. Lähdettäisiin kolmestaan Riemun ja Pieneläinhoitajan kanssa Müncheniin viikoksi pääsiäisen molemmin puolin. Saataisiin pidettyä ylityövapaita vähän pois ja päästäisiin kauemmas arjesta. Hankittaisiin ajoissa halvat lennot ja mentäisiin opiskelukaverin luo loisimaan. Hän toimisi meille paikallisena oppaana ja näyttäisi kaupungin parhaimmat paikat. Shoppailtaisiin hurjasti ja nautittaisiin kulttuurista ja keväästä.

Lauantaina innostuttiin Riemun kanssa Matkamessuilla tästä matkasta oikein kunnolla ja juostiin osastolta toiselle lentotarjousten, karttojen ja esitteiden perässä. Sen vuoksi erityisen ironiselta tuntui todellisuus, joka tänään silitti päätä, onneksi kuitenkin hamarapuolella:
  1. Kaikilla meistä ei ollutkaan ehkä mahdollisuutta ottaa vapaata.
  2. Kaikkein halvimpia lentoja ei ollut enää tarjolla.
  3. Opiskelukaverin luo ei mahtuisikaan kolmea.
  4. Paikallinen ystävämme ei olisikaan pääsiäisenä kaupungissa, vaan vanhempiensa luona.
  5. Pääsiäisenä ei Saksassa(kaan) ole kaupat auki.
  6. Kevät ei ole Münchenissä vielä kovin pitkällä.
München kutsuu kenties meitä toisen kerran. Ehkä syyskuussa se on lupsakkaan linja-automatkamme kohde, kenties tutustun tuohon jaloon Baijerin vapaavaltion pääkaupunkiin jo aiemmin.

Nyt täytyy vaan päättää jokin toinen kohde, jonka odottamiseen kanavoida energiaansa ja työaikapankin plussatunteja. Olisikohan sittenkin lähdettävä sinne Barcelonaan? Tai ehkä Kreikkaan? Siellä olisi muitakin lauantaikomitean jäseniä.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oikea vastaus on Kreikka, ystäväiseni :D

tervetuloa, ihan milloin vaan. tai odota nyt ensin että minä olen mennyt sinne ainakin.

Anonyymi kirjoitti...

Wieniin parkkeerannut laulaja-ystävä tiedusteli ollaanko me menossa sinne. Ja myös München kyseli eilen, milloin me nyt sit ollaan tulossa :D Ei ollut hahmottanut, että se tulemisen lähtökohta oli se pääsiäinen..