Merkkipäivän johdosta

Eräs blogini innokas ihailija uhkasi päivittää omaa blogiaan vasta, kun minä olen päivittänyt omaani. Suostun kiristyksen uhriksi häiriintynyt hymy kasvoillani, sillä tässä vaihtokaupassa ei kukaan voi hävitä. Taattua laatua pilkkahinnalla.

Ei olisi pitänyt lopettaa. Kynnys kirjoittamisen aloittamiseen on noussut päivittäin. Aluksi jätin blogin pitämisen vedoten kiireeseen ja aiheiden vähäpätöisyyteen. Pian syyksi nousi liian synkät, mielen tasapainoa järkyttäneet ajatukset. Lisäksi sekä vaalit että työasiat aiheuttivat sellaista päänvaivaa, josta en kauheasti halunnut kylillä huudeltavan, joten päätin olla sanomatta niistä mitään. Lopulta elämän raskaus alkoi tuntua niin perinpohjaisen henkilökohtaiselta ja salassa pidettävältä, ettei tuntunut sopivalta kirjoittaa mistään, mikä olisi ollut oikeasti merkittävää. Ja kun oikeista asioista ei voinut puhua, ei pinnallisista ilmiöistäkään tehnyt mieli jutustella. Syksy tuli ja otti omansa, kosketti ja satutti, upotti ja lopulta nosti taas pinnalle.

Kirjoittelin kuitenkin vähän sinne tänne, jonnekin. Keräsin päivittäin huomioita ympäröivästä maailmastani lapuille ja kalenterin väliin. Mustan muistikirjani takaosa alkaa vähitellen täyttyä tukisanoista ja iskulauseista (vrt. punchline). Jossakin vaiheessa kirjan takaosa tulee kai takaperin vastaan, kun tavanomaiseen käyttösuuntaan kirjoitetut muistiinpanot jatkavat vääjäämätöntä kulkuaan kohti takakantta. Tavoitteena on purkaa niitä tuherruksia sieltä tänne, vielä jonakin päivänä. No, vähän kerrassaan.

Siitä on siis miltei tasan 12 viikkoa, kun olen viimeksi kirjoittanut teille. Äkkiä se hurahtaa kolme kuukautta. Siinä ajassa pirstoutui palasiksi lähes kaikki, mitä olin lähitulevaisuuteni varalle suunnitellut. Tässä vaiheessa vuotta minun piti olla jo jossakin aivan toisaalla, mutta toisin kävi. Oikeastaan vasta nyt olen saanut osat kerättyä kokoon, mutta kasaanliimatusta ei saa uuden eikä vanhankaan veroista.

Takana on noin 605 päivää Hämeenlinna-elämänvaihetta, ja aamukammassa olisi tällä haavaa 150 piikkiä jäljellä. Koska sataviisikymmentäpiikkinen kampa olisi ehkä hieman epäkätevä peilin edessä, taidan perustaa sellaisen monivitamiinihivenainekalenterin. Syön purkista yhden kapselin päivässä, kunnes purkki on tyhjä. Sitten on aika tehdä jotain aivan muuta. Kalenterin terveyttä edistävä vaikutus on monitahoinen. Maisemanvaihto tekee vähintäänkin yhtä hyvää kuin koko aakkostollinen vitamiineja yhteensä.

Ihmisellä on hyvä olla konkreettisia etappeja ja tavoitteita. Ajatuksesta innostuneena avasin sivulle Tänään jäljellä -laskurin, jonka scriptin soveltaen lainasin tarkoitukseen sopivasta lähteestä. Laskurista voin seurata samalla, että olenko muistanut ottaa kaikki vitamiinit.

Tilanteen kehittymisestä raportoidaan täällä, jos muistetaan. Toivottavasti kerrottavanani on kuitenkin ensisijaisesti jotakin mielenkiintoisia kuulumisia.

Oikein vai väärin?

Tämän viikon itsetuntemustestissä mitataan suhdettasi työhön. Vastaa seuraavaan kymmeneen väittämään 'oikein' tai 'väärin' ja tarkista lopusta oikeat vastaukset.



1. On täysin normaalia nähdä töihin liittyviä unia useita kertoja viikossa.

2. Työssäsi jokaikiseen tehtävään kuuluu panostaa täysillä ja tuloksena on oltava sataprosenttisen täydellinen suoritus tai muutoin olet epäonnistunut.

3. Jokaisen itseään kunnioittavan työntekijän on sopivaa aika ajoin vuodattaa kyynel jos toinenkin puhtaasti työasioiden vuoksi.

4. Se, että työaikasi ei riitä työnantajan osoittamien tehtävien suorittamiseen on sinun, ei työnantajasi syy ja ongelma.

5. Mitä useammin sysäät syrjään omat tarpeesi, uhraudut tai heittäydyt marttyyriksi työssäsi, sitä nopeammin kasvaa työnantajasi arvostus panostasi kohtaan.

6. Jos teet itsesi korvaamattomaksi haalimalla itsellesi töitä, joita kukaan muu ei sitten enää hallitse tai paiskit ylitöitä ilman korvausta ja siitä kenellekään kertomatta, saat osaksesi työkavereiden varauksetonta ihailua ja työnantajasi palkitsee sinut pian korottamalla palkkaasi pyytämättä ja yllättäen.

7. Työnantaja omistaa myös vapaa-aikasi ja siksi jokaiseen työajan ulkopuolella huudettuun kutsuun on vastattava. Viipymättä.

8. Sekä esimiehen, kollegojen että alaisten kanssa on syytä olla paras kaveri, ja paljastaa heille syvimmät ajatuksesi ja sielusi salaisimmat sopukat, jotta työpaikalle syntyy avoin ja luottavainen ilmapiiri.

9. Työ ja siinä menestymisen taso määrittelee ihmisarvosi ja asemasi yhteisössä. Et ole mitään, ellet ole menestyvä kunnioitetussa ja tunnustetussa ammatissa.

10. Työ on niin keskeinen arvo maailmankaikkeudessa, että olipa se sinänsä kuinka ala-arvoista tai alentavaa tahansa, niin sen vuoksi kannattaa repiä riekaleiksi elämänsä, ihmissuhteensa ja sielunsa, ja mädäntyä sisältä, kunnes menettää järkensä.

Jos vastasit yhteenkään kysymykseen 'oikein', vastasit väärin. Ole hyvä, palaa takaisin lähtöruutuun ja oikaise asennettasi nyt, kun ei vielä ole liian myöhäistä.

Lähtöjä ja paluita

Vähään aikaan ei ole tämä elämä tuntunut sellaiselta, että voisin sanoa olevani tyytyväinen. En pääse tarpeeksi usein tekemään niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Hirmu vaivattomasti ihmiset neuvovat, ettei työtä pidä ottaa henkilökohtaisesti, eikä työasioiden pidä antaa vaikuttaa yksityiselämään. Kuuluu viettää tasapainoista vapaa-aikaa läheisten ja ystävien kanssa. Entä, jos ei osaa? Entä, jos ei ole mitään muuta?

Missä opetetaan uusia työntekijöitä omaksumaan hälläväliä- ja mä oon vaan töissä -asenne? Kuinka kyynisyyttä ja näköalattomuutta harjoitellaan? Millä konsteilla sitoutunut puurtaja murretaan sitoutumattomaksi puuhastelijaksi? Jossain kai näitä taitoja koulutetaan, sillä maailma tuntuu olevan sellaisia työntekijöitä pullollaan. Kaipa parhain polku kulkee keskiväylää - kultainen keskitie, tuo kaikkien puolivillaisten kädenlämpöisten kompromissien äiti.

No onhan elämässäni paljon ilonlähteitä, vaikkei kaikki olekaan saatavillani päivittäin. Ystäviä, sukulaisia, pikkuisia ihmisiä, erikoisia intohimoja ja outoja mielenkiinnon kohteita. Onnekseni elämääni tupsahti oikein mainio vanha ystävä ja uusi tärkeä ihminen, jossa on aineksia enempäänkin. Tänään annoin hänelle (käytännön syistä) avaimen asuntooni. Ajatuksissani hänellä on ollut vapaat kulkuoikeudet jo pidempään. Aika hurjaa ja hienoa.

Ehkä minunkin on aika tehdä jotakin konkreettisia ratkaisuja kohentaakseni henkilökohtaista viihtyvyyttäni. Tosi sulavasti muutkin ihmiset lähtee ja toiset palaa. Miksen minäkin? Riemun lähtöön on valmistauduttu henkisesti jo jonkin aikaa, ja nyt näyttää siltä, että kävi kuinka tahansa, niin entisellään eivät asiat jatku. Mikäs siinä. Muutos tuskin voi olla pahasta. Mikäs minuakaan enää missään pitelee?

Kesän heiniä

Voihan kesätunnelmat sentään.

Nyt menee kyllä aika vahvasti taas. Saan myönteistä palautetta olemassaolostani ja edesottamuksistani. Miellyttävää huomiota osoitetaan oikeista, toivotuista suunnista ja sopivalla voimakkuudella. Vapaa-ajan ja sosiaalisen elämän suunnitelmat menevät nappiin ja ihan vaan yleisesti elämä hymyilee.

Olen asettunut kunnallisvaaliehdokkaaksi ja päivä päivältä tulen varmemmaksi päätöksen hienoudesta. Sunnuntaina ilmestyy aiheen tiimoilta jo toinen lehtijuttu. Ensimmäisenkin voi lukea näköislehdestä. Näkyvyys tulee näemmä ilmaiseksi. Ainakin näin aluksi. Tänään kokoonnuttiin suunnittelemaan nuorten ehdokkaiden kampanjoita ja saatiin oikein mainioita uusia ideoita. Nyt vain vielä kun löytyy aikaa ja vähän rahaakin toteuttaa ne kaikki.

Kohta alkaa elämäni ensimmäinen omalla työllä ansaittu palkallinen kesäloma. Aikomuksena on valloittaa Ilosaari, jonka päätteeksi ajan maan toiselle laidalle Kaustisille (Kuka haluaisi kyytiin 13.7. Joensuu-Kaustinen, reittinä 17-77-13?). Kansanmusiikkijuhlilta ja kummipojan perheen mökkilomalta valun takaisin etelään ja lennän Müncheniin tapaamaan kummitädin tytärtä joiksikin päiviksi. Otan siis vahingon takaisin ja hyödynnän Matkamessuilta tammikuussa kerättyä tukiaineistoa. Vuosiloman olemassaolosta seuraa se, että tällä kertaa on jopa aikaa, rahaa ja tahto tehdä tuo kaikki.

Maailman parhaat ystävät eli valkonaamainen lauantaikomitea A.K.A Lomatrio teki sen eli perinteisen juhannusekskursion Pohjois-Savoon. Seuraavassa (turhankin) runsaasti kuvamateriaalia, joka tunnetusti kertoo enemmän kuin n+1 sanaa. Kuvissa esiintyy Lomatrio featuring The Extended Family, jaetussa miespääosassa pikkuiset kaksoset (13kk) , jotka reissulla omaksuivat istumisen jalon taidon.


P.S. Jos kuvasarjasta jättää pois kaikki ne kuvat, joissa on lapsia tai lehmiä, vähenee se puoleen. Puolivälissä on kulttuuriperintöä, lopussa upeita maisemia.

Kuulumisautomaatti

Olette soittaneet Terhin automaattiseen "Hei, mitä kuuluu?" -puhelinvaihteeseen. Kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuina, olkaa hyvä ja odottakaa, tai valitkaa jokin seuraavista nauhoitteista.

Jos haluatte kuulla Terhin viimeaikaisista onnistumiskokemuksista puhujapöntössä HAMKin T&K-foorumissa otsikolla "T&K-toiminnan ja opetuksen integroinnin haasteet", kokemuksen tuottamista toiveista tehdä työkseen hc-edunvalvontaa ja vetää suuntalinjoja sekä tulevasta nimityksestä erääseen valtakunnalliseen työryhmään, jonka kuusisanaisessa nimessä on yli sata kirjainta, kolme yhdyssanaa, kaksi yhdysyhdyssanaa ja jolle ei ole vielä lyhennettä, painakaa näppäintä '1'.

Jos haluatte kuulla samana päivänä tehdystä sydäntä läikäyttäneestä retkestä varasiskon kaksospoikien synttäreille ja siitä valtavasta hyödyllisyyden tunteesta, jonka voi saada aikaan pelkästään syöttämällä kaksivuotiaan ja pesemällä altaallisen tuttipulloja, painakaa näppäintä '2'.

Jos haluatte kuulla demareiden puoluekokouksen tuomista kunnianarvoisista vieraista, heidän kanssaan käydyistä kiehtovista keskusteluista, tärkeänä koetusta tovereiden sielujen samankaltaisuudesta ja mukaansatempaavista seikkailuista huikaisevan komeassa seurueessa, painakaa näppäintä '3'.

Jos haluatte kuulla myönteisiä tuntemuksia pääsihteerin arjesta opiskelijakunnassa, työssäjaksamisesta, esimiehenä toimimisesta, taloudenhoidosta, elämänhallintataidoista, viestinnästä, unelmista, haaveista, toiveista ja urasuunnitelmista, painakaa näppäintä '4'.

Jos haluatte kuulla, miten monta kertaa Terhin naama on vilahtanut telkkarissa kuluneen viikon aikana, ja onko hän omasta mielestään A- vai B-luokan julkkis, painakaa näppäintä '5'.

Jos haluatte kuulla rehellisen mielipiteen ihmisistä, jotka eivät koskaan vastaa kunnolla kysymykseen "Mitä sinulle kuuluu?", painakaa näppäintä '6'.

Jos asianne koskee kunnallisvaaleja ja Terhin ehdolleasettumisilmoitusta, olkaa hyvä ja odottakaa linjalla sulkematta puhelinta. Olette jonossa.

P.S. Mä tein sen

(Tilasin tänään sen Tiede-lehden. Minulle soitettiin ja tehtiin tarjous, joka oli edullisempi kuin mikään selvittämäni muu vaihtoehto. Mainio sattuma kaiken kaikkiaan.

Maailmankaikkeus on energiaa ja ajatukset ovat energiaa, joten ajatuksillaan voi ohjata universumin kulkuja. Riemun kanssa käyty äärimmäisen filosofinen keskustelu eilen muistutti siitä, että voin saada kaiken mitä haluan, kunhan vaan toivon riittävän vahvasti. Aikajänne ei vain välttämättä ole se, mitä odottaisin.

Alan nyt siis vain vahvemmin toivoa sitä, mitä eniten kaipaisin. Kyllä se sieltä tulee.)

Lehtiä päin metsiä

Kesä kaatuu päälle ja puut viheriöivät (ja muita onnettomia aasinsiltoja).

Uusien opiskelijoiden opiskelijakuntatietopaketin tekeminen on ollut vaikeampaan kuin osasin edes kuvitella. Kesälehti on huikean tärkeä jäsenhankinnan työkalu, sillä sen avulla luodaan ensivaikutelma. Opiskelijakunnan ensimmäinen kosketus potentiaaliseen jäseneen tapahtuu hyväksymiskirjeen mukana postitettavan kesälehden välityksellä ja jos siinä mennään metsään, niin jälkiä on vaikea peitellä myöhemmin. Oma kynä ei tunnu pysyvän kädessä yhtään ja muidenkin tekijöiden katseet ovat jo kesälaitumien veräjissä. Onneksi ydintiimi on omistautunut asialle ja lehti saadaan kuntoon ajoissa. Saadaanhan?

Olen ihan paniikissa siitä, että mitä meillä kaikkea on valmiina heinäkuun puolivälissä? Mitä uutta jäsenille voidaan luvata, entä jos ei saadakaan valmiiksi? Riittääkö, että valmista on syyskuun alussa? Miksi tänäkin vuonna aloitettiin liian myöhään? Joko ensi vuonna opitaan edellisen vuoden virheistä?

Lehtiteemassa vielä voin todeta, että aina kehitys ei johda parannukseen. Lehti-niminen viihdyke muutti ulkomuotoaan ja kai toimituspolitiikkaansakin. Samalla siitä hävisi terä. Enää sen lukeminen ei saa naurusta kiemurtelemaan lattialla, kuten aiemmin. Miksi piti sorkkia, miksi?

Olen myös kyllästynyt Imageen ja aion lopettaa tilaukseni. Vaihdan sen ehkä Tiede-lehteen, joka viihdyttää minua paljon enemmän. Image edustaa minulle nykyisin jotakin niin kaukaista urbaania elämäntapaa, että jopa nanoteknologian ja neurofysiologian uusimmat tuulahdukset tuntuvat läheisemmiltä. Ehkäpä päivittäinen oleskeluni insinöörien kanssa samalla kampuksella on aiheuttanut humanistin sielulleni vahinkoa. Vai mistä kertoo se, että viikon odotetuimpia ohjelmia on Tähtiportin uusintajaksot ja että haaveilen avioliitosta Tri Daniel Jacksonin kanssa? Aivovauriosta?

Odotan yhä (kuvitteellisen) pelastavan humanistiälykköritarini saapumista valkoisella hevosellaan. Hän on ehkä vain eksynyt matkalla.

Lavalla ja lavan takana

Ammattikorkeakoulupäivät sujuivat erinomaisesti. En vastannut osallistujille lähetettyyn palautekyselyyn, sillä koen kuitenkin olevani jäävi arvostelemaan tapahtunutta. Muutenkin arvostelukykyni on sumentunut tässä yhteydessä, enkä näe montaakaan asiaa, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Ei nähnyt moni muukaan. Jotkut ovat löytäneet niitä meidänkin puolestamme ja minä vain kirjaan ylös. Toivottavasti Oulu saa niistä muistiinpanoista selvää ja tekee paremmin.

Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.

AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.

Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.

Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.

Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!

Matalalentoa

Viime aikoihin on mahtunut paljon hyvää. Opiskelijakunta ja oma ammattitaito ovat ottaneet valtavia harppauksia ja sen tunnustaminen tuntuu mahtavalta. Itseluottamus kasvaa kohisten onnistumisten myötä ja enää ei pelota olla rohkea. Kollegiaalinen tuki osoittautui jälleen voimavaraksi, josta riittää ammennettavaa. Myötätunto kun ei maksa mitään.

Mystisellä tavalla tuntuu siltä, että jotakin isoa on pian tapahtumassa. Tilan puutteen vuoksi en täsmennä tähän, mihin luulen sen liittyvän. Laitan rastin seinään kuitenkin siltä varalta, että satun olemaan oikeassa. "Jo toukokuussa 2008 aavistin tämän."

Hyvin konkreettistakin isoa alkaa aivan lähitunteina eli ammattikorkeakoulupäivät Hämeenlinnassa. On niitä odotettukin, ilolla ja kauhulla. Olen ollut tapahtumien sisimmässä ytimessä sisällönsuunnittelun ja muiden järjestelyjen puolesta, ja tunnen siksi melkoista, hivenen aiheetontakin omistajuutta. Ylpeyttä totta kai, mutta etenkin vastuuta siitä, että kaikki sujuu mutkitta. Onneksi kaikki on jo otettu huomioon, vai onko? Viisi sataa ihmistä tuo kuitenkin mukanaan aina kohellusta ja kommelluksia.

Ammattikorkeakoulupäivät ovat olleet vuosittain aina parhaimpia tapahtumia heti liittokokouksen jälkeen. Siellä ne olennaisimmat ja arvokkaimmat vuorovaikutussuhteet on solmittu, sekä hatarammat että kestävämmät. Monet elämäni käänteentekevät tilanteet tai keskustelut ovat ottaneet siellä paikkansa. Tänä vuonna AMK-päivien osallistujalistan viidestä sadasta nimestä puolet ovat tuttuja ja kymmenet ovat hyviäkin ystäviäni, joten jälleennäkemisen riemu täyttää sydämeni.

Osallistujista reilu kymmenen prosenttia (n=81) on opiskelijoita. Toteuma jäi kauas tavoitteestamme, kolmasosasta. Olen kuitenkin kohtuullisen iloinen siitä, että EDES joka toisesta opiskelijakunnasta on edustaja tai pari paikalla. Se on jo melko hyvin viime vuosiin nähden, vaikkakin tekemistä seuraavilla järjestäjillä riittää kyllä. Onneksi sieltä ollaan tulossa vakoilemaan paikan päälle, niin voivat sitten ensi vuonna välttää meidän virheemme.

Seuraavat kaksi vuorokautta ovat melkoista matalalentoa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä. Tapahtumista raportoitanee myöhemmin.

[hyvän rastin pöllin Melkein Blogista, http://debug.melkein.com]

Tuttu naama

Hyvät lukijat,

(eli sinä yksi, joka käyt säännöllisesti joka toinen päivä ja te kaksi, jotka vierailette sivullani kerran viikossa, mikä silti on useammin kuin minulla on ollut viime aikoina tapana)

Törmäsin Hämeenlinnan kävelykadulla feissaajaan. Epätavallista oli, että satuin ylipäänsä olemaan valoisaan aikaan keskustassa. Vielä hassumpaa oli, että feissaaja sattuikin olemaan sama kaveri, joka sai minut liittymään WWF:n ilmastokummiksi viime keväänä Mikkelin kävelykadulla. Hän oli vaihtanut joukkuetta ja hankki säännöllisiä lahjoittajia nyt vuorostaan Unicefille.

Lupasin harkita WWF:n hylkäämistä, ja sain häneltä ohjeetkin suoraveloituksen peruuttamiseen. Olin säilyttänyt hänen puhelinnumeronsa (?!) ja lupasin soittaa sitten, kun olisin valmis siirtymään uuden organisaation hyväntekijäksi. Mainiota, kahdet provikat samasta kummista vuoden sisällä. Ai miten niin vastikkeetonta ja pyyteetöntä auttamista oikein motiivein? Kuka mistään sellaisesta on mitään puhunut?

Kulttuurin tuotteita kevätauringossa

Lisääntynyt auringonvalo saa minunkin pääni pörräämään ja kaipaamaan jotakin säpinää. Ruokin romantiikan ja dramatiikan nälkäni kylläiseksi ja miltei ähkytilaan saakka sunnuntaina katsomalla putkeen viisi jaksoa baijerilaista telenovelaa nimeltä Lemmen viemää (Sturm der Liebe). Sain samalla aktivoitua hyvin herännyttä saksan sanavarastoani ja mieleeni palautuivat jälleen käyttökelpoiset müde, böse und wütend, eifersüchtig und abgünstig sekä hauskannäköiset ja -kuuloiset Geschwindigkeitsübertretung, Austauschlauscher ja Krampfadergeschwader. Kaksi jälkimmäistä eivät varsinaisesti ole oikeita sanoja, mutta niiden käännökset sisältävät visualisoitavissa olevia merkityksiä. Toiseksi viimeinen tarkoittaa vaihtoon lähtenyttä salakuuntelijaa ja viimeinen on suoraan käännettynä suonikohjulaivue, mutta tuttavallisemmin vanhempien rouvien armadaa, joka kävelee torilla vastaan koko kaistan leveydeltä väistämättä milliäkään.

Näiden monipuolisten ja hyödyllisten sanojen lisäksi haluan jakaa kanssanne kaksi erinomaista blogia, jotka ilahduttavat olemassaolollaan ja kuuluvat minun säännölliseen lukemistooni. Lisäsin ne viimein bloginkin sivupaneeliin, omissa kirjanmerkeissäni ne ovat olleet jo pitkään. Salmoblog ja Unelmia ja toimistohommia, olkaa hyvät. Molemmat herrat kirjoittavat niin raikuvan hauskasti, hersyvästi ja henkeäsalpaavan elävästi, että lukiessa tuntuu kuin kuuntelisi miesten juttuja ihan livenä vierestä. Hyvä pojat. Lisää tällaisia saa ilmiantaa.

Ammatinvalintahaaveita ja muita unelmia

Ajelin perjantai-illan auringonpaisteessa kotiin töistä valtavan hyväntuulisena, ja mieleni lävisti muutama ajatus, jotka haluan tallentaa myös tänne. Ensin siksi, etten niitä itse unohtaisi ja toiseksi siksi, että ne olisivat myös muiden saavutettavissa.

Keskeisenä ajatuksenani oli suuri tyytyväisyys onnistuneeseen koulutukseen, jonka järjestimme paikallisyhdistysten keskeisille toimijoille. Koulutus sisälsi tasapainoisen yhdistelmän asia- ja vuorovaikutuskeskeisiä sisältöjä. Harjoitukset eivät olleet leikkejä, kuten monissa järjestöissä toiminnallisia osioita kutsutaan, vaan jokaisella toiminnalla oli harkittu tarkoitus ja tarkkaan mietityt tavoitteet. Tunsin olevani vahvoilla ja omimmassa elementissäni kouluttajana ja tapahtuman fasilitaattorina. Tyytyväisyys huokui myös osallistujien välittömästä palautteesta. Saa nähdä, mitä ensi viikolla kerättävä kirjallinen palaute huokuu. Omasta mielestäni tapahtuma oli kuitenkin menestyksekäs.

Tunsin todella vahvasti, että kouluttajana voisin antaa ja saada paljon enemmän kuin nykyisessä ammatissani, jossa olen monien turhauttavienkin työtehtävien keskellä. Tein erään ammatinvalintatestin, mutta taitaa olla ammatti-identiteetti hiukan hakusessa, sillä sain tulokseksi matkailurestonomin. Erinomainen ajatus sekin, sillä sitten voisimme Riemun kanssa hakeutua samalle alalle ja paeta päiväntasaajan toiselle puolelle jonnekin backpackersien hostellin respaan töihin. Hänen kanssaan menisin minne tahansa, myös maailman ääriin ja sinne, missä pippuri kasvaa. Sääli vain sitä pippuria, jos se haluaisi kasvaa rauhassa.

Juttelin illemmalla ammatillisen hajaannukseni tilasta avokälyni kanssa, joka innostui kovin. Hänen organisaatiossaan olisi järjestökonsultille tarvetta ja kysyi heti, että mitä yleensä pyydän keikoista. Ehdotti, että tekisin sivutoimena kouluttajan hommia ja siirtyisin päivätyöstäni niihin, kunhan olisin vakiinnuttanut asemani heidän yrityksessään. Ideoitiin palkkausjärjestelmäksi aluksi sellaista systeemiä, jossa pohjapalkka maksettaisiin alkoholina ja provisiota saisi rahana sen mukaan, mitä osallistujat antaisivat palautteeksi. Palautelomakkeessa kysyttäisiin "Paljonko kouluttaja mielestäsi ansaitsisi tuntipalkkaa?", ja vastauksista laskettaisiin keskiarvo. Mikäs siinä, jos päivätyöllä maksaisi vuokran. Enää tarvitsisi vain hankkia erityisasiantuntijan tiedot edes jostakin osa-alueesta. Fat chance or a slim one?

Suuri kotimatkan hyväntuulisuus kasvoi entisestään huomatessani etten enää herkisty lainkaan ohittaessani katukyltin, joka viittaa entisen poikaystäväni kanssa samannimiseen kaupunginosaan. Vihdoinkin olen käsitellyt asian, mikä vei vain kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Eihän se olekaan kuin kuusi kertaa varsinaisen suhteen kesto. Jos ensimmäisellä poikaystävälläni menisi suhteellisesti yhtä kauan, hän pääsisi elämässään eteenpäin vuonna 2021.

Tämä kaikenlainen pohdinta sai minut oivaltamaan, että kovinkaan moni ei kysyttäessä osaisi kertoa, mistä heidän ystävänsä haaveilevat tai millaisia asioita he työstävät. Toisten unelmien toteutumisen edesauttaminen on kovin helppoa, kun on oikealla hetkellä kuulolla ja toinen oikealla tavalla luettavissa. Toisen lapsuuden unelmien voi tulla täyttäneeksi myös vahingossa. Yhtä lailla jokin vaikea asia voi olla edelleen pinnalla, vaikka tapahtumista olisi kulunut kymmeniä vuosia. Ja yhtä lailla voi vahingossa tulla sohaisseeksi muurahaispesään. Tarvitaan näin ollen enemmän puhetta ja vähemmän merkitseviä katseita.

Pääsi ei ole akvaario, sanoo Riemu. Ollaan siis herkkinä ja avoimina toisillemme. Mutta avaa suusi, sillä vain kertoessasi voit tulla varmasti ymmärretyksi. Etkä aina silloinkaan.

Elämä tuolla ulkona

Blogini vilkkaus näyttäisi olevan kääntäen verrannollinen sosiaalisen elämäni vilkkauteen. Kuluneen kolmen viikon aikana on tapahtunut enemmän mielenkiintoisia, jännittäviä, eheyttäviä ja voimaannuttavia asioita kuin koko alkuvuonna yhteensä. Ihania ystäviä ja hurjia seikkailuja, mainioita elokuvia, siskonpetejä siskoilla ja ilman, lentomatkoja, lunta, lautailua ja luonnonrauhaa, pitkiä kävelyretkiä, kirkkoja, linnoja, puutarhoja, puistoja, patsaita, palatseja ja muita pytinkejä, kahvia, kermaleivonnaisia, kuohuviiniä ja ennen kaikkea suklaata. Valtavia määriä suklaata.

Kirjoittamisen tarve on säilynyt vakiona, mutta erilaiset muut areenat purkaa ja jäsentää tapahtumia ovat vieneet esitykset tältä näyttämöltä. Muun muassa lyijytäytekynä ja musta nahkakantinen muistikirjani ovat saaneet pitkästä aikaa kokea käsialaani ja kokonaisia virkkeitä. Jos haluat kuulla yksityiskohtaisempaa selontekoa Inarin seikkailusta, Itävallan reissusta tai tulevasta Amsterdamin matkasta, niin voin kertoa niistä henkilökohtaisesti toivomallasi tarkkuudella. Keskimmäisestä on oikein hauskoja kuvia, Lomatrion kaksi kolmasosaa vahvistettuna Hannu-Karhulla. Kuviakin pääsee katsomaan, kun ottaa yhteyttä.



Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, onko tuulivoimaenergian vastustamisella pitkätkin perinteet. Vastaan nyt, että tiedän. Pitkät ovat. Tunnetuin ensimmäinen vastustaja oli Don Quijote erityisvustajansa Sancho Panzan kanssa.
Timo Roos, Uutispäivä Demari, 25.3.2008

Kuvassa Parndorfin tuulivoimaa, joka näyttäisi menevän suoraan voimalinjoihin. Lähisähköä?

Umpihangessa vai valmiilla väylillä

Vertaistuki on räikeästi aliarvostettu voimavara. Joissakin yhteisöissä sen täysi arvo ymmärretään, toisissa paikoissa valuu jatkuvasti hukkaan hiljaista tietoa ja äänettömiä oivalluksia. Ihminen on erityisen tuen tarpeessa elämänsä nivelvaiheissa, vanhan aikakauden päättyessä tai uuden alkaessa, oli sitten kyse opiskelusta, työstä, asuinpaikasta tai ihmissuhteesta.

Parhaiten pinteessä olevaa toveria ymmärtää joku, joka on itse tallannut aiemmin samaa polkua kuin hän. Empatiaa ja samaistumiskykyä lisää jaettu ymmärrys siitä, mikä juuri kyseisessä elämänvaiheessa kulloinkin on raskainta. Hyvät neuvot ja kallisarvoiset vinkit saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun niitä on antamassa samat hankaluudet kokenut kollega. Oli kyse sitten ajanhallinnasta, terveydenhuoltopalveluista, tenttitärpeistä tai lähiliikuntapaikoista, helpoiten uuden tiedon saa vertaiselta. Toisinaan uuden tulokkaan on vaikea arvata, mistä tietoa kannattaisi edes etsiä. Kysyäkseenkin kun täytyy tietää jo aika paljon.

Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on aina henkisesti raskasta, mutta itsenäistyminen on elämänvaihe, joka jokaisen tulee käydä läpi. Tietä itsenäisen aikuisuuden maailmaan on välillä yksinäistä taivaltaa, mutta kyky olla yksin on opittavana oleva elämänhallintataito muiden joukossa. Toisaalta ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen yhteisön. Tarvitsemme muiden apua kehittyäksemme itseksemme, sillä syvällinen itsetuntemus syntyy aina sosiaalisessa ympäristössä. Ryhmään kuulumisen tunne on tärkeä turvallisuutta ja voimaantumista luova kokemus. Joillakin se ensisijainen "meidän jengi" muodostuu opiskelukavereista, sählyporukasta tai nettiyhteisöstä, toisilta omalta tuntuva ihmisjoukko löytyy ammattiyhdistysliikkeestä, puolueesta tai muista samanhenkisistä kollegoista.

Oman yhteisön etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Uuden tulokkaan kannattaa olla avoinna kaikille ehdotuksille, kutsuille ja pyynnöille lähteä mukaan. Eristäytyminen neljän seinän sisälle ei helpota ulkopuolisuuden tunnetta. Vanhoihin ystäviin kannattaa ja pitääkin pitää yhteyttä, mutta niihin takertuminen kuin ajopuuhun ei helpota sitoutumista uuteen paikkaan.

Erityisesti opintojen päätösvaiheessa opiskelija kaipaa tukea työelämän haasteisiin valmistautumisessa. Koulutuksen myötä opitun ammatin erikoistietojen ja -taitojen lisäksi tarvitaan myös paljon tietoa työlainsäädännöstä, työyhteisöjen toimintamekanismeista, työntekijänä tai esimiehenä olemisesta ja muista työelämän pelisäännöistä, joista ei koulun penkillä välttämättä kerrottu mitään. Näiden kantapään kautta opittavien taitojen kanssa voi auttaa mentori, vanhempi kokenut kollega, joka on jo ehtinyt tehdä omat virheensä ja haluaa helpottaa jäljissään kulkevien tietä kertomalla, kuinka ne kannattaa välttää. Myös järjestäytymällä omaan ammattiliittoon voi saada korvaamattoman arvokkaita kontakteja ihmisiin, joille toisten ihmisten ongelmien ratkaiseminen on miltei elämäntehtävä.

Uuden elämänvaiheen kynnyksellä kannattaa olla utelias ja avomielinen. Joskus yllättävä hyppy suoraan altaan syvään päähän on parasta, mitä elämä voi uimaan opettelevalle tarjota. Ensin räpiköiminen tuntuu turhalta ja pieni paniikki iskee: ”Selviänköhän tästä?”. Pian huomaamme pysyvämme pinnalla ja aiemmin opittu uintitekniikkakin muistuu mieleen. Hetken päästä, kun löytyy rytmi ja rutiini, tekeminen tuntuu kivalta: ”Minähän osaan!”

Ei muuta, kun lasit päähän, nenästä kiinni, 1-2-3, ja menoksi!

Julkaistu Hiilihamkossa 2/08 18.3.2008

Kuin viimeistä päivää

Tänään oli viimeinen päivä töissä. Aloitin sen käymällä kampaajalla. Töissä oli ihanan rauhallista, sillä kaikki olennaiset toimijat olivat jo karanneet lomille tai lähetetty etelään edustamaan järjestöä. Sain monta pöydällä pyörinyttä asiaa roikkumasta ja voin sulkea oven takanani ja lähteä rauhallisin mielin. Lomalle.

Viimeiset seitsemän päivää ovat olleet täynnä äärimmäisiä tunteita. Ylimmän ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen aateloimat Samansieluisten Seurapäivät sisälsivät paljon ulkoilua ja hurjasti liikuntaa (Nauraminenhan on yhtä tehokasta vatsalihastreeniä kuin hölkkä). Aulangon kansallismaisema ja Ilmatieteen laitokselta tilattu auringonpaiste antoi kauniin kehyksen parhaalle lauantairetkelle pitkiin aikoihin. Koko iltapäivän kestänyt retkeily päättyi Vanajaveden ääreen saarelle, jossa nuotio paistoi nälkäisten ulkoilijoiden makkarat. Nam. Asteikolla yhdestä viiteen, kun arvioitavana oli sää, maisema, seura ja jutut, päivä sai täydet pisteet. (Vaikka kriteerit valittiin niin, että arvioinnissa pärjätään varmasti, päivän muutkin osa-alueet saivat korkeat arvosanat.)

Arki valkeni maanantain vaatteissa ja postin mukana tuli ikäviä uutisia "haudan" takaa. Koko viikko meni selvitellessä menneitä ja sisäinen aurinkoni peittyi myrskypilvien taakse. Sama tilanne taitaa olla monella kollegalla. Kyllähän omista sotkuistaan ulos räpiköi jotenkuten oman työaikansa puitteissa, mutta kun selviteltävänä on useamman vuoden takaisia asioita, niin iloisna miesnä siitä selviää vain Nikke Knatterton.

Keskiviikko toi mukanaan opetuksen. Jos taloyhtiö ilmoittaa, että kaukolämmön jakelussa on keskeytys, niin se tarkoittaa sitä, että ilman lisäksi kylmenee vesi. Huiks. Tuli ihan kesäleiriajat mieleen.

Nyt on voittajaolo. sillä tänään on perjantai (Testasin sen isitfriday.biz -sivustolla). Pörrötin uuden lyhyen tukan, trimmasin kulmakarvat, rajasin silmät, vedän jalkaan mustat saappaat ja lähden kilistämään loman kunniaksi.

Ylihuomenna lennän ystävien luo Saariselälle lautailemaan ja after ski -tunnelmiin. Kun palaan sieltä etelään, tapaan järjestösiskoja pääkaupunkiseudulla. Talvilomaan mahtunee vielä muutama päivä myös perheen ja sukulaisten kanssa puuhastelua.

Kun tämä loma on ohi, pitää töissä jaksaa vielä seitsemän päivää. Sitten lähdetään Riemun kanssa Wieniin. Siitä lisää, kun sen aika on.

Hip heijaa. Tämä on sittenkin siitä elämää, jota minä haluan elää.

Tyhmää sakotetaan

Päätin aamulla ennen töihin menoa pistäytyä nopeasti vielä kaupassa. Vuoden ensimmäinen iso tuutorikoulutus oli onnistuneesti takanapäin. Ostin toimiston pöydälle kimpun tulppaaneja ja Geisha-konvehteja kiitokseksi kaikille uurastamisesta. Julkinen kiittäminen on linjassa UPO-strategian (Uusi Parempi Opiskelijakunta) kanssa.

Kassalle ehti ennen minua iäkkäämpi rouva, joka vanhoilta sormiltaan ei saanut laukkuaan ja lompakkoa auki. Jäin auttamaan ja rupattelimme siinä mukavia ehkä minuutin. Suoriuduin omista ostoksistani pikavauhtia ja riensin parkkipaikalle.

Kanssani yhtä aikaa autoni luo saapui kaupungin punapukuinen työntekijä, jota kohteliaasti tervehdin ja joka yhtä kohteliaasti ojensi minulle 30 euron maksulapun. Toivotin rouvalle oikein mukavaa työpäivän jatkoa.

Olin valinnut jättää parkkimaksun maksamatta, sillä maksuautomaatti oli parkkialueen toisessa päässä. Kävelymatkaa olisi ollut ehkä 50 metriä ja parkkiruutuni oli aivan kaupan oven edessä. Iski siis laiskuus, virheellinen luulo omasta nopeudesta ja pelko siitä, että saa raitista ilmaa.

Kalliiksi tulivat tämän päivän hyvät teot. Säästin 20 senttiä väärässä paikassa. Eniten harmittaa se, että myös maksuttomia kiekkopaikkoja oli aivan näköetäisyydellä. Ja kaiken lisäksi olin nähnyt juuri muitakin pysäköinninvalvojia kaupungin läpi ajaessani.

Idiootilla ei ole helppoa.

Entä, jos...

Mikä on ylistämisen vastakohta? Alistaminen se ei taida olla.

Mikä on ylpeyden ja nöyryyden välinen sopiva suhde?

Mikä on viestissä olevien kauniiden ja sopuisia sanojen vähimmäismäärä, jotta se kumoaa pois muutaman ikävän sanan aiheuttaman mielipahan?

Entä, jos olikin niin vihansa sumentama, ettei omilla silmillään nähnyt anteeksipyyntöä siinä, mihin sellainen oli kirjoitettu? Eikä edes rivien väliin, vaan ihan siihen riveille, kirjaimilla. Entä, jos hävettää niin paljon, että ihan nolottaa, muttei silti ylpeydeltään pysty nöyrtymään ja myöntämään erehtyneensä? Entä, jos jättää jonkin konfliktin selvittämättä ihan vain siksi, ettei tahdo itse olla aina se, joka antaa periksi kaikessa (vaikka olisikin tällä kertaa väärässä?).

Entä, jos on niin monesti loukattu, ettei enää edes välitä?

She's got balls!

Menin sitten ja ostin 100 pallomeripalloa. Mistäs sitä koskaan tietää, mihin niitä voi tarvita? Ostin samalla reissulla viimein omat jonglöörauspallot. Mukaan tarttui myös korkeakantaiset mustat nahkasaappaat. Nyt on siis kasassa kaikki oikean asenteen ulkoiset ainekset. Sisäinen varmuus laskeutunee osakseni varmaan viipeellä.

Alakuloa ja pakopaikkoja

En elä sellaista elämää, jota haluaisin. Olen liian vaativassa työssä liian vähäisellä kokemuksella ja hädin tuskin riittävällä osaamisella. Teen liian paljon vääriä asioita. Tapaan liian vähän ystäviäni. Olen yksinäinen kaupungissa, jolla voisi olla tarjota mitä tahansa, jos antaisin sen päästä lähelle. Sydämeni näyttää lämpenevän aina väärille ihmisille.

Viime sunnuntaina havaitsin monien ystävieni tekevän juuri sitä, mitä minunkin pitäisi. Kartuttaa elämänkokemusta ulkomailla. Kerätä kokemuksia vieraista kulttuureista ja pistää itsensä likoon. Huomasin sen siten, että he eivät olleet puhelimen saavutettavissa silloin, kun minä olisin vuorostani tukeutunut heidän olkapäähänsä.

Itkin eräänä päivänä mentorini työpöydän ääressä taas pitkään ja hartaasti. Pitää ensi kerralla viedä varmaan omat nessut, kun tuo kulutus tuntuu olevan niin suurta. Tunnin kuluttua punertava nenänpää ja kiiltävät silmät menivät "orastavan flunssan" piikkiin, eikä töissä huomattu. Eihän se heidän vikansa ole, etten osaa suhtautua työhöni ammatillisesti.

Olen ilmeisesti nyt torjumassa minulle osoitettua työtarjousta. Painavammassa vaakakupissa on ylpeys ja kunnianhimo kera iänkaikkisen velvollisuuden tunnon. Toisessa kupissa raha ja kotiseutuetu jäivät kakkoseksi.

Hain läjäpäin lohdutusta kulttuurista ja kävin sekoamassa leffa-alelaarin äärellä. Jätin liikkeeseen kymmenyksen kuukausipalkastani ja tulin kotiin mukanani toistakymmentä klassikkoa. Burton, Jeunet, Almodovar ja Miyazaki muuttivat leffahyllyyni. Olen upottautunut heidän maailmoihinsa ja vältellyt oikeiden ongelmien käsittelyä. Mukavaa, kun uniin tulee välillä muutakin kuin järjestöasioita.

Muita kulttuurin pakopaikkoja tällä viikolla tarjosi maanmainio Tundramatiks, joka iloksemme palasi areenoille hetken hiljaisuuden jälkeen. Erityisen vaikutuksen tekin Bad Ass Brass Band, joka hoiti oman leiviskänsä kunniakkaasti. (Voih, puhaltimia. Olen niihin niin heikkona.) Mukana sponttaanissa reissussa oli viehättävä kollega kotiopiskelijakunnasta, joka sittemmin loikkasi duaalimallin toiselle puolelle. Otti koville kömpiä keikkahuuruissa aamujunalla kotiin ja suihkun kautta suoraan töihin. Kun pääsin kotiin, nukuin 18 tuntia putkeen. Lauantaina elämään toi vaihtelua äidin ja serkun kyläily. Käytiin Smokkijätkät-musikaalissa Verkatehtaalla ja vähän yöelämässäkin. Mukavinta oli himmailla aamulla kotona vaan pyjamassa ja höpistä unisia. On ne sitten rakkaita.

(Pitäisiköhän sittenkin muuttaa takaisin Kymenlaaksoon?)

Puhdistus

Siivosin hiukan. Poistin ihmisiä elämästäni.

Poistin puhelimestani muutaman nimen numeroineen. Ihmisiä, joille en soita enää tai joille en ole koskaan soittanutkaan. Poistin messengeristä pari käyttäjätunnusta, joiden haltijoiden kanssa minulla ei ole asiaa. Poistin facebookista erään "ystävän", jonka olemassaoloa en välitä edes muistaa. He tuskin huomaavat.

Kaikki tunteet ovat oikeita tunteita ja minulla on subjektiivinen oikeus niihin. En tahdo enää koskaan kokea tarpeetonta syyllisyyttä siitä, että koen myös negatiivisia tunteita.

Tunteet edellyttävät loogisesti tosiasioita koskevia uskomuksia sekä arviointeja, ja jokaiseen tunteeseen sisältyy tiettyjä sille ominaisia uskomuksia, jotka koskevat esim. olosuhteita (pettymys), todennäköisyyttä (pelko), vastuuta (syyllisyys) tai henkilösuhteita (kateus).

Emootiot voivat olla irrationaalisia, epäoikeutettuja tai epäasianmukaisia, mutta tuntemukset ilman uskomuksia, arviointeja tai haluja eivät.

-Erroll Bedford-

Hiilenä

Eräs nimeltä mainitsematon opiskelijalehti julkaisi kuvan, joka halvensi työnantajajärjestöni tuottamaa jäsenlehteä. Jos kuvasta tulkittavissa oleva viittaus lehden laatuun ja sen sopivaan loppusijoituspaikkaan oli tarkoitettu humoristiseksi sisäpiirin viihteeksi, voin kertoa, että minua ei naurata. Joudun kyseenalaistamaan valinnan tehneen päätoimittajan arvostelukyvyn ja henkisen kypsyyden. Ratkaisu oli mielestäni mauton ja loukkaava.

Aihe säväyttää minua tunnetasolla voimakkaasti. Toki se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Siitä huolimatta katson velvollisuudekseni poistaa lehteä kustantavan opiskelijajärjestön meidän lehtemme postituslistalta ensi tilassa. Etsikööt muita pilkattavia. Sen lisäksi aion ennen pitkää ujuttaa meidän lehtemme sisältöön henkisen vastaiskun, mutta sitähän he eivät tule enää todistamaan, sillä heille ei lehteä enää postiteta. Nähtäväksi jää, syntyykö tutkivan journalismin prosessissa silppua, sotkua vai silkkaa tuhkaa, ja kuinka se dokumentoidaan.

Sota on julistettu.

[Edit 1.2.2008 klo 22:34
Harkitsin asiaa uudelleen keskusteltuani tänään muutaman oikean päätoimittajan kanssa. En aio alentua halpamaiseen loanheittoon, vaan tyydyn paheksumaan tapahtunutta sen yläpuolelta. Saatteeksi kuitenkin vielä seuraava lainaus: 11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti. Suomen Journalistiliitto. Uudet journalistin ohjeet. 2005.]

Matkasuunnitelma

Meillä oli loistava suunnitelma. Lähdettäisiin kolmestaan Riemun ja Pieneläinhoitajan kanssa Müncheniin viikoksi pääsiäisen molemmin puolin. Saataisiin pidettyä ylityövapaita vähän pois ja päästäisiin kauemmas arjesta. Hankittaisiin ajoissa halvat lennot ja mentäisiin opiskelukaverin luo loisimaan. Hän toimisi meille paikallisena oppaana ja näyttäisi kaupungin parhaimmat paikat. Shoppailtaisiin hurjasti ja nautittaisiin kulttuurista ja keväästä.

Lauantaina innostuttiin Riemun kanssa Matkamessuilla tästä matkasta oikein kunnolla ja juostiin osastolta toiselle lentotarjousten, karttojen ja esitteiden perässä. Sen vuoksi erityisen ironiselta tuntui todellisuus, joka tänään silitti päätä, onneksi kuitenkin hamarapuolella:

1. Kaikilla meistä ei ollutkaan ehkä mahdollisuutta ottaa vapaata.
2. Kaikkein halvimpia lentoja ei ollut enää tarjolla.
3. Opiskelukaverin luo ei mahtuisikaan kolmea.
4. Paikallinen ystävämme ei olisikaan pääsiäisenä kaupungissa, vaan vanhempiensa luona.
5. Pääsiäisenä ei Saksassa(kaan) ole kaupat auki.
6. Kevät ei ole Münchenissä vielä kovin pitkällä.

München kutsuu kenties meitä toisen kerran. Ehkä syyskuussa se on lupsakkaan linja-automatkamme kohde, kenties tutustun tuohon jaloon Baijerin vapaavaltion pääkaupunkiin jo aiemmin.

Nyt täytyy vaan päättää jokin toinen kohde, jonka odottamiseen kanavoida energiaansa ja työaikapankin plussatunteja. Olisikohan sittenkin lähdettävä sinne Barcelonaan? Tai ehkä Kreikkaan? Siellä olisi muitakin lauantaikomitean jäseniä.

Sisarjärjestöstä kuultua

"Kyllähän se sellasta on noissa koulutuksissa, että ensin ne liiton tyypit puhuu siellä eessä tuntikausia ja me vajotaan tajuttomuuden rajalle, ja sitten me noustaan ja kerrotaan, miten meillä tehdään ja miten muidenkin olis parempi tehdä. Ja koko ajan meillä on ihan mahottoman kokonen kyrpä otsassa. Paitsi sitten, kun on pullo kädessä, se kyrpä on vaan vähän pienempi."

(Suora lainaus on toisen korvan kautta kuultua eikä siksi välttämättä aivan sanatarkka. Asiasisältö oli kuitenkin täsmälleen tuo.)

Tulee vaan mieleen, että
A) onko teidän ylipäänsä pakko lähteä mukaan pilaamaan muiden hyvää mieltä?
B) mikä on teidän järjestönne perustehtävä ja kuinka hyvin teillä sitä toteutetaan?
C) millainen pipo teidän toimijoillanne olisi hyvä olla, ettei otsaa palelisi talven tullen?

Kadonneen Avaimen Metsästys

Sain sähköpostiini mainion viestin ensi viikonloppuna toteutuvasta huikeasta seikkailusta. Kyseessä on Kadonneen Avaimen Metsästys, johon säntään ainoastaan sen tiedon varassa, että minun tulee valmistautua lähtemään Hämeenlinnasta klo 8:49 junalla. Mitään matkalippuja ei saa ostaa. Lisätietoja saadaan kuulemma myöhemmin... Jännää!

Mukaan pitää ottaa ulkoiluvarusteet ja siistit vaihtovaatteet, otsalamppu, digikamera, makuupussi ja vähän rahaa. Lisäksi saa raahata mukanaan mitä tahansa, mitä kuvittelee tarvitsevansa Kadonneen Avaimen metsästämisessä. Mä olen tästä NIIN innoissani!

Reissun järjestää eräät opiskelukaverimme, nuo maanmainiot yhteisöpedagogit, tarkemmin ottaen meidän Seikkailutoimikunnan Uudenmaan osasto. Hämeen osastolle järjestämisvuoro lankeaa ensi kesänä, suunnitelmissa on hyödyntää hämäläisiä kansallismaisemia, tunneleita kaivetaan jo.

Parasta näissä retkissä on se, että tilastojen valossa, laatutakuu on voimassa, missä tahansa me rämmimmekään. Tunnelmista raportoidaan tuoreltaan ensi viikolla.

Vuosipäivä

Olen pitänyt blogiani aktiivisesti nyt tasan vuoden. Arvokkainta kokemuksessa tuntuu olevan se, että omiin teksteihin on saanut palata, verrata omaa henkistä kasvua ja muistella kerran keksimiään asioita itsensä kanssa uudelleen. Myös muutama ystäväni on osoittanut arvostavansa sitä, millä tavoin arkistoin kaikkien saataville yhteisiä oivalluksiamme.

Lisäksi blogikirjoittamisessa minulle on tärkeää, että tämän välineen kautta pystyn ilmentämään sellaista avoimuutta ja rehellisyyttä, johon en kasvokkain monenkaan tuttavan kanssa pystyisi. Täällä harjoiteltu suorapuheisuus on vähitellen siirtynyt myös arkipäiväiseen käyttäytymiseeni. Yksisuuntainen informaatioteknologia voi siis näemmä kehittää myös tosielämän vuorovaikutustaitoja. Ilmeisesti säännönomainen kirjoitteleminen ei ole tehnyt varsinaista haittaa kirjallisen ilmaisun taidoillenikaan.

Jatkuuko kirjoittaminen? Jatkunee? Jatkuu. Samassa osoitteessa.