lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Otolliset kelit

En muista, että olisin vielä koskaan ollut näin monipuolisesti onnellinen ja huoleton. Ei ole asuntoa, opinnot on kesken, uudella paikkakunnalla on todella vähän tuttuja (vaikka ovatkin sitäkin mukavampia), ja vanhaan kaupunkiin on aika kiintynyt. Silti mieli on tyyni ja rauhallinen. Ihan kuin tietäisin tulevasta enemmän kuin muut. Vaikken tiedäkään tietäväni. Tai mistä sitä tietää, ehkä tiedänkin.

Olen kirjoittanut opinnäytetyötä avoimen ikkunan äärellä ja nauttinut auringosta. Kuivannut pyykkiä ulkona ja vanginnut pyyhkeisiin ihanan keväisen raikkauden. Tarjoillut itselleni siideriä parvekkeella kuin paremmallakin terassilla ja takonut tekstiä läppärille sylissä. Ihana sää!

Kevät todella tekee ihmeitä. Kaikki kokemukset tuntuvat vahvemmilta, kaikki tunteet todellisemmilta, kaikki vuorovaikutustilanteet eläväisemmiltä. Kaikki tuntuu enemmältä. Ei siis mikään ihme, että Emilé Durkheim havaitsi itsemurhatutkimuksessaan (Le Suicide 1987), että maalaisjärjen vastaisesti juuri keväällä ja kesällä tehdään itsemurhia enemmän kuin muina aikoina. Ne, jotka jäävät lisääntyvän sosiaalisuuden ulkopuolelle, tuntevat olonsa keväisin TODELLA yksinäisiksi, eristyneiksi ja tarkoituksettomiksi. Tyhjyyden tunne (anomie) ajaa yhteisöstä irralliset itsetuhoon.

Jos kukaan enää koskaan kehtaa tulla kyseenalaistaneeksi minun kuullen yhteisöjen eheyttävän voiman, minä ehkä suutun ja lyön. (No en lyö. Lakkaan ehkä olemasta mukava. Hetkeksi. En hymyile sille pitkiin aikoihin. Ainakaan viiteen minuuttiin. Lupaan leppyä nopeamminkin, jos vaihdetaan aihetta tai tarjotaan karkkia.

Vaihdanpa aihetta oma-aloitteisesti, jotten kiukustu suotta. Eilen ihmettelin ruokakaupassa, että miksi pääsiäisenä tarjoillaan yleensä lammasta (tai jouluna kinkkua.) Ilmeisesti lammasperinne symboloi juutalaisten vapautumista egyptiläisten orjuudesta. Siksi pashamuotitkin näyttää pyramideilta, kertoo sattumanvarainen nettilähde. Mietin sitten, että mikäs voisi olla palmusunnuntain erikoinen: taivaallisen hyvää aasia palmunlehväpedillä?


torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Sata lasta ja satiininauhaa

Mitä saadaan, kun yhdistetään satakunta alle puolitoistametristä vipeltäjää, kymmenen metriä punaista satiininauhaa, kymmenen pulloa pommacia ja monta kiloa fasupaloja?

Tietenkin taidenäyttelyn avajaiset.

Esikoululaisten ja ekaluokkalaisten ehkäisevän päihdekasvatuksen ja yhteisötaiteen työpajaprojekti saatiin viimein kunnialla päätökseen. Koko jumppasalillinen upeita lasten yhdessä tekemiä paperimassa-, akryylimaali- ja sekatekniikkatöitä. Tohinaa ja kuhinaa oli koko päivä täynnä, kun pienet taiteilijat tutustuivat toistensa aikaansaannoksiin. Vaikka suurin osa lapsista oli aivan ihania, muutama terroristi ja tyranni kiristää pinnaa aina sen verran, että päivän päätteeksi sitä on aivan kuitti. Ihan kuin ne imisivät energiansa aikuisista... Nostan hattuani arvostavasti ja kumarran syvään pelkästä
kunnioituksesta kaikkia varhaiskasvatusalan ammattilaisia kohtaan. Hienoa, että jaksatte työssänne (jaksattehan?), sillä käsissänne on ne tulevaisuuden vaikuttajat, jotka päättävät meidän elinoloistamme, kun me olemme vanhuksia. Pelottaa pelkkä ajatuskin.

Mutta niin olivat lasten silmät täynnä lapsuuden viattomuutta ja hyväuskoisuutta. Teki oikein hyvää kuunnella lasten yltiöpositiivisia tulevaisuuden visioita ja karistaa kaikki turha kyynisyys hetkeksi. Ihania nuppusia olivat ne. Siltä osin, kun eivät olleet kamalia kakaroita.

Ihan hyvä minun kai on hakeutua töihin nyt nuorten aikuisten pariin. Ongelmansa on siinäkin ikäryhmässä, mutta ehkä minulla on enemmän työkaluja niiden käsittelemiseksi. Saa nähdä.


tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Olfaktorinen äärikokemus visuaalisesta ja auditiivisesta stimulaatiosta

Aloin valmistautumaan opinnäytetyön viime metreihin ja muuttoonkin. Kannoin television kellarikomeroon, josta se on sitten helppo nostaa auton kyytiin. Toimintaan kirvoitti postin mukana tullut ikävä tunne siitä, että lähiaikoina tv:stä voisi olla vain pelkkää harmia. Asettelin vapautuneelle pöytätasolle ihania kynttilöitä ja rakkaan tähtikuviolamppuni. Kotonani on päivä päivältä aina vain viihtyisämpää ja lokoisampaa. Uskon, että saan tämän kaiken hyvän energia siirrettyä myös uuteen kotiin, joka antaa vielä odottaa löytymistään.

Passivoivasta laatikosta vapautuneet illat olen käyttänyt erinomaisesti. Eilen kävin pitkällä lenkillä, josta juoksin melkein puolet kaikista kiputiloista huolimatta. Tuli ihan mielettömän hyvä olo siitä.

Tänään kävin Hänen kanssa leffassa katsomassa Tom Tykwerin huikean Perfume - A Story Of A Murderer. Elokuva oli aivan mieletön ja nousi ehdottomien suosikkielokuvieni joukkoon ihan välittömästi. Se kertoo tuoksuista ja häkellyttävällä inhorealistisuudellaan, raadollisuudellaan, kauneudellaan ja kohtalokuudellaan sai myös minut haistamaan näytetyt kuvat ja musiikin. Päähän sattui tosin aluksi, kun aivot joutuivat käsittelemään näköaistina tullutta ärsykettä isoaivojen kuorikerroksen hajualueella, jossa käsitellään myös tunneasioita. Kalanpäitä, perkuujätteitä, siansuolia, kuolleita rottia, toukkia, oksennusta, ihmissaastaa. Ruusuja, laventelia, luumuja, kesäisiä heinänkorsia, tuulen hiuksissa, suolan iholla, rakkauden, neitsyyden ja viattomuuden. Käsittämättömän upea soundtrack vain kiihdytti voimakasta tunnetilaa lisää ja saavutin elokuvassakäymisen maksimaalisen irtautumisen kokemuksen. Vau. Menen uudestaan. Heti huomenna. Menkää tekin. Kaikki.

Palasin kotiin rantaa pitkin nuuhkien. Ilma oli täynnä tuoksuja. Kaisloja, talven törröttäjiä, kuivia lehtiä, rantaliejua, jääriitettä, tervattuja veneitä, hapertuneita pressuja, savua, kevättä. Elämää.

Vau.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Näin kaikki järjestyi - jälleen


Sain uuden työpaikan. Sen ensimmäisen oikean työn, josta minulle maksetaan oikein palkkaa. Rahalla. Tilille. Minun omalle tililleni.
Joka kuu. Ajatelkaa, mikä muutos!

Olin henkisesti valmistautunut useita kuukausia kestävään hakemus-haastattelu-hylkäys -kierteeseen, mutta kuinkas ollakaan, sehän tärppäsi heti ensimmäisellä hakemuksella ja haastattelulla!


Olen todella innoissani tästä. Koulutukseni vastaa työtehtävien sisältöä ja tasoa. Ala on minulle tuttu ja rakas, joskin kaupunki ja toimijat ovat minulle vielä vieraita. Pääsen itseäni päätä pidempien haasteiden kimppuun eikä pitkästyminen tule olemaan ongelma. Työssä tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä ja pääsen koettamaan taitojani johtaa ja ohjata tiimejä enemmän tai vähemmän näkymättömästi. Vertaisorganisaatiot eri puolilla maata muodostavat aivan mielettömän verkoston, jossa minulla on ihan järjettömän hienoja kollegoita. Kaiken kaikkiaan, aivan huippua!

Tänään irtisanoin nykyisen asuntoni, josta muutan huhtikuun lopussa asuntoon, jota minulla ei vielä ole kaupungissa, jossa olen käynyt kolmesti. Vaikka voisi kuvitella, tilanne ei tuota lainkaan turvattomuuden tunnetta, mieleni on hyvin luottavainen.

Lisäksi sovin opinnäytetyölle esitarkastusaikataulun, esitysseminaarin ja kypsyysnäytteen jättöpäivän. Suunnittelin rästiopinnoille suoritustavat ja rytmitin ne edellä mainittujen lomaan. Ennakoin kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita, jotka voisivat sotkea kaiken ja pyrin mahdollisuuksieni mukaan varautumaan myös niihin.

Kirjoitan ne nyt tähän, jotta myös te, rakkaat ystäväni ja muut uskolliset lukijani, voitte jännittää ehtimistäni myös kanssani (Edit: päivitetty 18.4.)

ti 3.4. Opinnäytetyön jättäminen esitarkastukseen
2.
10.4. Rästiopintojen laadintaa
ti 10.4. Vuokrasopimuksen ja työsopimuksen allekirjoittaminen
to 12.4 Palaute opinnäytetyön ohjaajalta
to 12.4. Nuolaise ennen kuin pimahtaa -valmistujaiset, läksiäiset ja nelinkertaissynttärit
14.20.4. Muutokset työhön ja loput rästiopinnot
20.22.4. Muutto
ma 23.4. Esitysseminaari
pe 27.4. Opinnäytetyön viimeinen jättöpäivä
27.4.
4.5. Levin reissu
pe 4.5. Kypsyysnäyte
ma 7.5. Työ alkaa
la 26.5. Ihan
oikeat valmistujaiset tavallinen lauantai mökillä. Skumppaa, saunontaa ja talviturkin heittäjäisiä.
pe 1.6. Tupaantuliaiset

Kannustavia terveisiä ja onnitteluja voi postata kommentteihin, Vapaa sana -palstalle tai sähköpostiosoitteeseen tesalon@rumil.us.


torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Urakkaa vuorossa

Kehossani on nyt niin paljon endorfiinia, serotoniinia, dopamiinia, noradrenaliinia ja muita monoamiinivälittäjäaineita, että välillä täytyy aivan kiljahdella ja hypähdellä. Käpylisäke sai valoa ja vähensi melatoniinituotantoa. Kevät meni poskiin ja pohkeisiin. Askel on kevyt ja usko tulevaisuuteen luja.

Minulla on nyt niin paljon hymyilemisen aihetta, että joudun hymyilemään keskeytymättömässä 5-vuorossa, jos meinaan saada nämä hymyt hymyiltyä ennen kuin pääsee kasaantumaan lisää hyviä syitä ja uusia ilon aiheita.

Huomenna tulee valmiiksi opparin käytännöllinen osuus.
Huomenna kuullaan joko hyviä uutisia tai todella hyviä uutisia. Huomenna luokseni saapuu riemu ja viipyy koko viikonlopun. Huomenna juodaan Riemun kanssa skumppaa. Kävi niin taikka näin. Pääasia, että juodaan.

Oi ilo!

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Uudessa valossa


Parhaimmat jutut maailmassa ovat toisinaan aivan edessäsi. Elämäsi potentiaalisesti hienoin asia voi kulkea kanssasi samaan suuntaan vuosikausia ja katsoa kulmiensa alta kujeillen sinua suoraan silmiin, etkä silti vielä oivalla, että se on juuri se. Sitten yhtenä aamuna päässä kuuluu pieni ääni *naps* ja kaikki voi olla selvää. Kaikki voi tuntua juuri oikealta ja järkevältä. Ihan kuin joku ystävällinen sielu laittaisi valot päälle pään sisällä. Niin vain on ollakseen.

Huomenna voi tapahtua ehkä jotakin sellaista, joka saattaa muuttaa minun ja samalla ehkä jonkun muun ihmisen elämän pysyvästi ja lopullisesti. Parempaan. Ja jos se jää tapahtumatta, niin kaikki tämä hyvä jatkuu entisellään. It's a win-win.

Tälle hyväntuuliselle myhäilylle ei näytä tulevan loppua...


tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Helppoa ja vaikeaa

Maailmassa on paljon vaikeita asioita ja sitten on paljon helppoja asioita.

Vaikeaa on esimerkiksi hammaslangan käyttäminen niin, ettei ikenet tirsku verta ja peili tähmäänny plakkiroiskeista (yäh). Vaikeaa on myös valita sopiva asu, joka käy päivän erilaisiin tapaamisiin. Vaikeaa on myös pakata yhden yön reissulle mukaan vain kevyesti ja pelkkiä tarpeellisia esineitä.

Helppoa on asentaa langattomaan verkkoon pääsyn mahdollistamiseksi wlan-kortti pcmcia-väylään. Helppoa on myös tunnistaa
sinulle virheellisesti myyty ethernet-kortti tavoittelemastasi wlan-kortista sen perusteella, että ensimmäisessä on pesä rj45-liittimelle, jota wireless local area network ei ihan jo maalaisjärjen mukaan tarvitse. Helppoa on myös synkronoida kämmenmikro läppärin kanssa.

Helppoa ja vaikeaa on tutustua uusiin ihmisiin. Helppoa ja vaikeaa on olla avoin ja suorapuheinen. Helppoa ja vaikeaa on olla rohkeasti oma itsensä.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Itsetuntonsa voimissa

Kun on oikein tyytyväinen itseensä ja elämäänsä,
niin alkaahan se jo vähän epäilyttää.
Kai Nieminen

Vähänkö mä oon hyvä!

Näyttää siltä, että näin valmistetaan yksi kappale korkeakoulututkinnon lopputöitä ilman vastoinkäymisiä, takaiskuja, ahdistumista tai itkupotkuraivareita. Tämänpäiväinen tapaaminen oli _aivan_ loistava, hauska, tehokas, hyödyllinen, viihdyttävä ja muutenkin erinomainen. Sain nauhalle ihan todella hyvää materiaalia, jota alan työstää heti huomenaamulla. Tapaamisessa ei ollut yhtä paljon porukkaa kuin olin kuvitellut, mutta se ei haitannut, sillä pyrin tässäkin toiminnassa noudattamaan Open Space Technology -periaatteita:

The Four Open Space Principles
1.
Whoever comes is the right people.
2.
Whatever happens is the only thing that could have happened.
3.
When it starts is the right time.
4.
When it's over it's over and when it's not over it's not over.

Kaikki tapaamiseen tarvittavat ihmiset olivat siis paikalla ja tapaaminen kesti juuri oikean ajan. Syntyi juuri niitä tuloksia, joita olikin syntyäkseen. Nauhakin loppui sopivasti. Kävin illalla sitten (tosi) pitkällä kävelyllä ja kuuntelin 80-minuuttisen äänitteen uudelleen. Nauroin ihan kippurassa niille jutuille, joissa ideoitiin opiskelijakunnan rekrytointitoimintaa. Asiallisten ja kehityskelpoisten ideoiden joukkoon sopi myös hervottomia ajatuksia tatuoiduista viestinviejäoravista ja "Se voisit olla sinä" -kampanjasta, jossa kampuksille raahataan luonnollisen kokoinen pahvipuheenjohtaja, jonka pään kohdalla on reikä kenen tahansa opiskelijan naamaa varten. Loistavaa aineistoa! Kiitos kaikille osallistujille!

Lisäksi tähän päivään mahtui kutsu työhaastatteluun, hassu tilanne kopiohuoneessa, jossa autoin ulkomaista opettajaa kopiokoneen käyttämisessä ja minua luultiin kielitaitoni perusteella englannin lehtoriksi, vähälukuinen vaalipaneeli, hyviä keskusteluja ehdokkaiden kanssa tauolla, miellyttävä ennakkoäänestyshetki, kolmen potentiaalisen äänestäjän helläkätinen "pakottaminen" vaalibussiin, mukavan opiskelukaverin näkeminen, rakkaan sijaisisoäidin luona vierailu, sekä tavallista enemmän kahvia, ruokaa ja liikuntaa.

Huippua.




maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Tekniikan ihmeellinen maailma


Oppari etenee hurjaa kyytiä. Huomenna olisi tarkoitus käydä opinnäytetyöhön liittyvän kyselyn antia läpi toimeksiantajan kanssa. Tänään kahlaan aineistoa vielä kerran läpi ja muokkaan sitä havainnollisemmaksi, jotta niiden pohjalta voidaan ponnistaa hedelmällisiä keskusteluita ja kehitysideoita toiminnan kehittämiseksi. Vastausten määrä yllätti kokemattoman tutkijan täysin: vastaajia oli miltei kolmesataa, joka on kymmenen kertaa enemmän kuin odotettiin. Avokysymyksiin annettuja vastauksia on tekstinä yli kaksikymmentä sivua, huh.

Varustaudun ryhmätilanteeseen hurjalla määrällä teknologiaa. Otan messiin Hanna-Pauliinan eli mun läppärin, jolla voin tehdä muistiinpanoja ja mahdollisesti näyttää datatykin kautta seinälle vastauskäppyröitä ja taulukkoja. Sillä voin myös nauhoittaa keskustelun, jonka ehkä litteroin. Mukaan lähtee myös perheeni uusi tulokas, Harry-Petteri, HP:n näpsäkkä kämmenmikro, jonka wlan-toiminnon ansioista pystyn olemaan riippuvuutta aiheuttavan messengerin ulottuvissa aiempaa etevämmin. Pakkaan laukkuun myös minidisc-soittimen, jonka taltiointiominaisuudet peittoavat kaikki edellä mainitut ystäväni. Saa nähdä mikä näistä lopulta saa luvan minua palvella.

Viikonloppuna olin jälleen lomittamassa pienten lasten vanhempia, tosin eri perheen luona. Perheen isä ja äiti pääsivät kahdestaan reissuun ties kuinka pitkästä aikaa. Lasten kanssa pääsin
maalaamaan vesiväreillä, muovailemaan muotoiluvahalla, värittämään värityskirjaa, askartelemaan hamahelmillä ja taikataikinalla, leipomaan omenapiirakkaa, katsomaan hevosia, laskemaan mäkeä, näkemään elokuvaa ja pesemään neljä koneellista pyykkiä. Ihmislapset ovat loistavaa seuraa, kunhan ne eivät ole omia ja jatkuvasti läsnä. Pieninä annoksina se on hauskaa, vaikka siltikin uuvuttavaa. Aion jatkossakin hakeutua osa-aikaäidin tehtäviin sukulaisperheisiin, joissa kaivataan taukoa lapsista (tai vanhemmista).


torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Toivon pilkkeet epätoivossa


Hei, ei tämä ole vankileiri, ei edes rangaistussiirtola

Jollet nyt itse siitä sitä rakenna
Hei, et sinä ole mikään uhri, et olosuhteiden sortama
Taidat vain harvoin tietää, mitä tahtoa
Hei, ei tämä ole lopun alku, vaikka jo poltitkin siltasi
Vielä on aikaa antaa ja saada anteeksi
Hei, ei tämä ole vankileiri, tämähän on pikkunen kauppala
Ja eksynyt aikuisjoukko ruuhka-Suomessa

-YUP: Ei mikään vankileiri-

Kyllä tästä selvitään, kun on ennenkin selvitty. Asioilla on tapana järjestyä.

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Haku päällä

Tänään askartelin pitkästä aikaa työhakemuksen. Huolellisen oikolukemisen ja viilaamisen jälkeen sinne jäi vielä kaksi lyöntivirhettä. On se sitten vaikeaa olla tarkka. Hakemuksen lähettäminen on pieni asia, mutta se sai päässäni paljon suuremman merkityksen kuin ansaitsi. Yhtäkkiä konkretisoitui ajatus perusteellisesta elämänmuutoksesta ja opintojen päättymisestä. Alkoi pelottaa. Tästä se alkaa, vakavamielinen, jatkuva työnhaku, pätkätyökierre ja loputon turvattomuus. Huih!

Siitä on todella pitkä aika, kun olen hakenut mitään postia kummempaa. Asiat ovat vain loksahtaneet kohdallani paikoilleen niin, ettei minun ole tarvinnut olla huolissani asemani puolesta hakeutuessani tehtäviin. En tiedä, onko se hyvä asia, ilmeisesti ei. Ainakaan se ei ole opettanut nöyryyttä eikä sitä, kuinka vaatimattomasti, mutta perustellusti
kehutaan itseä tai sitä, kuinka omia kykyjä markkinoidaan pokkana kuin alan johtavinta tuotetta.

Osa minusta halusi jättää hakematta. Enimmäkseen siksi, että pelkäsi, ettei tulisi edes harkituksi tehtävään. Osaksi myös siksi, että pelkäsi tulevansa valituksi. Voi näitä sekavia tunteita.

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Aistinvarainen pyhäpäivä

Toisinaan hajuaisti on herkempi kuin yleensä. Minulla tätä poikkeustilaa on jatkunut jo kolmatta päivää. Tänä aamuna sai riittää. En kerta kaikkiaan sietänyt enää. Julistin asunnossani suursiivoussodan.

Vein ulos tuulettumaan kaiken, mitä ei voinut pestä. Pesin kaikki lattiat, kaikki pöydät, kaikki peilit, kaikki pyykit, kaikki tiskit, koko kylpyhuoneen ja yhdet verhot. Energianpurkautumista siivitti XL:n ja Arttu Takalon sähkösadut ja elektroniset fantasiat. Kuuntelin kaikki yhdeksän levyä järjestyksessä ja muistelin, mitä elämäni vaiheita olenkaan elänyt minkäkin levyn parissa. Riehuminen kannatti. Nyt täällä tuoksuu aivan hurmaavalle, sitruunalle ja omenalle. Nautin sunnuntai-illan rauhasta ambienttisen Pepe Deluxin ja Rinneradion tyynnyttämänä. Pehmeässä valossa väpättävät kynttilät tuoksuvat appelsiinille ja vaniljalle. Ihanaa!

Sininen huoneeni sai keittiöstä vihreän sisaren. Kyllästyin lopulta katosta roikkuneeseen pelkkään lamppuun ja tein sille varjostimen vihreästä paperista ja kertakäyttörasiasta. Sakset ja paperiliimaa, muuta ei tarvittukaan tällä kertaa. Leikkasin nelikulmaiseen alaspäin levenevään varjostimeen tähden muotoisia kuvioita, jotka heijastuvat nyt riemuisasti keittiön seinille. Tulen aivan käsittämättömän hyvälle tuulelle joka kerta astuessani keittiöön. Niin hieno se on.

Se valaisee huoneen juuri sillä riittoisuudella, joka tarvitaan välipalan tekemiseen. Turhaan ei huomio kiinnity murusiin lattialla tai kahviläikkään pöydällä. Suurempaa tarkkuutta vaativiin tehtäviin kannattaa sytyttää se kirkkaampi työvalo.

Ääntä, valoa ja hajuja. Tänään oli hyvä päivä, mutta huominen voi olla aina parempi!

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Tulitikkuja lainaamassa

Minulla on nyt omat lumikengät. Toiset saan lainaksi kotopuolesta. Vihdoin voin kutsua ystävän puhnaamaan hangessa kanssani. Saimaata pitkin pääsee tästä vaikka minne. On se sen verran ulottuvainen lätäkkö. Lumikenkäily on oikein hauskaa ominkin päin, mutta kaksin aina kaunihimpi. Että tervetuloa vaan kylään.

Kenties voisin liittyä lumikenkineni liittyä johonkin lähiyhteisön tavaranlainausosuuskuntaan. Ilmeisesti minun pitää kuitenkin perustaa sellainen ensin. Minua ilahdutti uutinen eräästä pikkukunnasta, jossa kirjastosta sai lainata kirjojen ja levyjen lisäksi myös kävelysauvoja ja käsipainoja. Pari vuotta sitten asuin talossa, jonka asukastoimikunnalta sai lainaksi panttia vastaan ompelukonetta, akkuporakonetta, silitysrautaa ja lautaa ja kaikkea muutakin hyödyllistä.
Samaisessa talossa kierrätettiin myös aikakauslehtiä. Kun toi rappukäytävän laatikkoon lehden, sai viedä kotiinsa luettavaksi myös yhden. Aivan nerokas systeemi. Yhden lehden tilaushinnalla sai tavallaan monta, joskin vähän viiveellä.

Ajatus siitä, että asukkaita yhdistää jokin muukin kuin osoitteen alkuosa teki minut todella iloiseksi. Lisäksi lohduttava oli toive siitä, että kaikkien ei ole pakko haalia tarvikkeita ja työkaluja, joita tarvitaan mahdollisesti kerran vuodessa tai harvemmin. Maatalon tyttönä kaipaan asuinpaikkaan liittyvää yhteisöllisyyden tunnetta, jota kaupungista löytää harvemmin. Alan hetki hetkeltä tuntea yhä vahvemmin vetoa sitä kunnanvalloitusideaa kohtaa.

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Töitä tarjolla

Mulle tarjottiin taas töitä. Niin kauan niitä on kai tarjolla, kunnes voisin oikeasti ottaa jonkun vastaankin. Mutta luulenpa, että sillä sinisellä sekunnilla kaikki paikat maailmassa on täytetty ja minä jään kieppumaan jouten tyhjän päälle kuin orpo piru.

Kyse olisi lukukauden loppuun jatkuvasta kuvaamataidon opettajan sijaisuudesta ala-asteella. Varsinainen kuvisopettaja on ollut kahdeksan vuotta
(!) sairaslomalla. Lapset ovat kuulema yllättävän mukavia ja samoin opettajakunta. Työmatkaa olisi reipas kilometri. Tuntipalkka on reilu, kahden viikon töillä tienaisi yhden kuukauden opintotuet. Tunteja olisi neljästi viikossa, muutama tunti kerrallaan. Juuri niin vähän, että annan itselleni luvan kuvitella, että oppari edistyisi siinä rinnalla samaa tahtia. Viikko aikaa miettiä. Hemmetti.

Mutta minustako opettajaksi? Olihan se lapsuuteni toiveammatti, mutta ehkä jotkin toiveet kannattaa säilyttää vain toteutumattomina. Toisaalta se voisi olla kivaakin. Kuviksestahan kaikki lapset aina tykkää - paitsi ne, jotka sitä vihaa. Voisin samalla korjata yhden maailman vääryyksistä ja näyttää universumille, että voisin olla kannustava kuvisope, vaikka omani aikoinaan aiheutti yhdelle jos toisellekin lapselle pysyviä piirtämiseen liittyviä ahdistustiloja. Minähän voisin olla siinä jopa tosi hyvä.

Elämä on valintoja.