Addiktio

Addiktoituminen tapahtuu huomaamatta. Aiemmin olin hyvinkin tunnollinen blogin kirjoittaja, jopa siinä määrin, että tekstiaiheiden ja kirjoitusten kehittely häiritsi normaalia elämääni. Sitten menin ja löysin uuden ystäväni, venetsuelalaisen telenovelan Tuhkimotarinan. Olen totaalisen riippuvainen sen katselemisesta. Television puutekaan ei minua estä, vaan katson jaksot netissä juuri silloin, kun se minulle parhaiten sopii. Internetin ansiota on se, että ylipäänsä pystyn säännöllisesti seuramaan saippuasarjaa tämän epäsäännöllisen työajan hämmentämänä.

Otin tietoisen riskin töissä ja tunnustin jääneeni koukkuun. Sain muutamaa ennalta-arvattua ja odotettua kuittausta lukuun ottamatta pelkkää myötätuntoa ja löysin heti kohtalontovereita. Ihanaa, että minäkin saan hyvällä omallatunnolla olla aivoton hömppä.

Sarjan dramaattiset käänteet ja perisuomalaiseen tottumukseen nähden liioitellut tunteet ovat mitä otollisinta täytettä elämääni, joka itsessään on kovin yllätyksetöntä ja tasapaksua tunnepuolella. Olenkin ulkoistanut tunteiden kera kaiken emotionaalisen, affektiivisen ja näihin kytkeytyvän sosiaalisen toiminnan käsittelyn. Oman suhdetoiminnan päätöksentekoon liittyvien kysymysten käsittely on siis lakkautettu tarpeettomana.

Sarjan myötä on herännyt myös kiinnostukseni espanjaa kohtaan. Sanavarasto karttuu hurjaa kyytiä ja huomaankin toisinaan vastaavani pääni sisällä lyhyisiin "kyllä-ei-ehkä-pian-hyvin, kiitos" -kysymyksiin kielellä, jota minulla ei ole perusteita osata. Jostakin yhtä käsittämättömästä syystä myös ranskan alkeet ovat palautuneet viime aikoina fraasi kerrallaan.

Tuhkimotarinan viimeinen osa nähdään 5.12.2007. Siihen saakka taitaa tämä blogi viettää hiljaiseloa. Ellette toivo minun kommentoivan sarjan käänteitä täällä? Muuta sisältöä ei näillä näkymin ole luvassa, eikä töistäkään viitsisi vapaa-ajallaan kirjoittaa.