Mikä on ylistämisen vastakohta? Alistaminen se ei taida olla.
Mikä on ylpeyden ja nöyryyden välinen sopiva suhde?
Mikä on viestissä olevien kauniiden ja sopuisia sanojen vähimmäismäärä, jotta se kumoaa pois muutaman ikävän sanan aiheuttaman mielipahan?
Entä, jos olikin niin vihansa sumentama, ettei omilla silmillään nähnyt anteeksipyyntöä siinä, mihin sellainen oli kirjoitettu? Eikä edes rivien väliin, vaan ihan siihen riveille, kirjaimilla. Entä, jos hävettää niin paljon, että ihan nolottaa, muttei silti ylpeydeltään pysty nöyrtymään ja myöntämään erehtyneensä? Entä, jos jättää jonkin konfliktin selvittämättä ihan vain siksi, ettei tahdo itse olla aina se, joka antaa periksi kaikessa (vaikka olisikin tällä kertaa väärässä?).
Entä, jos on niin monesti loukattu, ettei enää edes välitä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti