tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Out of office

Mä en jaksa nyt. Jättäkää mut rauhaan.

Ensin harkitsin, että tämä blogimerkintä ei sisältäisi muuta kuin edellä olevan. Olen siirtymässä viikoksi paikkaan, jossa en ajatellut pitää puhelinta auki enkä kirjoittaa blogia.

Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että nyky-yhteiskunnassa ja nykyisellä ystäväpiirilläni se aiheuttaisi suuretsintöjä, helikoptereita lämpökameroineen, naarausoperaatiota ruumiskoirineen, kansallista paniikkia ja yleistä turvattomuutta (ja tämä kaikki itseäni lainkaan jalustalle korottamatta ja korvaamattomuuttani korostamatta).

Huomenna minä ostan vesimelonin, koverran toisen puolikkaan ontoksi, tökin siihen pystyyn kourallisen kertakäyttölusikoita, puen tämän hassun vappukypärän päähän ja ostan lipun niin pohjoiseen kuin junalla pääsee. Voi olla, että saankin vain ilmaisen menomatkan Moisioon.

Hauskaa juhlakautta itse kullekin säädylle.


perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Valmista tulee

Soitin äsken Lounais-Suomen vankilahankkeen urakoinnista vastaavalle Senaattikiinteistön rakennuspäällikkölle Mauri Rinteelle. Hän kertoi Turun vankilan valmistuvan 31.8.2007. Vihkiäiset pidetään myöhemmin, mutta niiden järjestelyistä vastaa Rikosseuraamusvirasto.

Minä valmistun tällä haavaa 18.6.2007 eli 75 päivää ennen Turun vankilaa. Näyttäisi siltä, että olen voittamassa tämän vedonlyönnin.

Lounais-Suomen vankilahanke on Suomessa niin kooltaan kuin toiminnalliselta monipuolisuudeltaankin ainutlaatuinen, kuten minäkin.
Vankila on minun laillani maisemaansa hyvin sopeutuva ja myös sen rakentamisessa painotetaan ympäristönäkökohtia. Uuteen vankilaan tullaan sijoittamaan eri ikäisiä, eri sukupuolta olevia, eripituisia rangaistuksia suorittavia ja erilaista turvallisuustasoa edellyttäviä tutkinta- ja vankeusvankeja. Myös minun seurassani rangaistustaan suorittaa edellä mainittujen kaltaisia henkilöitä, tosin toistaiseksi avovankilaperiaatteella. Elinkautiseen tuomittuja ei ole kirjoilla yhtään vielä toistaiseksi.

Riemu varoitteli, että toivottavasti mun valmistujaisten (tai vihkiäisten) järjestelyistä ei vastaa Rikosseuraamusvirasto.

Saa nähdä.


torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Good news travel fast

Vau.

Opinnäytetyöni "Kolmetoista konstia toiminnan ja rekrytoinnin kehittämiseen" on saanut huikean suosiollisen vastaanoton jo ennen sen täydellistä valmistumistakaan. Kutsu esitysseminaariin lähti opiskelijakunnan hallitukselle, edustajistolle ja ammattikorkeakoulun henkilöstölle. (Osa ihmisistä on ilmoittanut, että ovat todella kiinnostuneita, mutta eivät valitettavasti pääse... Aika paljon sekin jo!) Lisäksi tähän tilaisuuteen, joka on samalla tämän opiskelijakunnan kymmenvuotisjuhlatutkimuksen julkistamistilaisuus, on ilmoittanut saapuvansa muita aiheesta kiinnostuneita henkilöitä: sekä vanhoja toimijoita että uusia innostuneita. Myös Campus TV pyysi luvan tulla tekemään jutun. Työni merkitys itselleni kasvaa hetki hetkeltä ja hypetys sen ympärillä kiihtyy. Työ on poikinut jo kaksi uutta opinnäytetyötä ja ollut mukana kehittämässä kolmatta. Lisäksi sitä pyydettiin koulutusmateriaaliksi.

Minusta on ilmeisesti tulossa jonkin sortin legenda täällä. Tulostin työtäni koulun atk-luokassa ja siinä tulostimen vieressä seistessäni ja odotellessani silmäilin muita tietokoneiden parissa ahertajia. Katseeni kohtasi erään luokan perällä istuneen nuoren miehen kanssa, joka yhtäkkiä avasi suunsa rikkoen hiljaisuuden.

"Sä olet se, joka oli Jenkeissä." Tasainen näppäimistön naputus pysähtyi, kaikki nostivat päänsä ja katsoivat häneen. Hän jatkoi: "Sä olet se, jolla oli isot synttärit." Katseet kääntyivät minuun. "Sä olet menossa Hämeenlinnaan." Kuulin erään opiskelijan kuiskaavan toiselle: "Toi on semmone tyyppi, joka on tehny iha kaikkee täälä. Silt voi kysyy iha mitä vaan." Hymyilin kauniisti, en kyennyt sanomaan siihen mitään järkevää.

Tämä nuorimies oli aloittanut opintonsa 2007 tammikuussa ja tiesi minusta enemmän kuin monet aikalaiseni. Ehkä siksi, että silloin, kun muut opiskelivat, minä olin lähes pelkästään opiskelijakunnan toimistolla. Paha kello kauas kuuluu...

Päätin tänään, että valmistun vasta kesäkuussa. Minusta irtoaa kohta kehonosia, jos tämä hullu puskeminen ei hellitä. Uutena psykosomaattisena stressireaktiona puutui poskipää. Opin tempun tällä viikolla, enkä tahdo lisää kokemuksia. Ostan itselleni lisää aikaa ja mielenterveyttä. Neil Young yritti väittää, että it's better to burn out than to fade away. En suostu olemaan samaa mieltä. Olisi typerää joutua aloittamaan uusi työ jäämällä heti stressilomalle.

Turun vankila jaksaa kyllä odottaa.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Huokaus

Tästä se lähtee. *haikea ja rasittunut syvä huokaus*

Eteisessä tyhjinä odottaa neljä banaanilaatikkoa, neljä appelsiinilaatikkoa ja neljä uutta siniraidallista kotilaatikkoa. Vajaita laatikoita on 12 siis niitä sellaisia, joita en ole koskaan purkanutkaan. Vaatteet ja muut pehmeät ajattelin pakata muovisäkkeihin, jotta ne voi vain heitellä parvekkeen kautta sisään.

Saa tulla auttamaan tänne pakkaamisessa tai sinne toiseen päähän kantamisessa. Muuttokuormani rantautunee tänä lauantaina hetkellä, jolloin iltapäivä on kääntymäisillään alkuillaksi.

(Minä en kohta jaksa enää.)

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Huoltoa ja hoivaa

Pieni Polonen tarvitsisi kesärenkaat alleen. Nastarenkaita saa pitää pääsiäisen jälkeisen viikon eli huomiseen. Vielä kauemmin voi pitää, jos kelit vaatii, mutta kun katson ikkunasta ulos, en juuri näe perusteita sille. Sääli vain, että olen mennyt ohjelmoimaan aikatauluni niin täyteen, etten saa vietyä urheaa valkoista urheiluautoani ennen seuraavaa maanantaita sinne, missä nuo renkaat asuu. Siitähän voi periaatteessa kai saada jopa sakot?

Itse renkaiden vaihtohan ei sinänsä ole mikään vaativa homma, kunhan on oikeat työkalut, riittävästi aikaa ja mahdollisimman vähän mieshenkilöitä pyörimässä jaloissani ja arvostelemassa työsuoritukseni laatua.

Viime maanantaina opettelin vaihtamaan itse autooni öljyt ja öljynsuodattimen erään tuttavan suotuisalla avustuksella. Kaapelikäynnistämistähän pääsinkin harjoittelemaan jo vuosi sitten. Alkaa vaikuttaa lupaavasti sille, että alan olla auton perushuoltamisen kanssa ihan itsenäinen ja pärjäävä. Mietinkin, että naiset voisivat olla halutessaan hyvin vahvoilla huoltobisneksessä, sillä työ vaatii paljon juuri sellaista tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja tiettyä hoivaviettiä, jota naisista usein löytyy enemmän kuin miehistä. Kunpa vain päästäisiin eroon näistä ikävistä sukupuolirooleista, -paineista ja -odotuksista tässä yhteiskunnassa. Onneksi itse voi aina toimia toisin.

Tämän viikon vitsivinkki on hauska ja kärjistävä, stereotyyppisiin sukupuolirooleihin vahvasti nojaava, mutta hiven myös todenmukainen: Öljynvaihto-ohjeet naisille ja miehille.


perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Hyvät bileet

Hullun hauskat ja hienot juhlat oli eilen ja osan tätä päivää!

Iso kiitos kaikille osallistujille. Kiitos erityisesti lämpimistä ja kannustavista sanoista, joita sai jättää isoon paperiin. Elämänohjeita, neuvoja, kiitoksia, moitteita, yhteystietoja, kommentteja, kritiikkiä, reseptejä, runoja, vitsejä, kutsuja, analyyttisiä anekdootteja, lausumatta jääneitä rakkaudentunnustuksia, jotain sinusta ja minusta, elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Kiitos erityisesti siitä, että olitte paikalla parhaan kykynne mukaan. Kaikki, jotka selviytyivät perille asti, olivat juuri ne henkilöt, jotka tarvittiin juuri näiden juhlien onnistumiseen!

Kuohuviini oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ehkä jopa liikaakin. Aamulla oli hiukan epävakaa olo, muttei sanoinkuvaamattoman hirveä, kuten toisinaan juhlinnan tuloksena. Yöllä pakattu auto odotti kiltisti yöllä siivotun juhlapaikan edessä kuljettajan palautumista ajokuntoon. Palautuspulloista saamillani rahoilla vein yhden kanssasynttärisankareista krapulapitsalle. Aurel-niminen herkku piti sisällään kinkkua, pekonia, salamia, fetajuustoa, aurajuustoa ja valkosipulia. Aikamoinen lihajuhla.

Itkeä tirauttaakin tänään piti, kun elämä meinasi hetkessä muuttua ihan mahdottoman monimutkaiseksi. Minun rakas kannettava tietokoneeni kaatui yöllä kesken juhlinnan, enkä siinä humalatilassa kyennyt suomaan asialle sen tarkempaa ajatusta. Parempi niin. Kun tajusin päivällä, että se ei käynnisty lainkaan, hätäännyin aika rajusti. Elin mielessäni liian selvästi ne kauheat tulevat viikot, jonka aikana pitää saada valmiiksi sata asiaa, joita on jo aloitettu koneelle. Ne keskeneräiset rästit, joita en ole pitänyt tarpeeksi merkittävinä, jotta niistä olisi varmuuskopiot. Näin silmissäni myös sen kamalan skenaarion, jossa opparini näkisi viimeiset hetkensä kirjastossa, nettikahvilassa ja koulun atk-luokassa. Menin ihan paniikkiin ja aloin taas suorastaan hyperventiloida. Onneksi tämä kaikki henkinen hajoaminen ja pirstaloituminen tapahtui opiskelijakunnan toimistolla, jossa sain tuekseni ja lohdukseni sekä pääsihteerin että hallituksen puheenjohtajan. Opiskelijakunta - juuri Sinua varten.

Marski-Datan pojat saivat Hanna-Pauliinan kuntoon kuin taikaiskusta ja iso kivi vierähti sydämeltä. Huomenna menen ostamaan ulkoisen kovalevyn ja tyhjiä cd-levyjä. Alkaa operaatio "God saves and so do I".

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Nimiä paperiin


Vietin jännittävän päivän uudessa kotikaupungissani.

Kävin allekirjoittamassa työsopimuksen ja tapaamassa kaikenlaisia työhön liittyviä naamoja. Allekirjoitin myös vuokrasopimuksen ja kävin mittailemassa uutta kotia. (Olisin ehkä halunnut allekirjoittaa vielä yhden sopimuksen, mutta sen aika ei ollut vielä.) Hannu Karhu oli myös mukana ja katseli paikkoja suojelukarhuille tyypilliseen tarkkaan tapaan. Parketin saumat eivät ihan olleet niin huolellisesti tehdyt kuin hän olisi toivonut, mutta muuten asunto miellytti meitä kaikkia. Herra Karhu murisi hiljaa rappukäytävässä, kun huomasi että naapurissa asuu Hurjanen. Ehkä hän on mukava nimestään huolimatta.

Sain asuntoomme niin monet avaimet, että yhdet niistä pidän itse, toiset annan ehkä Riemulle ja yhdet riittää vielä tien toisella puolella asuvalle naapurin pojalle. Eipähän ole vara-avaimet liian kaukana, vaan suorastaan naurettavan lähellä. Miltei röyhkeän lähellä.

Uudesta kotikaupungista ajaa meille maalle kotiin, äiskän ja iskän hoteisiin kahdessa tunnissa. Opiskelukaupunkiin menee siitä vielä tunti lisää. Eilen lähdin autoilemaan Polosen kanssa kotiseutuja kohti niin myöhään, että uni meinasi tulla simmuun liian varhain ja liian suuren tilannenopeuden vallitessa. Selvisin onneksi yöksi omaan sänkyyn asti vanhempien luokse ja tarkoituksena oli jatkaa matkaa aamunkoitteessa.

Aamullapa sainkin päivystyshälytyksen ja riensin kuin tuulispää äkilliselle lastenhoitokeikalle. Norovirus oli taltuttanut kummipojan siskoineen ja äiteineen, joten Lastenhoitoiskujoukko Kummi & Karhu kutsuttiin hätiin ylläpitämään perheen elintoimintoja. Banaania ja jogurttia syötiin jo puolilta päivin ihan menestyksekkäästi, joten eiköhän kiinteä ruokakin pysy perheen sisällä iltaan mennessä. Lapset piirsivät Hannusta tosi hienot kuvat. Hannu myhäili tyytyväistä ylpeyttä.


keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

Kaduilla kuuluu kummia

Hoidin tänään kaupungilla opintotuen saapumisen kunniaksi välttämättömien hyödykkeiden hankintaa. Olin listani kanssa jo aivan loppusuoralla ja matkalla kirjaston kautta kotiin, Harry-Petteri soitti taskusta Husky Rescueta korviin peittäen ympäristön äänet ja saatoin tanssahdellakin vähän. Ainakin hyräilin. Äkisti minut pysäytettiin torilla.

"Hei, lähe messiin!", kaksi reippaan näköistä nuorta miestä kansioineen aloittivat. Pinsseistä ja kansioista tunnistin WWF:n feissareiksi eli face-to-face -kampanjan toimijoiksi. En tuntenut heitä näöltä ja tulin kysyneeksi, että "Käyttekö te täällä usein?". Juttu karkasi siis heti alusta lähtien käsistä ja tunnelma muodostui poikkeuksellisen vapautuneeksi ja välittömäksi. Toinen ehdotti, että he esittelevät asiansa niin, että kumpikin sanoo vuorollaan yhden sanan. Innostuin kovin, sillä samalla tavallahan minä pidin Riemun kanssa kiitospuheen eräässä kokouksessa, kun olimme tulleet valituiksi erääseen toiseen organisaatioon. Kommentti johti rönsyilemiseen, mikä oli kovin viihdyttävää.

Juteltiin hyytävässä viimassa melkein 45 minuuttia ja päädyttiin sarkastisesti toivomaan ilmastonmuutoksen nopeutumista (ei sentään). Lopputuloksena minusta tuli WWF:n ilmastonmuutoskummi, ja pojat lupasivat tulla ensi viikolla meidän megalomaanisille synttärikekkereille. (Tulettehan tekin kaikki?) Sovittiin, että käyn huomenna moikkaamassa tyyppejä vielä ennen kuin pakenen pääsiäistä eteläisemmille rairuoholaitumille. Hauskoja veikkoja.

Hieno ajoitus jälleen kerta kaikkiaan. Kontribuutioni siirtyy kohti jaloja tarkoitusperiään kerran kuussa suoraveloituksena tililtä, jonne alkaa tulla palkkaa, johon en ole vielä tottunut. Voin siis helposti luvata leikata siivun moninkertaistuvista tuloistani, sillä oli palkkani mitä tahansa, on se aina niiiiin paljon rahaa, että 10€ kuussa ei tunnu missään.

Suosittelen kaikille. Heti.

http://www.wwf.fi/liity/

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Päkä

Äsken tein jotakin sellaista, mikä ei tule varmastikaan tavaksi.

Kävin päiväkaljalla. Päädyin
klo 14 ja 17 välillä kevyeen päihtyneeseen tilaan, mitä kutsutaan myöskin nimellä päkä.

Olin lähettänyt opinnäytetyöni ohjaajalleni ensimmäistä ja samalla toiseksi viimeistä kertaa, ja tunsin niin suurta helpotusta, että sitä piti aivan juhlia. Onhan nämä viimeisiä aikojani opiskelijana, jolloin moinen on ylipäänsä mahdollista. Sattumoisin opiskelukaverit olivat mesessä juuri agitoimassa massiivista maihinnousua paikalliseen pikkupubiin, ja niin minäkin liityin joukkoon tummaan.

Hio hoi ja uutta putkeen. Näin alkaa operaatio "Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää." Rästiopintoja 15 pisteen verran. Aikaa kolme päivää. Aika - alkaa - nyt.


maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Uusi koto

Nyt sekin asia sitten järjestyi kuin itsestään.

Ihanan tilava 42-neliöinen vuokrayksiö löytyi kuin sattumalta ja aivan vahingossa. Sen piti olla jo varattu toiselle, mutta se toinen ei koskaan saapunut sitä katsomaan. Melko edullinenkin vielä.


Siitä tulee minun uusi kotini.

Se on sijainniltaan mitä parhain. Töihin voi pyöräillä ihanan paikallisvesistön rantoja pitkin ja rautatieasema on niin lähellä, että Riemukin voi lähteä takaisin töihin vaikka vasta aamulla. Ja mikä parasta, maailman paras läheltä-piti-opiskelukaverini asuu samalla kadulla!

Lähetin urhean lähistöllä liikehtineen agenttini tutustumaan kohteeseen ja sain ylläkuvatun uljaan ja omakätisen raportin.


Niin paljon tilaa, että kaikki mahtuu yöksi. Sauna, jossa voi kylvettää ystäviä ja parveke, jossa voi kasvattaa pelargonioita ja kastella ne vaikka samalla, kun katselee loittonevaa selkää, joka kiertää vesilammikot.

Siellä on parkettilattia (ei ole ehkä minulle tunnusomaista), joka on toisaalta kovin hieno ja ryhdikäs piirre asunnossa. Riemu ehdotti, että hankkisin sinne aktiivirahalla tai kulutusluotolla mattateräsrunkoisia lasipöytiä, mustia nahkasohvia ja aallon koivuhuonekaluja. Härnäsi ja sanoi tietävänsä täsmälleen, mitä ostaa minulle tuparilahjaksi. (No tietenkin leipää, suolaa ja kauhan.)

Mitenkä voikin mennä näin moni asia näin ihanan vaivattomasti?