Tänään askartelin pitkästä aikaa työhakemuksen. Huolellisen oikolukemisen ja viilaamisen jälkeen sinne jäi vielä kaksi lyöntivirhettä. On se sitten vaikeaa olla tarkka. Hakemuksen lähettäminen on pieni asia, mutta se sai päässäni paljon suuremman merkityksen kuin ansaitsi. Yhtäkkiä konkretisoitui ajatus perusteellisesta elämänmuutoksesta ja opintojen päättymisestä. Alkoi pelottaa. Tästä se alkaa, vakavamielinen, jatkuva työnhaku, pätkätyökierre ja loputon turvattomuus. Huih!
Siitä on todella pitkä aika, kun olen hakenut mitään postia kummempaa. Asiat ovat vain loksahtaneet kohdallani paikoilleen niin, ettei minun ole tarvinnut olla huolissani asemani puolesta hakeutuessani tehtäviin. En tiedä, onko se hyvä asia, ilmeisesti ei. Ainakaan se ei ole opettanut nöyryyttä eikä sitä, kuinka vaatimattomasti, mutta perustellusti kehutaan itseä tai sitä, kuinka omia kykyjä markkinoidaan pokkana kuin alan johtavinta tuotetta.
Osa minusta halusi jättää hakematta. Enimmäkseen siksi, että pelkäsi, ettei tulisi edes harkituksi tehtävään. Osaksi myös siksi, että pelkäsi tulevansa valituksi. Voi näitä sekavia tunteita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti