sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Yllätyksiä menneeltä kesältä


Kotona on outo tunnelma. Tunnen tulleeni petetyksi, mutta toisaalta tunnen ylpeyttä siitä, että kuulun omaperäisten ja spontaanien olentojen lähipiiriin. Tänään kävi ilmi, että eräs, josta välitän kovasti, onkin ilmeisesti jättänyt kertomatta jotain hyvin olennaista viime kesästä. Vaikka on sovittu, että kaikesta voi puhua ja kaikki asiat jaetaan.

Oudointa on se, että hän ei edes kertonut seikkailuistaan itse, vaan hänen puuhailunsa paljastui muuta kautta. Löysin netistä tämän
matkapäiväkirjan ajalta, jolloin minä olin Atlantin toisella puolella... En ymmärrä, miksi hän halusi salata kokemuksensa minulta. Kyllä minä kestän sen, että hänellä on myös muita ystäviä. Toivon, että saamme tämän asian selvitettyä ennen ensi perjantaita. Ei ole kiva juhlia, jos kotona on selvittämättömiä asioita.

Tänään lähti ensimmäinen aalto tuparikutsuja listalle, jolla on yli sata nimeä ja siinä oli vasta ne ystävät ja tuttavat, joiden sähköpostiosoite löytyi gmailin muistista. Laaja on se ihanien ihmisten joukko, jotka mielelläni jälleen näkisin. Arvioitu osallistumisprosentti on noin 25, mikä mahtuisi minun kotiin, pihalle ja parvekkeelle vielä oikein mainiosti.

(Jos sinä koet kiehtomusta ja mielenkiintoa saapua kesänavajaiskekkereihini, niin laita viestiä ja saat lisää toimintaohjeita. En viitsi tähän postata osoitettani, vaikka kaikki ovatkin lämpimästi tervetulleita.)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika minkä Hannu meni tekemään. Ymmärrän että tämä on nyt tiukka paikka teille molemmille, mutta onhan tuollainen tilanne selvitettävä! Teillä on jo kuitenkin niin pitkä yhteinen historia, ettette voi antaa tämän tuhota välejänne!

Voimia teille molemmille.

Ymmärtäväisesti Partsi

Anonyymi kirjoitti...

Hannulla on näemmä ollut muitakin ongelmia poissaolosi aikana, vai mistä muusta kaikki matkapäiväkirjan kirjoitusvirheet viestivät??

Järkyttynyt Riemu

Anonyymi kirjoitti...

Hannu, Hannu, Hannu... no mutta sun pitää yrittää nähdä tämä asia Hannun näkökulmasta. Hänellä on varmasti täysin järkevä syy tähän kaikkeen.

Toivottavasti perjantaina kaikki on jo kunnossa, ettei mene juhlatunnelma pilalle vallan. Nähdään!

Jenni