Kesäkaupunki rauhoittuu

Mitä yhteistä on Asuntomessuilla, Ämyrockilla, Linna Jazzilla, Wanajafestilla, Positiivifestivaalilla, Verkatehtaan avajaisilla, Reska-festarilla, Irwin-festivaalilla, Keskiaikamarkkinoilla, Elomessuilla, Tivoli Sariolalla, parilla tusinalla näytöksellä Hämeenlinnan kesäteatteria ja kasalla toritapahtumia?

Kaikki ovat tämän vireän ja aktiivisen kesäkaupungin tapahtumia, joista minä en osallistunut yhteenkään. Todella epäonnistunut ja surkea tapa lähestyä uutta kotikaupunkia ja edistää siihen sopeutumista. Höh.

Syksy on käsillä, sen haistaa tuulesta. Nähtäväksi jää, mitä tälle kaupungille tapahtuu sitten, kun opiskelijat palaavat. Kaupunkilaiset ovatkin jo vähitellen kömpineet kesämökeiltään. Oli täällä ihmisiä tai ei, viihtyminen on kiinni itsestä. Kukaan ei minua näköjään kotioveltakaan kukaan hae (tai ainakaan kovin moni). On aina tietysti mukavaa, jos joku muu toimii kutsuvana osapuolena, mutta yleisen riippuvuussuhteen kääntymiseen saakka on itse oltava aktiivinen.

Kyllä se tästä normalisoituu.

Mielihyvää ja -pahaa

Sain odottamatonta positiivista palautetta töissä. Selkeästi sosiaaliset taitoni ja ihmissuhdeosaaminen on erityisalaa, jolle oli tilausta. Moni järjestön hallinnointiin liittyvä käytännön yksityiskohta on opeteltavissa myöhemmin, mutta miellyttävä luonne ja avoin asenne on ominaisuuksia, joiden omaksuminen ennemmin on helpompaa kuin myöhemmin.

Minulle kerrottiin, että on kiva tulla toimistolle, kun minä olen siellä. Ilmapiiri on kuulemma raikas ja tunnelma kevyt, vaikka tahti huimaa päätä. Olen selvästi vetovoimainen yhteistyökumppani, sillä eräässä toimintaamme kiinteästi liittyvässä organisaatiossa oli ilmaantunut monia vapaaehtoisia, kun tehtäväksi oli käynyt soittaa mulle työasioissa. Kiitosta ja kehua sai yhteistyökykyjeni lisäksi myös kirjallinen osaamiseni, vaikken itse ole sitä vahvuutenani pitänytkään. Ilmeisesti opinnäytetyöprosessi ja blogin kirjoittaminen on ollut juuri sitä harjoitusta, jota olen tarvinnut. Kaikkein hellyyttävintä oli se, kun eräs vanha toimija kertoi, että järjestö on hänen mielestään ottanut niin huimia harppauksia minun tennareissani, ettei sitä miltei enää tunnista samaksi organisaatioksi, jossa hän itse on ollut kiinteästi mukana.

Harmia tällä viikolla aiheutti yllättäen peruuntunut tapaaminen, joka oli koko viikon ainoa oma henkilökohtainen menoni. Olin huomaamattani asettanut tapaamiselle liian korkeita odotuksia tai tein ylipäänsä sen virheen, että innostuin hetkeksi jostakin toisesta ihmisestä. Liian tuttu pettymyksen katkeroittama vedetön kyynel vierähti sieluni silmästä ja luottamukseni ihmissuhteisiin heikkeni jälleen.

Taas katteettomia lupauksia - oh gee, my favourite! Kaksi yhden hinnalla - kerää koko sarja!

Muuttoilmoitus

Osoitteeni muuttui viime viikolla Cajanderintiestä Paavo Cajanderin kaduksi. Tajusin sen siitä, että katukyltti oli vaihdettu. Vei tovin, että löysin kaupungin sivuilta asiaa koskevan päätöksen. Muutoksesta on näemmä asiallisesti kuulutettu kaupungin valtalehdessä 2.10. ja lähialueen asukkaille on lähetetty myös kirje.

Kuinkahan meitä sittemmin muuttaneita ajateltiin tästä valistaa? Ja tuleeko minun itse tehdä muuttoilmoitus maistraattiin? Entäpä kaikkiin muihin yrityksille ja yhteisöille? Kauanko posti osaa tulla vanhalla osoitteella perille? Loputtoman kauan?

Päätöksentekodemokratia muistuttaa Artur Dentin tapausta talonsa lävistäneen tien kanssa:

"Mutta suunnitelmat ovat olleet näytteillä..."
"Näytteillä? Mutta minun oli kömyttävä kellariin katsomaan niitä."
"Näyttelyosaston toimisto on kellarissa."
"Taskulampun kanssa."
"No, sähköt olivat kaiketi poikki."
"Samoin kuin portaat."
"Hyvä on, mutta joka tapauksessa te näitte ilmoituksen tien rakentamisesta."
"Kyllä", Arthur sanoi, "kyllä minä näin. Se oli näytteillä lukitun arkistokaapin alimmassa laatikossa
käytöstä poistetussa vessassa jonka ovessa luki Varokaa leopardia!"

Löytöjä ja ymmärryksiä

Löysin tänään geokätkön ihan vahingossa. Kiipesin puuhun erään opiskelijajulkaisun kuvaa varten ja siellä se oli, kätkö oksan haarassa. Jätin aarteen paikoilleen, mutta tein lokiin merkinnän, vaikka geojästi olenkin.

Olin toimistolla kohtuullisen vaikeassa tietoliikenteellisessä motissa. Koko kampuksen verkkoyhteys oli poikki kera kaapelin, joka kuulopuheiden mukaan oli saanut kyytiä kaivinkoneen kauhalla. Melko haavoittuvainen on organisaatiomme, suorastaan aika riippuvainen internetistä. Kun en päässyt sähköpostiin, jäsenrekisteriin, taloudenhallintajärjestelmään enkä moneen muuhunkaan olennaiseen paikkaan, oli töiden täysipainoinen tekeminen aikas vaikeaa. Tein siis vajaan päivän ja muuten nautin elämästä. Ehtiihän sitä syksyllä tunteja kertyä. Enemmänkin kuin omiin tarpeisiin.

Tänään päättyi työsopimukseni koeaika. Se sai valtavan merkityksen pääni sisällä, sillä en pitänyt sopimuksen automaattista jatkumista missään vaiheessa itsestäänselvyytenä. Koeajan ilahduttavin piirre on sen tasa-arvoinen molemminpuolisuus. Kumpikin osapuoli on nyt osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen, yhteistyöhaluinen ja -kykyinen. Tästä kehittynee suhde, jossa on kaikkien suhteiden tapaan ylä- ja alamäkensä. (Tuota kielikuvaa käytettäessä jään aina miettimään, että kumpi niistä mahtaa tarkoittaa kurjia aikoja. Ainakin pyöräillessä ylämäet ovat hikistä puurtamista, kun taas alamäessä pääsee kovaa ja kauas vähemmällä energialla. Diagrammeissa kuitenkin ylämäki on usein toivotumpi kuin alamäki. Tiedä häntä.)

Hyväksytyksi, arvostetuksi ja kunnioitetuksi tulemisen tunne pitäisi olla jokaisen suhteen perusedellytys. Liian monessa yhteisössä tässä kohtaa on ammottava epäkohta. Olen siis onnekas.

Kuulostaa varmaan jo kliseiseltä, mutta silläkin uhalla paljastan teille, että viime aikojeni teemabiisi on ollut Oppimisen Ylistys, jonka alkuperäiset sanat on kirjoittanut Bertolt Brecht. Erityisesti seuraava katkelma tuntuu ajankohtaiselta:

Älä pelkää kysyä, toveri.
Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää.
Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä.
Tarkista lasku;
sinun täytyy se maksaa.
Laske sormesi joka erälle ja kysy:
miksi tämä on näin?
Sinun täytyy astua johtoon!

Opi perusasiat!
Niille, joiden aika on tullut,
se ei koskaan ole liian myöhäistä.
Opi kaikki aakkoset,
se ei riitä, mutta opi ne!
Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo!
Sinun täytyy tietää kaikki,
sinun täytyy astua johtoon!

Vituiks mänt.

Kahdesti viikossa kotiin jaettava Hämeenlinnan kaupunkiuutiset on ehdottomasti ja kiistämättömästi mun uusi suosikkilehti. Seuraan säännöllisesti myös lehden kylkeen pystytettyä blogia, jossa lehden tavoin asiat sanotaan suoraan, mutta kirjavammin ilmauksin. Kärkevät nuoret toimittajat etsivät kuluneisiin aiheisiin sellaisia ulottuvuuksia, että saman lehdistötilaisuuden ja mediatiedotteen pohjalta kirjoitettu juttu tuntuu tuoreelta muiden paikallisten medioiden uutisointiin verrattuna. Uutena kaupunkilaisena kaipaankin juuri niitä samojen tarinoiden kääntöpuolia ja myös takakujien näkökulmia.

Tämänpäiväisen lehden pääkirjoituksen sininen kainalolaatikko sai iltateen läikkymään lehdelle nenästä. Itse en osallistunut koko juhlaan ja spektaakkeli jäi näkemättä, (sillä olin kiinni töissä, kuten kaikkina muinakin tapahtumarikkaina arki-iltoina,) joten olen jäävi arvostelemaan tapahtumien todellista kulkua. Mutta ilmaus pakottaa pohtimaan, tarkoitetaanko tuolla sitä, että se meni reisille eli päin vittua? No, tuhnu mikä tuhnu.

Vääriä ja oikeita lähetyksiä

Mokasin. En katsonut tarpeeksi tarkkaan, ajatellut omilla aivoilla enkä osannut olla riittävän epäluuloinen. Sitten sain siitä kärsiä. Hävettää vieläkin. Typerys. Enpä tee samaa virhettä uudelleen. Toivottavasti kukaan muu ei ole yhtä naiivi höntti kuin minä. (Turha luulo. Joku kuitenkin on. Mikäs sen kissan taas tappoikaan...?)

Messenger-ikkunaan ilmestyi yllättäen viesti eräältä etäiseltä opiskelukaverilta, joka ei juurikaan juttele, vaikka onkin yhteystiedoissani. Minulla on niitä siellä turhankin monta. Saan häneltä toisinaan linkkejä hassuihin videoihin ja uusiin musiikkimaailman löytöihin. Tällä kertaa viestissä oli linkki johonkin pakattuun zip-tiedostoon, jota klikkasin. Virhe.

Viestin oli lähettänyt mato, joka oli saastuttanut tuttavani messengerin ja lähti lähettämään minun ohjelmastani samaa viestiä minun yhteyshenkilöille. Melkoisen taistelun jälkeen sain mörön hallintaan ja motivaation ajantasaistamaan tietokoneeni turvallisuusvarustelua. Pahoittelen kuitenkin syvästi kaikille aiheuttamaani haittaa.

Tarinan moraalinen opetus: Älä koskaan avaa liitettä tai linkkiä, jota et odota!

Varsinaisesta postiluukustani tulee kuitenkin näemmä vain niitä asioita, joita toivon ja odotan. Ilmeisesti myös pelkkä ajatus riittää. Tänään aamupäivällä hierojan käsiteltävänä mietin kaikenlaista ja yhtenä tietoisuuteni läpi ajelehtivana asiana kellui ajatus liikuntaharrastuksen aloittamisesta. Sateinen kesä ei ole juuri houkutellut lenkkipoluille, ja tulokset näkyy ja tuntuu kehossa. Pian tulee syksy ja kansalaisopiston kurssit alkavat. Mietin, että mihinkäs aikaan niiltä yleensä ilmestyy se opaslehtinen. Mietin myös, että tiedänköhän edes, missä tässä kaupungissa on kansalaisopiston toimipiste ja tulin siihen tulokseen, että en tiedä. Päätin selvittää sen heti, kun pääsen kotiin. Kuinka ollakaan, kotikynnyksellä odotti Vanajaveden opiston opinto-ohjelma kuin tilattuna. Kätevää, joskin hiukan hämmentävää. Pilatesta, syvävenytystä, vesijumppaa ja joogaa, kyllä kiitos. Enää ei tarvita kuin vähän säännöllisemmät työajat, jotta pääsisinkin niille tunneille.

Toinen moraalinen opetus: Ajattele vain niitä asioita, joita todella haluat.