Sietokyvyn raja menee
päivän ensimmäisessä huokauksessa.
Ei kyynelissä,
jotka jälleen äänettöminä valuvat poskille
kylmässä huuruisessa autossa
aution parkkipaikan pimeydessä,
ja jotka maistuvat karvailta
vielä kotiovellakin.
(Ote on johdateltu terapeuttisesta pohdinnasta, jonka sain käydä eilen suuren ajattelijan ja upean ystävän kanssa, jonka hiljattain "löysin" uudelleen. Kiitos tuestasi, jälleen.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ihana, kun elämässä on ihmisiä joilta voi oppia asioita. Kahdessa edellisessä kirjoituksessasi ne olivat perheenjäseniä ja tässä tuo hiljattain uudestaan löydetty ystävä.
Minulla on ollut ilo saada oppia paljon asioita Sinulta. Monesti juurikin perspektiiviä, kärsivällisyyttä, uusien näkökulmien hakemista, ei niin mieluisiin ihmisiin suhtautumista ja toisinaan listojen kirjoittamista, tehokasta tiedonhakua ja verkostoitumista.
Vielä onneksi oppimista riittää. Olet rakas!
Lähetä kommentti