Pomppulinnan valtiattaret

Ammattikorkeakoulusta valmistuminen oli minulle niin iso asia, että sen juhlimatta jättäminen ei ollut edes vaihtoehto. Tutkintotodistuksen noutaminen oli ennemmin lystikäs kuin haikea reissu, vaikkakin yhden elämänvaiheen päättyminen johti eräänlaisen henkisen tilinpäätöksen laadintaan. Viimeistään siinä vaiheessa vahvistin tilikauden tuloksen ylijäämäiseksi, kun päättäjäisissä tutkintotodistustani luovuttaessaan rehtori iski minulle silmää. Kuulin myöhemmin, että amkin hallituksen kokouksessa ja myöhemmin vielä henkilöstön pikkujouluissa minua oli kehuttu kilpaa. Ei hassummin.

Lauantaiset supersuurenmoiset ja mahtipontiset tuplavalmistujaisjuhlat olivat hittimenestys. Juhlien kiistämättömin vetonaula ja valtavan innostuksen lähde ja kohde - heti sankareiden jälkeen tietenkin - oli viidakkohenkinen pomppulinna, jonka läsnäolo toi pirskeisiin uskomatonta energisyyttä ja säpinää. Kimolan seurapirtillä oli tunnelma vauhdikas kuin Vesivehmaalla, sillä siinä meni vanhat sekä nuoret samanlailla. Erityisesti mieltäni lämmitti nähdä kummitätini pomppimassa kummipoikani kanssa. Voi sitä riemua!

Juhliin saapui kummankin vastavalmistuneen tyttären perhettä, sukulaisia ja ystäviä eri puolilta Suomea. Joidenkin tulo oli odottamattomampaa kuin toisten, mutta kovin odotettuja olivat kaikki. Tarjoilu hoidettiin nyyttikestiperiaatteella ja todistettavasti on aivan mahdollista järjestää tällä tavoin erittäin laadukas ja mielenkiintoinen kahvipöytätarjoilu yli kuudellekymmenelle hengelle.

Tavoitteenamme oli järjestää mahdollisimman korkean profiilin juhlat mahdollisimman vähällä vaivalla. Tavoite saavutettiin. Pienten juhlijoiden perheissä ei seuraavana päivänä mistään muusta puhuttukaan kuin pomppulinnasta. Kokemus oli mieleenpainuva ja unohtumaton myös varttuneemmalle juhlakansalle. Laulu soi ja soitto raikui aamutunneille. Erityisesti toiveuusintoina esitetyt lauluesitykset olivat korkealaatuisia ja dj hyvin tasokas asiantuntija. Myös kärsivällisyys kuului hänen hyveisiinsä. Vaikka kuohuviinillä pestiinkin juhlan tiimellyksessä salin lattiaa, sitä ja boolia olisi riittänyt vielä aamupalaksikin, mutta kumpikaan ei juurikaan tehnyt enää kauppaansa.

Valtavan suuri ja lämmin kiitos kaikille myötävaikuttaneille! Ilman teitä juhla ei olisi ollut vertaisensa. Kommettiosioon toivotaan läsnäolleiden hehkutusta omista ilon elämyksistä. Myös rakentavaa palautetta saa antaa järjestelyistä, mutta sitä mielellään sähköpostiin.

Jäähyväiset

Tässä viestissä jätetään jäähyväisiä jälkikäteen.

Elämääni on viime viikkojen aikana jäänyt melkoisia aukkoja. Itse en ole ollut se, joka lähtee, vaan se, joka jää. Olen ollut niin tiiviisti kytkettynä opintoihin tai työhön, että olen liikkunut enintään sillä alueella, jonne henkinen liekani yltää. Kuitenkin ympärilläni ja samalla myös mieleni sisällä on tapahtunut isojakin muutoksia.

Ensiksi jouduin hyvästelemään rakkaiksi ystäviksi ja arkieni iloiksi käyneet Villanuevat, Carreñot ja heidän ystävänsä. Mi Gorda Bella loppui ja teki reiän sydämeeni. Ikävä viiltää. Typerää, että saatan suhtautua näinkin tunnepitoisesti televisiosarjaan, mutta se oli minulle tärkeää. En tiedä miksi.

Seuraavat jäähyväiset ottivat myös koville, mutta tiukin paikka lienee vielä edessä. Tutkinto tuli lopulta valmiiksi ja todistus haetaan ensi perjantaina. Menneisyyteen jää viimein Mikkeli kaikkine muistoineen, ikävine ja kauniine aikoineen. Tästä eteenpäin on pärjättävä omien siipien varassa. Voi olla, että joudun nielaisemaan vielä kyyneleen, jos toisenkin, kun käymme tervehtimässä opettajia ja muuta henkilökuntaa vielä kerran.

Viimeiset hyvästit olivat kaikkein raskaimmat ja ansaitsisivat siksi kokonaan oman tekstinsä. Keskiviikkona töissä kiiri suruviesti erään työtoverin äkillisestä ja traagisesta poismenosta. Järkytys oli käsinkosketeltava ja musertava, etenkin kun uutinen tuli kaikille yllätyksenä. Murheen keskellä, kyyneleiden läpi pysähdyin ajattelemaan elämämme haurautta ja sitä, miten heiveröisten lankojen varassa meistä kukin täällä sinnittelee. Tästä lähtien haluaisin itse muistaa kunnioittaa tätä ainutlaatuista mahdollisuutta olla täällä maan päällä ja olla läheisilleni parempi tänään kuin olin eilen.

Sitä en kuitenkaan voi tehdä, jollen ensin pidä huolta omasta jaksamisestani. On siis velvollisuuteni huolehtia siitä, että oma sisäinen aurinkoni saa voimaa, jotta se voi loistaa valoaan muiden poluille. Sillä se on minun aarteeni, jota tulee vaalia. Tein itselleni lupauksia, jotka liittyvät siihen, kuinka elän tulevan vuoden onnellisemmin ja tasapainoisemmin kuin koskaan ennen. Aion ajankäytölläni osoittaa, mitkä arvot ovat todella minulle tärkeitä: ystävät, perhe ja terveys. Enää työ, työ ja työ ei saa hallita elämääni, sillä viimeisellä tuomiolla se ei lainkaan sädekehääni kiillota.

Hyvästit heitän siis menneelle elämälle ja aloitan uuden. Paremman.

Sietokyvyn raja

Sietokyvyn raja menee
päivän ensimmäisessä huokauksessa.
Ei kyynelissä,
jotka jälleen äänettöminä valuvat poskille
kylmässä huuruisessa autossa
aution parkkipaikan pimeydessä,
ja jotka maistuvat karvailta
vielä kotiovellakin.

(Ote on johdateltu terapeuttisesta pohdinnasta, jonka sain käydä eilen suuren ajattelijan ja upean ystävän kanssa, jonka hiljattain "löysin" uudelleen. Kiitos tuestasi, jälleen.)

Lainkuuliaisuutta lauantai-illassa

Koska olen lainkuuliainen, otin tänään erikseen asiakseni noudattaa opintotukilain 17 §:n 3 momentin 2 kohtaa: Opiskelijan tulee huolehtia siitä, että vuositulo ei ylitä vapaata tuloa. Suoritin vapaaehtoisen opintotuen palauttamisen vapaan tulon korottamiseksi.

Ongelma lähti muodostumaan samoihin aikoihin, kun kaunis aikomus valmistumisesta karistui omenankukkien kanssa toukokuussa. Onneksi, kiitos siunatun sopomenneisyyteni ja pedanttisen työparini, tunnen opintotuen myöntämissäädökset ja KELAn tulovalvontajärjestelmän riittävän perinpohjaisesti, että osasin toimia ilman erillistä neuvonta- ja asiantuntija-apua. Sähköinen muutosilmoitus tuntui itseasiassa aika kätevältä ja helppokäyttöiseltä. Pankin verkkopalvelutunnuksilla pystyin saman istunnon aikana sekä tekemään ilmoituksen KELAlle, että maksamaan vapaaehtoisen palautuksen suoraan verkkopankissa. Ei tarvinnut näppäillä tili- eikä viitenumeroita, kaikki oli valmiina. Ja parasta on, että sen voi tehdä koska tahansa, missä tahansa. Enää ei tarvitse jonottaa lounastunnilla virastossa.

Yhteensovitin edellä kuvatun menettelyn ajankohdan valtionhallinnon erään toisen tulonsiirtotoimenpiteen eli veronpalautuksen kanssa, vaikka opintotuen takaisinperinnän välttämiseksi tehtävä "ylimääräisten" maksettujen tukien viimeinen palautuspäivä on vasta 31.3.2008. Mistäs sitä koskaan tietää, onko sitä rahaa silloin vai ei.

Äiti on opettanut, että mikään ei ole kalliimpaa kuin menetetty mahdollisuus. Opetuksen sisältö tosin oli se, että vessassa pitää käydä aina kun voi, sillä koskaan ei tiedä, milloin pääsee seuraavan kerran. Viisas nainen se meidän äiti. Tilaisuudesta pitää ottaa vaari. (Tuon sanonnan monista merkityksistä ja alkuperästä voi lukea Maija Kotirannan mainiosta artikkelista Muori ottaa vaarin.)

Mantra

Ajoittain joudun tilanteisiin ja olosuhteisiin, jotka saavat mielessäni suhteettoman suuren merkityksen. Oma arviointikyky heikkenee ja mittasuhteet vääristyvät. Ongelma tuntuu elämän seisauttavalta ja edessä on kaiken loppu. Edessä nouseva vuoren rinne näyttää lohduttoman jyrkältä ja sen kiipeäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. On otettava muutama askel taakse päin ja nähtävä kokonaisuus: jos en pääse tästä eteenpäin, mistä pääsisin?

Rakas siskoni opetti minua käsittelemään näitä kriisejä. Olen siitä hänelle kiitollinen, sillä yhteinen oppimiskokemuksemme syksyllä 2000 auttoi meitä molempia selviytymään haasteista, jotka tuntuivat silloin suuremmilta kuin ne todellisuudessa olivat.

Ratkaiseva mantran kaltainen ajatuksenjohdatin kuuluu seuraavasti:

Asioilla on tapana järjestyä.
Koska tämä on asia, se järjestyy, sillä niin niillä on tapana.

Mikä on kamalinta, mitä tästä voi seurata?
Täsmälleen miten kamalaa se on?
Eihän se nyt ole edes kovin kamalaa.