Ajoittain joudun tilanteisiin ja olosuhteisiin, jotka saavat mielessäni suhteettoman suuren merkityksen. Oma arviointikyky heikkenee ja mittasuhteet vääristyvät. Ongelma tuntuu elämän seisauttavalta ja edessä on kaiken loppu. Edessä nouseva vuoren rinne näyttää lohduttoman jyrkältä ja sen kiipeäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. On otettava muutama askel taakse päin ja nähtävä kokonaisuus: jos en pääse tästä eteenpäin, mistä pääsisin?
Rakas siskoni opetti minua käsittelemään näitä kriisejä. Olen siitä hänelle kiitollinen, sillä yhteinen oppimiskokemuksemme syksyllä 2000 auttoi meitä molempia selviytymään haasteista, jotka tuntuivat silloin suuremmilta kuin ne todellisuudessa olivat.
Ratkaiseva mantran kaltainen ajatuksenjohdatin kuuluu seuraavasti:
Asioilla on tapana järjestyä.
Koska tämä on asia, se järjestyy, sillä niin niillä on tapana.
Mikä on kamalinta, mitä tästä voi seurata?
Täsmälleen miten kamalaa se on?
Eihän se nyt ole edes kovin kamalaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti