Vertaistuki on räikeästi aliarvostettu voimavara. Joissakin yhteisöissä sen täysi arvo ymmärretään, toisissa paikoissa valuu jatkuvasti hukkaan hiljaista tietoa ja äänettömiä oivalluksia. Ihminen on erityisen tuen tarpeessa elämänsä nivelvaiheissa, vanhan aikakauden päättyessä tai uuden alkaessa, oli sitten kyse opiskelusta, työstä, asuinpaikasta tai ihmissuhteesta.
Parhaiten pinteessä olevaa toveria ymmärtää joku, joka on itse tallannut aiemmin samaa polkua kuin hän. Empatiaa ja samaistumiskykyä lisää jaettu ymmärrys siitä, mikä juuri kyseisessä elämänvaiheessa kulloinkin on raskainta. Hyvät neuvot ja kallisarvoiset vinkit saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun niitä on antamassa samat hankaluudet kokenut kollega. Oli kyse sitten ajanhallinnasta, terveydenhuoltopalveluista, tenttitärpeistä tai lähiliikuntapaikoista, helpoiten uuden tiedon saa vertaiselta. Toisinaan uuden tulokkaan on vaikea arvata, mistä tietoa kannattaisi edes etsiä. Kysyäkseenkin kun täytyy tietää jo aika paljon.
Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on aina henkisesti raskasta, mutta itsenäistyminen on elämänvaihe, joka jokaisen tulee käydä läpi. Tietä itsenäisen aikuisuuden maailmaan on välillä yksinäistä taivaltaa, mutta kyky olla yksin on opittavana oleva elämänhallintataito muiden joukossa. Toisaalta ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen yhteisön. Tarvitsemme muiden apua kehittyäksemme itseksemme, sillä syvällinen itsetuntemus syntyy aina sosiaalisessa ympäristössä. Ryhmään kuulumisen tunne on tärkeä turvallisuutta ja voimaantumista luova kokemus. Joillakin se ensisijainen "meidän jengi" muodostuu opiskelukavereista, sählyporukasta tai nettiyhteisöstä, toisilta omalta tuntuva ihmisjoukko löytyy ammattiyhdistysliikkeestä, puolueesta tai muista samanhenkisistä kollegoista.
Oman yhteisön etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Uuden tulokkaan kannattaa olla avoinna kaikille ehdotuksille, kutsuille ja pyynnöille lähteä mukaan. Eristäytyminen neljän seinän sisälle ei helpota ulkopuolisuuden tunnetta. Vanhoihin ystäviin kannattaa ja pitääkin pitää yhteyttä, mutta niihin takertuminen kuin ajopuuhun ei helpota sitoutumista uuteen paikkaan.
Erityisesti opintojen päätösvaiheessa opiskelija kaipaa tukea työelämän haasteisiin valmistautumisessa. Koulutuksen myötä opitun ammatin erikoistietojen ja -taitojen lisäksi tarvitaan myös paljon tietoa työlainsäädännöstä, työyhteisöjen toimintamekanismeista, työntekijänä tai esimiehenä olemisesta ja muista työelämän pelisäännöistä, joista ei koulun penkillä välttämättä kerrottu mitään. Näiden kantapään kautta opittavien taitojen kanssa voi auttaa mentori, vanhempi kokenut kollega, joka on jo ehtinyt tehdä omat virheensä ja haluaa helpottaa jäljissään kulkevien tietä kertomalla, kuinka ne kannattaa välttää. Myös järjestäytymällä omaan ammattiliittoon voi saada korvaamattoman arvokkaita kontakteja ihmisiin, joille toisten ihmisten ongelmien ratkaiseminen on miltei elämäntehtävä.
Uuden elämänvaiheen kynnyksellä kannattaa olla utelias ja avomielinen. Joskus yllättävä hyppy suoraan altaan syvään päähän on parasta, mitä elämä voi uimaan opettelevalle tarjota. Ensin räpiköiminen tuntuu turhalta ja pieni paniikki iskee: ”Selviänköhän tästä?”. Pian huomaamme pysyvämme pinnalla ja aiemmin opittu uintitekniikkakin muistuu mieleen. Hetken päästä, kun löytyy rytmi ja rutiini, tekeminen tuntuu kivalta: ”Minähän osaan!”
Ei muuta, kun lasit päähän, nenästä kiinni, 1-2-3, ja menoksi!
Julkaistu Hiilihamkossa 2/08 18.3.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti