(Tilasin tänään sen Tiede-lehden. Minulle soitettiin ja tehtiin tarjous, joka oli edullisempi kuin mikään selvittämäni muu vaihtoehto. Mainio sattuma kaiken kaikkiaan.
Maailmankaikkeus on energiaa ja ajatukset ovat energiaa, joten ajatuksillaan voi ohjata universumin kulkuja. Riemun kanssa käyty äärimmäisen filosofinen keskustelu eilen muistutti siitä, että voin saada kaiken mitä haluan, kunhan vaan toivon riittävän vahvasti. Aikajänne ei vain välttämättä ole se, mitä odottaisin.
Alan nyt siis vain vahvemmin toivoa sitä, mitä eniten kaipaisin. Kyllä se sieltä tulee.)
perjantaina, toukokuuta 30, 2008
torstaina, toukokuuta 29, 2008
Lehtiä päin metsiä
Kesä kaatuu päälle ja puut viheriöivät (ja muita onnettomia aasinsiltoja).
Uusien opiskelijoiden opiskelijakuntatietopaketin tekeminen on ollut vaikeampaan kuin osasin edes kuvitella. Kesälehti on huikean tärkeä jäsenhankinnan työkalu, sillä sen avulla luodaan ensivaikutelma. Opiskelijakunnan ensimmäinen kosketus potentiaaliseen jäseneen tapahtuu hyväksymiskirjeen mukana postitettavan kesälehden välityksellä ja jos siinä mennään metsään, niin jälkiä on vaikea peitellä myöhemmin. Oma kynä ei tunnu pysyvän kädessä yhtään ja muidenkin tekijöiden katseet ovat jo kesälaitumien veräjissä. Onneksi ydintiimi on omistautunut asialle ja lehti saadaan kuntoon ajoissa. Saadaanhan?
Olen ihan paniikissa siitä, että mitä meillä kaikkea on valmiina heinäkuun puolivälissä? Mitä uutta jäsenille voidaan luvata, entä jos ei saadakaan valmiiksi? Riittääkö, että valmista on syyskuun alussa? Miksi tänäkin vuonna aloitettiin liian myöhään? Joko ensi vuonna opitaan edellisen vuoden virheistä?
Lehtiteemassa vielä voin todeta, että aina kehitys ei johda parannukseen. Lehti-niminen viihdyke muutti ulkomuotoaan ja kai toimituspolitiikkaansakin. Samalla siitä hävisi terä. Enää sen lukeminen ei saa naurusta kiemurtelemaan lattialla, kuten aiemmin. Miksi piti sorkkia, miksi?
Olen myös kyllästynyt Imageen ja aion lopettaa tilaukseni. Vaihdan sen ehkä Tiede-lehteen, joka viihdyttää minua paljon enemmän. Image edustaa minulle nykyisin jotakin niin kaukaista urbaania elämäntapaa, että jopa nanoteknologian ja neurofysiologian uusimmat tuulahdukset tuntuvat läheisemmiltä. Ehkäpä päivittäinen oleskeluni insinöörien kanssa samalla kampuksella on aiheuttanut humanistin sielulleni vahinkoa. Vai mistä kertoo se, että viikon odotetuimpia ohjelmia on Tähtiportin uusintajaksot ja että haaveilen avioliitosta Tri Daniel Jacksonin kanssa? Aivovauriosta?
Odotan yhä (kuvitteellisen) pelastavan humanistiälykköritarini saapumista valkoisella hevosellaan. Hän on ehkä vain eksynyt matkalla.
Uusien opiskelijoiden opiskelijakuntatietopaketin tekeminen on ollut vaikeampaan kuin osasin edes kuvitella. Kesälehti on huikean tärkeä jäsenhankinnan työkalu, sillä sen avulla luodaan ensivaikutelma. Opiskelijakunnan ensimmäinen kosketus potentiaaliseen jäseneen tapahtuu hyväksymiskirjeen mukana postitettavan kesälehden välityksellä ja jos siinä mennään metsään, niin jälkiä on vaikea peitellä myöhemmin. Oma kynä ei tunnu pysyvän kädessä yhtään ja muidenkin tekijöiden katseet ovat jo kesälaitumien veräjissä. Onneksi ydintiimi on omistautunut asialle ja lehti saadaan kuntoon ajoissa. Saadaanhan?
Olen ihan paniikissa siitä, että mitä meillä kaikkea on valmiina heinäkuun puolivälissä? Mitä uutta jäsenille voidaan luvata, entä jos ei saadakaan valmiiksi? Riittääkö, että valmista on syyskuun alussa? Miksi tänäkin vuonna aloitettiin liian myöhään? Joko ensi vuonna opitaan edellisen vuoden virheistä?
Lehtiteemassa vielä voin todeta, että aina kehitys ei johda parannukseen. Lehti-niminen viihdyke muutti ulkomuotoaan ja kai toimituspolitiikkaansakin. Samalla siitä hävisi terä. Enää sen lukeminen ei saa naurusta kiemurtelemaan lattialla, kuten aiemmin. Miksi piti sorkkia, miksi?
Olen myös kyllästynyt Imageen ja aion lopettaa tilaukseni. Vaihdan sen ehkä Tiede-lehteen, joka viihdyttää minua paljon enemmän. Image edustaa minulle nykyisin jotakin niin kaukaista urbaania elämäntapaa, että jopa nanoteknologian ja neurofysiologian uusimmat tuulahdukset tuntuvat läheisemmiltä. Ehkäpä päivittäinen oleskeluni insinöörien kanssa samalla kampuksella on aiheuttanut humanistin sielulleni vahinkoa. Vai mistä kertoo se, että viikon odotetuimpia ohjelmia on Tähtiportin uusintajaksot ja että haaveilen avioliitosta Tri Daniel Jacksonin kanssa? Aivovauriosta?
Odotan yhä (kuvitteellisen) pelastavan humanistiälykköritarini saapumista valkoisella hevosellaan. Hän on ehkä vain eksynyt matkalla.
tiistaina, toukokuuta 27, 2008
Lavalla ja lavan takana
Ammattikorkeakoulupäivät sujuivat erinomaisesti. En vastannut osallistujille lähetettyyn palautekyselyyn, sillä koen kuitenkin olevani jäävi arvostelemaan tapahtunutta. Muutenkin arvostelukykyni on sumentunut tässä yhteydessä, enkä näe montaakaan asiaa, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Ei nähnyt moni muukaan. Jotkut ovat löytäneet niitä meidänkin puolestamme ja minä vain kirjaan ylös. Toivottavasti Oulu saa niistä muistiinpanoista selvää ja tekee paremmin.
Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.
AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.
Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.
Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.
Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!
Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.
AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.
Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.
Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.
Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!
keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Matalalentoa
Viime aikoihin on mahtunut paljon hyvää. Opiskelijakunta ja oma ammattitaito ovat ottaneet valtavia harppauksia ja sen tunnustaminen tuntuu mahtavalta. Itseluottamus kasvaa kohisten onnistumisten myötä ja enää ei pelota olla rohkea. Kollegiaalinen tuki osoittautui jälleen voimavaraksi, josta riittää ammennettavaa. Myötätunto kun ei maksa mitään.
Mystisellä tavalla tuntuu siltä, että jotakin isoa on pian tapahtumassa. Tilan puutteen vuoksi en täsmennä tähän, mihin luulen sen liittyvän. Laitan rastin seinään kuitenkin siltä varalta, että satun olemaan oikeassa. "Jo toukokuussa 2008 aavistin tämän."
Hyvin konkreettistakin isoa alkaa aivan lähitunteina eli ammattikorkeakoulupäivät Hämeenlinnassa. On niitä odotettukin, ilolla ja kauhulla. Olen ollut tapahtumien sisimmässä ytimessä sisällönsuunnittelun ja muiden järjestelyjen puolesta, ja tunnen siksi melkoista, hivenen aiheetontakin omistajuutta. Ylpeyttä totta kai, mutta etenkin vastuuta siitä, että kaikki sujuu mutkitta. Onneksi kaikki on jo otettu huomioon, vai onko? Viisi sataa ihmistä tuo kuitenkin mukanaan aina kohellusta ja kommelluksia.
Ammattikorkeakoulupäivät ovat olleet vuosittain aina parhaimpia tapahtumia heti liittokokouksen jälkeen. Siellä ne olennaisimmat ja arvokkaimmat vuorovaikutussuhteet on solmittu, sekä hatarammat että kestävämmät. Monet elämäni käänteentekevät tilanteet tai keskustelut ovat ottaneet siellä paikkansa. Tänä vuonna AMK-päivien osallistujalistan viidestä sadasta nimestä puolet ovat tuttuja ja kymmenet ovat hyviäkin ystäviäni, joten jälleennäkemisen riemu täyttää sydämeni.
Osallistujista reilu kymmenen prosenttia (n=81) on opiskelijoita. Toteuma jäi kauas tavoitteestamme, kolmasosasta. Olen kuitenkin kohtuullisen iloinen siitä, että EDES joka toisesta opiskelijakunnasta on edustaja tai pari paikalla. Se on jo melko hyvin viime vuosiin nähden, vaikkakin tekemistä seuraavilla järjestäjillä riittää kyllä. Onneksi sieltä ollaan tulossa vakoilemaan paikan päälle, niin voivat sitten ensi vuonna välttää meidän virheemme.
Seuraavat kaksi vuorokautta ovat melkoista matalalentoa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä. Tapahtumista raportoitanee myöhemmin.
[hyvän rastin pöllin Melkein Blogista, http://debug.melkein.com]
Mystisellä tavalla tuntuu siltä, että jotakin isoa on pian tapahtumassa. Tilan puutteen vuoksi en täsmennä tähän, mihin luulen sen liittyvän. Laitan rastin seinään kuitenkin siltä varalta, että satun olemaan oikeassa. "Jo toukokuussa 2008 aavistin tämän."
Hyvin konkreettistakin isoa alkaa aivan lähitunteina eli ammattikorkeakoulupäivät Hämeenlinnassa. On niitä odotettukin, ilolla ja kauhulla. Olen ollut tapahtumien sisimmässä ytimessä sisällönsuunnittelun ja muiden järjestelyjen puolesta, ja tunnen siksi melkoista, hivenen aiheetontakin omistajuutta. Ylpeyttä totta kai, mutta etenkin vastuuta siitä, että kaikki sujuu mutkitta. Onneksi kaikki on jo otettu huomioon, vai onko? Viisi sataa ihmistä tuo kuitenkin mukanaan aina kohellusta ja kommelluksia.
Ammattikorkeakoulupäivät ovat olleet vuosittain aina parhaimpia tapahtumia heti liittokokouksen jälkeen. Siellä ne olennaisimmat ja arvokkaimmat vuorovaikutussuhteet on solmittu, sekä hatarammat että kestävämmät. Monet elämäni käänteentekevät tilanteet tai keskustelut ovat ottaneet siellä paikkansa. Tänä vuonna AMK-päivien osallistujalistan viidestä sadasta nimestä puolet ovat tuttuja ja kymmenet ovat hyviäkin ystäviäni, joten jälleennäkemisen riemu täyttää sydämeni.
Osallistujista reilu kymmenen prosenttia (n=81) on opiskelijoita. Toteuma jäi kauas tavoitteestamme, kolmasosasta. Olen kuitenkin kohtuullisen iloinen siitä, että EDES joka toisesta opiskelijakunnasta on edustaja tai pari paikalla. Se on jo melko hyvin viime vuosiin nähden, vaikkakin tekemistä seuraavilla järjestäjillä riittää kyllä. Onneksi sieltä ollaan tulossa vakoilemaan paikan päälle, niin voivat sitten ensi vuonna välttää meidän virheemme.
Seuraavat kaksi vuorokautta ovat melkoista matalalentoa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä. Tapahtumista raportoitanee myöhemmin.
[hyvän rastin pöllin Melkein Blogista, http://debug.melkein.com]
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
Tuttu naama
Hyvät lukijat,
(eli sinä yksi, joka käyt säännöllisesti joka toinen päivä ja te kaksi, jotka vierailette sivullani kerran viikossa, mikä silti on useammin kuin minulla on ollut viime aikoina tapana)
Törmäsin Hämeenlinnan kävelykadulla feissaajaan. Epätavallista oli, että satuin ylipäänsä olemaan valoisaan aikaan keskustassa. Vielä hassumpaa oli, että feissaaja sattuikin olemaan sama kaveri, joka sai minut liittymään WWF:n ilmastokummiksi viime keväänä Mikkelin kävelykadulla. Hän oli vaihtanut joukkuetta ja hankki säännöllisiä lahjoittajia nyt vuorostaan Unicefille.
Lupasin harkita WWF:n hylkäämistä, ja sain häneltä ohjeetkin suoraveloituksen peruuttamiseen. Olin säilyttänyt hänen puhelinnumeronsa (?!) ja lupasin soittaa sitten, kun olisin valmis siirtymään uuden organisaation hyväntekijäksi. Mainiota, kahdet provikat samasta kummista vuoden sisällä. Ai miten niin vastikkeetonta ja pyyteetöntä auttamista oikein motiivein? Kuka mistään sellaisesta on mitään puhunut?
(eli sinä yksi, joka käyt säännöllisesti joka toinen päivä ja te kaksi, jotka vierailette sivullani kerran viikossa, mikä silti on useammin kuin minulla on ollut viime aikoina tapana)
Törmäsin Hämeenlinnan kävelykadulla feissaajaan. Epätavallista oli, että satuin ylipäänsä olemaan valoisaan aikaan keskustassa. Vielä hassumpaa oli, että feissaaja sattuikin olemaan sama kaveri, joka sai minut liittymään WWF:n ilmastokummiksi viime keväänä Mikkelin kävelykadulla. Hän oli vaihtanut joukkuetta ja hankki säännöllisiä lahjoittajia nyt vuorostaan Unicefille.
Lupasin harkita WWF:n hylkäämistä, ja sain häneltä ohjeetkin suoraveloituksen peruuttamiseen. Olin säilyttänyt hänen puhelinnumeronsa (?!) ja lupasin soittaa sitten, kun olisin valmis siirtymään uuden organisaation hyväntekijäksi. Mainiota, kahdet provikat samasta kummista vuoden sisällä. Ai miten niin vastikkeetonta ja pyyteetöntä auttamista oikein motiivein? Kuka mistään sellaisesta on mitään puhunut?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
