Puuroista ja velleistä

Pienellä paikkakunnalla kasvaneena totuin siihen, että palveluita tarjotaan vähän mistä sattuu. Postin palvelut sai ensin ensin postista, mutta sitten ne siirrettiin k-kauppaan. Sitten kun kauppakin lopetti toimintansa sai postipalvelut kampaamosta. Alkon palvelut sai rautakaupasta, tilaukset tuli pikavuoron kyydissä kaupungista seuraavana päivänä.

Enää ei tunnu lainkaan ihmeelliseltä, miten rahoituspalvelupuuroja hämmennetään vellien sekaan. Vakuutusyhtiöistä ja s-kaupoista tulee pankkeja ja pankeista edelleen vakuutusyhtiöitä. Joka paikasta saa kaikkea, mutta vain keskittämisestä palkitaan. Edes pitkäaikainen uskollinen asiakkuus ei ole enää minkään väärti, vaan alennusprosentti nousee sen mukaan, miten hyvin toimintansa on keskittänyt. Toivottavasti asiakassuhteen erityinen luottamuksellisuus taataan myös jatkossa. Tuntuisi vähän kummalliselta saada sijoitusvinkkejä kassahihnan yli tomaattien ja ruispalojen välissä.

Aihe on ajankohtainen, sillä aloitin tänään eläkesäästämisen. Pääsen nauttimaan jokakuisista uhrauksistani aikaisintaan vuonna 2045 ja siihen saakka sohlaan umpimähkään rahastosta toiseen. Kuulostaa futuristiselta vuosiluvulta. Jokohan sitten on jo lentäviä autoja, hopeisia lateksipukuja ja pakollisia happinaamareita?

Jotta säilyisin virkeänä kuusikymppiseksi asti, aloitin myös uintikurssin, jolla treenataan taloudellisia uintitekniikoita. Uimakoulua on kerran viikossa, opittua pitää harjoitella myös tuntien välillä, joten sarjalippu uimahallille on jo hankittu. Saa nähdä, kasvaako tähän likkaan suomut jouluun mennessä.

Kerron myöhemmin veto-, potku- ja hengitystekniikkaani liittyvistä edistysaskelista, mutta nyt jaan kanssanne äärimmäisiä tunteita herättävän uintiaiheisen kuvan, joka osui silmääni. Se ei tosin liity allekirjoittaneen uimahyppysuorituksiin, mutta palauttaa mieleen ihmisen fyysisen rajallisuuden. Onneksi on omat henki- ja tapaturmavakuutukset kunnossa. Mahtaa ottaa päähän.

Toiseen suuntaan

Yksittäinen oivallus voi joskus saada koko solmun avautumaan.

Olin ripeällä iltakävelyllä kirpeässä sunnuntaisessa Hämeenlinnassa. Korviin soi riemuisa smg:n Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana (Muita heidän viisujaan voit kuunnella täältä). Hypähtelin kevein mielin pitkin rantaa, sillä täysi sydämeni läikähteli iloa. Viikonloppu oli täynnä pelkkää hyvää ja oloni oli virkistynyt. Mutta sitten säpsähdin ja pysähdyin, kun näin ja käsitin näkemääni.

Vanajavesi virtaakin pohjoiseen. Sillalta Linnalle ja Aulangolle päin. Siis ihan toiseen suuntaan kuin olen kaiken tämän ajan, seitsemän kuukautta olettanut. Hölmistynyt ilme kasvoilla hönötin rannassa ainakin vartin, kun en muuhunkaan kyennyt. Kuljenhan tuon vesistön yli joka päivä vähintään kahdesti. Totuus mullisti katsomukseni siitä, miten päin täällä ollaan. Tunsin tulleeni huijatuksi. Miksei tästä kerrottu? Mitähän muita elämän tai Hämeenlinnan perusasioita en ole tarkistanut, vaan ymmärrykseni perustuu vain valistumattomaan arvaukseen?

Mullistuksia siis luvassa. Tarkastelussa ensin peruskysymykset: mitä, missä, miten, miksi ja kenen kanssa.

Paradoksi

Vaatimukseni ovat kasvaneet ja kannettava tietokoneeni tarvitsisi järeämmän RAM-muistikamman. Ostaisin sellaisen mielelläni edullisesti jostakin verkkokaupasta. Jotta voisin olla varma siitä, että osa on oikea, sitä kannattaisi verrata netissä oleviin tuotekuviin, mutta en voi irrottaa sitä koneesta, sillä ilman sitä kone ei toimi.

Paradoksi on ironisuudessaan samaa sarjaa kuin se, että millä imuroidaan imurin sisältä, jos pölypussi on mennyt rikki.

Paradoksi, paradigma, paraabeli, parametri, paranormaali, parasitä ja paratätä. Mutta mitäs se para oikein tarkoittaakaan? Siitä meille kertoo John Burkardtin oikein mainio artikkeli A para-ble.

Vikasietotila

Mistä lähtien sydämellisyydestä on tullut ylellisyyttä, johon vain harvoilla on varaa? Samassa rytäkässä sopimusten noudattaminen muuttui mielistelyksi ja ritarillisuus nöyristelyksi. Hyvät tavat ja kohteliaisuus ovat säilyneet kulttuurissamme vain muiden tarkoitusperien saavuttamiseksi.

Luottamuksen arvoiset ja sanansa mittaiset ihmissielut ovat katoava ja uusiutumaton luonnonvara.

Maailma on vikasietotilassa. Voisiko joku tehdä järjestelmänpalautuksen?

Mielipide

"Ei kai päätöksenteossa tosiasioilla ja argumentoinnilla ole enää mitään sijaa. Minä ainakin yritän muodostaa mielipiteeni ihan vaan sen perusteella, kenen suunnasta mikäkin aloite tai esitys tulee ja missä väleissä minä olen kyseisen ihmisen kanssa. Hiiteen kaikki muut turhat jorinat. Ihmisethän ne riitelee, eikä asiat."

Addiktio

Addiktoituminen tapahtuu huomaamatta. Aiemmin olin hyvinkin tunnollinen blogin kirjoittaja, jopa siinä määrin, että tekstiaiheiden ja kirjoitusten kehittely häiritsi normaalia elämääni. Sitten menin ja löysin uuden ystäväni, venetsuelalaisen telenovelan Tuhkimotarinan. Olen totaalisen riippuvainen sen katselemisesta. Television puutekaan ei minua estä, vaan katson jaksot netissä juuri silloin, kun se minulle parhaiten sopii. Internetin ansiota on se, että ylipäänsä pystyn säännöllisesti seuramaan saippuasarjaa tämän epäsäännöllisen työajan hämmentämänä.

Otin tietoisen riskin töissä ja tunnustin jääneeni koukkuun. Sain muutamaa ennalta-arvattua ja odotettua kuittausta lukuun ottamatta pelkkää myötätuntoa ja löysin heti kohtalontovereita. Ihanaa, että minäkin saan hyvällä omallatunnolla olla aivoton hömppä.

Sarjan dramaattiset käänteet ja perisuomalaiseen tottumukseen nähden liioitellut tunteet ovat mitä otollisinta täytettä elämääni, joka itsessään on kovin yllätyksetöntä ja tasapaksua tunnepuolella. Olenkin ulkoistanut tunteiden kera kaiken emotionaalisen, affektiivisen ja näihin kytkeytyvän sosiaalisen toiminnan käsittelyn. Oman suhdetoiminnan päätöksentekoon liittyvien kysymysten käsittely on siis lakkautettu tarpeettomana.

Sarjan myötä on herännyt myös kiinnostukseni espanjaa kohtaan. Sanavarasto karttuu hurjaa kyytiä ja huomaankin toisinaan vastaavani pääni sisällä lyhyisiin "kyllä-ei-ehkä-pian-hyvin, kiitos" -kysymyksiin kielellä, jota minulla ei ole perusteita osata. Jostakin yhtä käsittämättömästä syystä myös ranskan alkeet ovat palautuneet viime aikoina fraasi kerrallaan.

Tuhkimotarinan viimeinen osa nähdään 5.12.2007. Siihen saakka taitaa tämä blogi viettää hiljaiseloa. Ellette toivo minun kommentoivan sarjan käänteitä täällä? Muuta sisältöä ei näillä näkymin ole luvassa, eikä töistäkään viitsisi vapaa-ajallaan kirjoittaa.

Kiinni jäi!

Erään yhteiskäytössä olevan kahvitilan yhteisestä keksipussista löytyi tänään diabetes-ranneke. Hoikkaranteista omistajaa etsitään hienotunteisesti. Aihe on herkkä, mutta väkisinkin naurattaa. Pahoittelen epäsensitiivisyyttäni, mutta nyt joku jäi todella rysän päältä kiinni. Vähän sama, (mutta ei kuitenkaan) kuin valkoinen keppi elokuvateatterin aulassa tai antabusresepti A-marketin lattialla.

Tuleeko mieleen muita yhtä koomisia, mutta epäsovinnaisia?

Toimenpiteitä

Lauantaikomitea myönsi hiljattain laatutakuun myös sunnuntaille. Kulttuuria ja päihteitä apaattisille ja pateettisille, niillä se mieli kohenee. Minttukaakaota kynttilänvalossa parvekkeella viltteihin kääriytyneinä. Merihenkisen kalapuikkoinstallaation suunnittelua ja muita laivatuliaisten kirvoittamia tunnelmia. Muutamia päiviä myöhemmin kokoontunut pikkulauantaikomitea totesi myös torstain olevan takuuehtojen piirissä, vaikka "uitettu, nälkäinen rotta" -olosuhteet eivät parasta antaneet odottaa.

Komitean mietinnössä valtuutettiin läsnä olleet luottamushenkilöt selvittämään elämänlaadun pysyvään ja pitkäkestoiseen paranemiseen johtavia toimenpiteitä. Selvityksen suosituksien joukosta merkittävimmäksi ratkaisuksi nousi yhteinen osoite, toimeenpano kenties ensi keväästä lähtien. Myös kolmannen jäsenen tarpeet pyritään ratkaisussa huomioimaan.

Ou jea.

Opiskelija, käytä aurinkovoidetta!

Luonnosteltiin tänään opiskelijakunnan puheenvuoroa lukuvuoden avajaisiin. Kirjoitin ylös neuvoja, joita itse olisin halunnut saada ensimmäisenä syksynäni opiskelemisen konkareilta. Tässä niistä joitakin. Saa nähdä, mikä osa siitä päätyy itse puheeseen:

Opiskele ryhmän mukana. Suorita opintojaksot ajoissa. Seuraa suoritusmerkintöjen kertymistä. Päivitä HOPSia säännöllisesti. Älä jätä rästejä. Usko minua, kun sanon, että huomenna ei ole enemmän aikaa.

Hanki harjoittelupaikat heti ja ota kaikenlaisista työkokemuksista kaikki irti. Älä kuitenkaan tyydy hanttihommiin, vaan pyri aina eteenpäin.

Opinnäytetyö on prosessimainen projekti. Sillä on alkunsa ja loppunsa. Ala seurustella opinnäytetyöaiheesi kanssa mahdollisimman pian. Tapaile eri aiheita rohkeasti ja valitse mielenkiintoisin. On eduksi, jos aihe on luotettava, sisäisesti kaunis ja huumorintajuinen. Voi olla, että kohtaat myös muutamia yhden yön aiheita, jotka kiihkeästi yhdessä vietetyn yön jälkeen tuntuvat aamulla enintään kiusallisilta ja noloilta. Ensimmäinen suhde ei välttämättä kestä edes ensimmäiseen seminaariin asti, mutta sellaista on elämä. Pääset sen yli kyllä. Työn kanssa ollaan naimisissa opintojen loppuvaiheessa ja kuten kaikissa suhteissa, siinäkin on myötä- ja vastoinkäymisensä. Liittonne jatkuu, kunnes hyväksytty kypsyysnäyte teidät erottaa.

Tutustu vieraisiin ihmisiin. Hanki verkostoja. Kerää kokemuksia. Keskustele. Uskalla olla eri mieltä. Uskalla olla väärässä. Rohkene mukaan hulluihinkin juttuihin. Harjoittele empatiaa. Tue toisia. Voit nojata heihin, kun itse sitä eniten tarvitset.

Pidä huoli omista ja vähän muidenkin asioista, oikeuksista ja velvollisuuksista. Etsi tietoa itse. Ota selvää. Kiinnostu vaikutusmahdollisuuksistasi. Jätä jälkesi yhteiseen hyvään.

Opiskeluaika tuntuu toisinaan ehkä kuormittavalta. Toimeentulo on niukkaa, tekemistä on liikaa ja aikaa liian vähän. Et ehkä usko minua, mutta tämä on kuitenkin elämänne parasta aikaa.

Elämä ei ala vasta valmistumisen jälkeen. Elämä on nyt.

Ohjeet alkoivat huomaamatta kovasti muistuttaa Mary Schmichin kolumnia Advice, like youth, probably just wasted on the young (Chigago Tribune, 1.6.1997). Valmistujaispuheeksi tarkoitetusta tekstistä on moninaisten sattumien summana on tuotettu kappale, joka paremmin tunnetaan nimellä the Sunscreen Song eli Baz Luhrmann presents: Everybody's free (to wear sunscreen). Suosittelen kaikille teoksen välitöntä mieleenpalauttamista, esimerkiksi heti Youtuben kautta. Teksti on kaikkineen nerokas ja kovin oivaltava ja huojentava. Aion itse yrittää soveltaa lähitulevaisuudessa Schmichin viisauksia omassa elämässäni, jotteivat aivan mene hukkaan.

apua

Auttaminen on ollut ajankohtainen teema käymissäni keskusteluissa. Välillä tuntuu, että olen tehnyt itselleni maailman suurimman karhunpalveluksen suostumalla yleiseksi emotionaaliseksi kaatopaikaksi, jonne saa dumpata mitä tahansa tunnejätettä vuorokauden kaikkina aikoina.

Kun itsellä on voimia tilapäisesti vain vähän, tuntuu siltä, että lyyhistyn sen kaiken alle. Enkä heikkouttani osaa sanoa tarpeeksi kovaan ääneen "ei, nyt minä en jaksa."

Luin pitkästä aikaa Nyytin vapaaehtoistoiminta -oppaan ohjeita vapaaehtoiselle auttajalle. Erityisesti nautin kuvauksesta erilaisten ei-asiakaslähtöisten auttajatyyppien stereotypioista. Lainaan ne suoraan tähän, jotta itse väistäisin nuo helmasynnit.

(Alkuperäinen lähde: Ahonen, H. 1992. Vuorovaikutus auttamisen välineenä. Tampere: Tammer-Paino)

1. Sinä luulet, että sinulla on ongelma, annahan, kun minä kerron omistani! -tyyppi

Tämä on ehkä tyypillisin arkipäivän arkkityyppi auttajasta, joka on auttavinaan, mutta josta harvemmin on kenellekään todellista apua. Tyypillistä hänelle on se, että hän vähättelee toisten ongelmia verratessaan niitä omiinsa. Todellisuudessa häntä ei edes kiinnosta kuunnella toista, sen sijaan omaa ääntään ja omien ongelmiensa analysointia toisille hän rakastaa sitäkin enemmän. Kun toinen haluaa häneltä myötätuntoa, hän varastaa sen itselleen. Toisten ongelmien vähättely onkin hänelle tapa ja itsetehostuksen keino.

2. Annahan, kun kerron sinulle, mitä tehdä -tyyppi

Tämä on tavallinen asenne monella ihmisellä ja valitettavasti jopa ammattiauttajillakin. Usein he itse luulevat auttavansa. Tosiasiassa he kuitenkin tyrkyttävät vain omia arvojaan ja mielipiteitään sen enempää miettimättä sitä, ovatko ne autettavalla samanlaiset vai erilaiset. Ehkäpä he itsekin uskovat siihen, että kun ”teet niin kuin minä sanon, kaikki sujuu”. Yleensä ratkaisut, joita tällaiset ”auttajat” tarjoavat ovat kuitenkin yliyksinkertaistettuja ja osoittavat, että heillä ei ole ollut haluja tai kykyjä kuunnella toisen todellista ongelmaa puhumattakaan sen syitä.

3. Älä huolehdi, minä järjestän kaiken -tyyppi

Useinkaan henkilö, joka ottaa auttamistilanteessa kaiken vastuun toisen ongelmien selvittämisestä, ei ole tehokas auttaja, koska kukaan ei voi ottaa vastuuta kenenkään loppuelämästä. Ennen pitkää autettava joutuu taas omille siivilleen. Liiallisen riippuvuuden synnyttäminen voi olla näille auttajille imartelevaa ja se voi pönkittää heidän huonoa itsetuntoaan, mutta ei auta autettavaa auttamaan itseään ja ottamaan itse itsestään vastuuta. Jos päätät ratkaista toisen ihmisen ongelman, siitä tulee sinun ongelmasi. Ehkä ratkaiset sen hyvin, mutta kuka ratkaisee sen ensi kerralla, jos henkilö, jota autat, ei opi itse auttamaan itseään. Usein tuntuu siltä, että jos tekee jonkin asian itse, säästää paljon aikaa ja voimia. Itsetekeminen on nopeampaa, helpompaa ja vaivattomampaa kuin opastaminen ja ohjaaminen vierellä. Esimerkiksi kehitysvammaisten asuntolassa ohjaaja petaisi varmasti itse vuoteet aamulla nopeammin kuin opastaisi vierellä asukkaan hidasta työskentelyä. Pidemmän päälle on kuitenkin enemmän apua siitä, jos henkilö oppii itse suoriutumaan ongelmallisiksi kokemistaan tehtävistä, kuin että hänen täytyisi aina turvautua toisiin. On paljon hyödyllisempää antaa avuntarvitsijalle neuvoja siitä, mistä tämä saa tarvitsemaansa tietoa, kuin tehdä itse asioita hänen puolestaan.

4. Minulla oli itsellänikin kerran samanlainen ongelma... -tyyppi

Tämä tyyppi uskoo, että toisen samantapaiselta kuulostava ongelma on sisällöltäänkin täysin samanlainen kuin hänen omansa ja että ”sama lääke puree siihenkin”. Se, että luulee heti tietävänsä ratkaisun toisen ongelmaan, ikään kuin kaikilla ongelmilla olisi jokin tietty nimilappu ja siihen liittyvä ratkaisumalli, on erittäin vaarallinen asenne. Ongelmat ovat yhtä erilaisia kuin ihmiset itse. Ei ole olemassa valmiita selityksiä tai mitään tiettyyn tilanteeseen sovellettavia ongelmanratkaisupaketteja. Esimerkiksi avioeroon johtavat syyt, vaikka ne usein kuulostavatkin samankaltaisilta, ovat todennäköisesti jokaisella avioeroprosessin läpikäyneellä kuitenkin erilaisia.

(Tämän kirjoituksen pohdiskeleva johtopäätös luku kirjoitetaan myöhemmin, kunhan työstän ajatuksia ja tuntemuksiani vielä hetken. Myös sinä voit miettiä sillä aikaa, tunnistatko itsestäsi vastaavia piirteitä.)