tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Lavalla ja lavan takana

Ammattikorkeakoulupäivät sujuivat erinomaisesti. En vastannut osallistujille lähetettyyn palautekyselyyn, sillä koen kuitenkin olevani jäävi arvostelemaan tapahtunutta. Muutenkin arvostelukykyni on sumentunut tässä yhteydessä, enkä näe montaakaan asiaa, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Ei nähnyt moni muukaan. Jotkut ovat löytäneet niitä meidänkin puolestamme ja minä vain kirjaan ylös. Toivottavasti Oulu saa niistä muistiinpanoista selvää ja tekee paremmin.

Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.

AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.

Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.

Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.

Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!

Ei kommentteja: