En elä sellaista elämää, jota haluaisin. Olen liian vaativassa työssä liian vähäisellä kokemuksella ja hädin tuskin riittävällä osaamisella. Teen liian paljon vääriä asioita. Tapaan liian vähän ystäviäni. Olen yksinäinen kaupungissa, jolla voisi olla tarjota mitä tahansa, jos antaisin sen päästä lähelle. Sydämeni näyttää lämpenevän aina väärille ihmisille.
Viime sunnuntaina havaitsin monien ystävieni tekevän juuri sitä, mitä minunkin pitäisi. Kartuttaa elämänkokemusta ulkomailla. Kerätä kokemuksia vieraista kulttuureista ja pistää itsensä likoon. Huomasin sen siten, että he eivät olleet puhelimen saavutettavissa silloin, kun minä olisin vuorostani tukeutunut heidän olkapäähänsä.
Itkin eräänä päivänä mentorini työpöydän ääressä taas pitkään ja hartaasti. Pitää ensi kerralla viedä varmaan omat nessut, kun tuo kulutus tuntuu olevan niin suurta. Tunnin kuluttua punertava nenänpää ja kiiltävät silmät menivät "orastavan flunssan" piikkiin, eikä töissä huomattu. Eihän se heidän vikansa ole, etten osaa suhtautua työhöni ammatillisesti.
Olen ilmeisesti nyt torjumassa minulle osoitettua työtarjousta. Painavammassa vaakakupissa on ylpeys ja kunnianhimo kera iänkaikkisen velvollisuuden tunnon. Toisessa kupissa raha ja kotiseutuetu jäivät kakkoseksi.
Hain läjäpäin lohdutusta kulttuurista ja kävin sekoamassa leffa-alelaarin äärellä. Jätin liikkeeseen kymmenyksen kuukausipalkastani ja tulin kotiin mukanani toistakymmentä klassikkoa. Burton, Jeunet, Almodovar ja Miyazaki muuttivat leffahyllyyni. Olen upottautunut heidän maailmoihinsa ja vältellyt oikeiden ongelmien käsittelyä. Mukavaa, kun uniin tulee välillä muutakin kuin järjestöasioita.
Muita kulttuurin pakopaikkoja tällä viikolla tarjosi maanmainio Tundramatiks, joka iloksemme palasi areenoille hetken hiljaisuuden jälkeen. Erityisen vaikutuksen tekin Bad Ass Brass Band, joka hoiti oman leiviskänsä kunniakkaasti. (Voih, puhaltimia. Olen niihin niin heikkona.) Mukana sponttaanissa reissussa oli viehättävä kollega kotiopiskelijakunnasta, joka sittemmin loikkasi duaalimallin toiselle puolelle. Otti koville kömpiä keikkahuuruissa aamujunalla kotiin ja suihkun kautta suoraan töihin. Kun pääsin kotiin, nukuin 18 tuntia putkeen. Lauantaina elämään toi vaihtelua äidin ja serkun kyläily. Käytiin Smokkijätkät-musikaalissa Verkatehtaalla ja vähän yöelämässäkin. Mukavinta oli himmailla aamulla kotona vaan pyjamassa ja höpistä unisia. On ne sitten rakkaita.
(Pitäisiköhän sittenkin muuttaa takaisin Kymenlaaksoon?)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
virtuaalinen voimien lähetys lapista.
hei, otappa nainen lomaa ja tuu harrastaan snow funia selälle :)
tää on vähän niinku ulkomailla, vieraista kulttuureista saa liikaakin kokemuksia jos sattuu törmäämään liutaan nato-sotilaita, kylpylän porealtaassa pystyy likoomaan ja mulla on olkapäät, puhelinkin hukku yhen kerran baarissa mutta löytyi kyllä myöhemmin.
jaksamisia!
*halaus*
...etätukea ystävältä...
No minäpä otan. Lennän luoksesi sunnuntaina 2. maaliskuuta ja viivyn keskiviikkoiltaan. Pistäpä paikat kuntoon ja Naton pojat riviin. Täältä tullaan! (Oma vika, mitäs yllytit...)
Lähetä kommentti