Tippa linssissä ei tapa

On niin monta syytä olla kiitollinen, että pieni sydän aivan pakahtuu. Että ihmisen pitääkin olla niin typerys, ettei tajua olevansa itseasiassa todella onnellinen, ellei muistele aikaa, jolloin asiat olivat toisin.

Äitini valitsi toissapäivänä soittoääntä puhelimeensa. Hän kokeili monia ja soitti noin kolmen sekunnin ajan myös Catwalk-nimistä renkutusta. Se oli minulla herätyskellon äänenä vuosi sitten syksyllä, jolloin maailma tuntui kamalalta. Kappaleen sointi ryskäytti selkäytimessäni liikkeelle kipeän aallon, muistoa, tunnetta, joka oli samalla sekä polttavan kuuma että jäätävän kylmä. Koko alaselkäni jäykistyi kuin kauhusta.: taistele tai pakene! Adrenaliini otti kehoni valtaan sekunniksi, kunnes kappale taas vaihtui. Kauhu laantui, muisto jäi. Aion vatvoa sitä tässä hetken.

Syys-joulukuu oli tuon vuoden 2008 pisin yö, josta minä en meinannut herätä millään. Aamuisin makasin sängyssä itkemisestä turvonnein silmin, enkä mieleeni tullut yhtään riittävän painavaa syytä nousta ylös ja mennä töihin. Vääntäydyin työpaikalle vaivoin, mutta pelkäsin jokaista risahdusta. Saatoin pillahtaa itkemään milloin hyvänsä, missä vain tilanteessa. Kaikki oli niin herkästi kasassa, että koko kuvio saattaisi räsähtää sirpaleiksi minä hetkenä tahansa. Ja sitten yhtenä päivänä niin tapahtui. En jaksanut enää räpiköidä. Uuvuin työn vuoksi. Ei ollut mitään muuta ja kun se ainut pinnalla pitävä asia alkoi upottaa, aloin upota sen mukana.

En tiedä täsmälleen, mikä minut pelasti. Luulen, että näen sen kirkkaammin vasta vähän vanhempana. Mutta uskon vahvasti, että toista kertaa en jää enää veden varaan. Opin kipeän läksyni kerrasta. Haaksirikkoiset laivat on jätettävä ajoissa tai muuten pyörre vie mukanaan. Edes kapteenin (tai kapteeniksi itseään luulevan) ei ole pakko mennä hautaan paattinsa muassa.

Nyt seilaan isommilla vesillä järeämmässä aluksessa, joka ei hevillä uppoa. Sitä johdetaan ammattimaisesti ja sen varustamo on vakiinnuttanut asemansa. Minun vastuuni aluksen turvallisuudesta on olemattoman pieni, mutta tunnen silti tehtäväni merkittäväksi. Aluksen pelastusvälineistö on asiallisesti hankittu ja ajantasaisesti huollettu. Miehistön turvallisuuteen ja terveyteen panostetaan ja siihen kiinnitetään riittävästi huomiota. Laiva on raskas ja kääntyy hitaasti, mutta sittenpähän sen liikkeet ovat ainakin ennakoitavissa.

Myös maissa asiat ovat kunnossa. Kotisatamassa odottaa ihana puoliso, josta on tueksi ja turvaksi hädässä kuin hädässä. Tuo kumppani tuo toivoa tulevaisuudesta, jossa toteutuu monta unelmaa ja haavetta, joihin yksin en uskaltaisi suin päin sännätä. Ystävät ovat kuin majakka, jotka näyttävät suuntaa sumussa ja keskellä pimeyttä. Ilman vertaisiani olisin niin uskomattomassa sotkussa päänsisältöni kanssa, ettei siitä ottaisi tolkkua pätevämpikään aivospesialisti.

Laaja, mutta läheinen lähisuku antaa perspektiiviä odotettavissa oleviin eri elämänvaiheisiin, niissä koettaviin onnistumisiin ja pettymyksiin. Meitä vanhemmat sukulaiset näyttävät malleja siitä, miten perheasiat voidaan hoitaa, mutta antavat meille jäljessä käyville kuitenkin vapauden valita oma tiemme. En tietenkään voi julistaa, että osaisin paremmin, mutta ehkä osaan edes perustella, miksi valitsisin toisin. Sitäkin opetellessa jään hyräilemään virttä 341b, joka saa aina kyyneleet silmiini ja mikäs siinä, saakoon.

Tippa linssissä ei tapa, kunhan siitä ei tuu tapa.

Uusi kampa

Näillä sivuilla ollut aamukampalaskuri osoittautui epätehokkaaksi. Sen saatua työnsä päätökseen ei mitään tapahtunutkaan. Olin toukokuussa Lapin lumilla laskettelemassa, kun sain tekstiviestin, jossa tiedusteltiin, että mikäköhän mahtaa olla ohi. Autuaasti oli unohtunut koko blogi.

Työsuhde muuttui matkan varrella toistaiseksi voimassaolevaksi, joten määräaikaisuutta mittaava verkkovärkki (eng. gadget) lakkasi olemasta hyödyllinen. Nyt sitä kuitenkin tarvittaisiin taas, sillä tänään jäljellä olisi 63 päivää seuraavaan elämänmullistukseen.

Aloitan uuden työni kansanedustajan avustajana marraskuun puolivälissä. Siihen mennessä tyhjennän asuntoni Hämeenlinnassa eli lahjoitan opiskelijoille huonekaluni ja viihdelaitteistoni, jaan tutuille lahjaksi tarpeettomat koriste-esineet (varokaa vaan!), hankkiudun eroon puolesta vaatteista ja kengistä sekä pakkaan maalle arkistoitaviin laatikoihin todisteet elämän vaiheesta, jota en soisi unohtavan. Avoliittoon mukanani muuttaa tyttötököttien lisäksi mikroaaltouuni, mocca master ja mainio kokoelma liinavaatteita. Kaikki muu löytyy miehen luota.

Tiesittekö muuten, että kapiot, nuo morsiamen myötäjäisiin kuuluvat lahjat, jotka usein olivat nimenomaan liinavaatteita, ovat saaneet nimensä germaanista alkuperää olevan gābia-sanasta 'se mikä on tai kelpaa annettavaksi'. Saksan geben 'antaa' ja ruotsin gåva 'lahja' ovat samaa alkuperää. Käypä kenkki kaikenkaikkiaan. (s.305. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. A-K. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki: 2001.)

Merkkipäivän johdosta

Eräs blogini innokas ihailija uhkasi päivittää omaa blogiaan vasta, kun minä olen päivittänyt omaani. Suostun kiristyksen uhriksi häiriintynyt hymy kasvoillani, sillä tässä vaihtokaupassa ei kukaan voi hävitä. Taattua laatua pilkkahinnalla.

Ei olisi pitänyt lopettaa. Kynnys kirjoittamisen aloittamiseen on noussut päivittäin. Aluksi jätin blogin pitämisen vedoten kiireeseen ja aiheiden vähäpätöisyyteen. Pian syyksi nousi liian synkät, mielen tasapainoa järkyttäneet ajatukset. Lisäksi sekä vaalit että työasiat aiheuttivat sellaista päänvaivaa, josta en kauheasti halunnut kylillä huudeltavan, joten päätin olla sanomatta niistä mitään. Lopulta elämän raskaus alkoi tuntua niin perinpohjaisen henkilökohtaiselta ja salassa pidettävältä, ettei tuntunut sopivalta kirjoittaa mistään, mikä olisi ollut oikeasti merkittävää. Ja kun oikeista asioista ei voinut puhua, ei pinnallisista ilmiöistäkään tehnyt mieli jutustella. Syksy tuli ja otti omansa, kosketti ja satutti, upotti ja lopulta nosti taas pinnalle.

Kirjoittelin kuitenkin vähän sinne tänne, jonnekin. Keräsin päivittäin huomioita ympäröivästä maailmastani lapuille ja kalenterin väliin. Mustan muistikirjani takaosa alkaa vähitellen täyttyä tukisanoista ja iskulauseista (vrt. punchline). Jossakin vaiheessa kirjan takaosa tulee kai takaperin vastaan, kun tavanomaiseen käyttösuuntaan kirjoitetut muistiinpanot jatkavat vääjäämätöntä kulkuaan kohti takakantta. Tavoitteena on purkaa niitä tuherruksia sieltä tänne, vielä jonakin päivänä. No, vähän kerrassaan.

Siitä on siis miltei tasan 12 viikkoa, kun olen viimeksi kirjoittanut teille. Äkkiä se hurahtaa kolme kuukautta. Siinä ajassa pirstoutui palasiksi lähes kaikki, mitä olin lähitulevaisuuteni varalle suunnitellut. Tässä vaiheessa vuotta minun piti olla jo jossakin aivan toisaalla, mutta toisin kävi. Oikeastaan vasta nyt olen saanut osat kerättyä kokoon, mutta kasaanliimatusta ei saa uuden eikä vanhankaan veroista.

Takana on noin 605 päivää Hämeenlinna-elämänvaihetta, ja aamukammassa olisi tällä haavaa 150 piikkiä jäljellä. Koska sataviisikymmentäpiikkinen kampa olisi ehkä hieman epäkätevä peilin edessä, taidan perustaa sellaisen monivitamiinihivenainekalenterin. Syön purkista yhden kapselin päivässä, kunnes purkki on tyhjä. Sitten on aika tehdä jotain aivan muuta. Kalenterin terveyttä edistävä vaikutus on monitahoinen. Maisemanvaihto tekee vähintäänkin yhtä hyvää kuin koko aakkostollinen vitamiineja yhteensä.

Ihmisellä on hyvä olla konkreettisia etappeja ja tavoitteita. Ajatuksesta innostuneena avasin sivulle Tänään jäljellä -laskurin, jonka scriptin soveltaen lainasin tarkoitukseen sopivasta lähteestä. Laskurista voin seurata samalla, että olenko muistanut ottaa kaikki vitamiinit.

Tilanteen kehittymisestä raportoidaan täällä, jos muistetaan. Toivottavasti kerrottavanani on kuitenkin ensisijaisesti jotakin mielenkiintoisia kuulumisia.

Oikein vai väärin?

Tämän viikon itsetuntemustestissä mitataan suhdettasi työhön. Vastaa seuraavaan kymmeneen väittämään 'oikein' tai 'väärin' ja tarkista lopusta oikeat vastaukset.



1. On täysin normaalia nähdä töihin liittyviä unia useita kertoja viikossa.

2. Työssäsi jokaikiseen tehtävään kuuluu panostaa täysillä ja tuloksena on oltava sataprosenttisen täydellinen suoritus tai muutoin olet epäonnistunut.

3. Jokaisen itseään kunnioittavan työntekijän on sopivaa aika ajoin vuodattaa kyynel jos toinenkin puhtaasti työasioiden vuoksi.

4. Se, että työaikasi ei riitä työnantajan osoittamien tehtävien suorittamiseen on sinun, ei työnantajasi syy ja ongelma.

5. Mitä useammin sysäät syrjään omat tarpeesi, uhraudut tai heittäydyt marttyyriksi työssäsi, sitä nopeammin kasvaa työnantajasi arvostus panostasi kohtaan.

6. Jos teet itsesi korvaamattomaksi haalimalla itsellesi töitä, joita kukaan muu ei sitten enää hallitse tai paiskit ylitöitä ilman korvausta ja siitä kenellekään kertomatta, saat osaksesi työkavereiden varauksetonta ihailua ja työnantajasi palkitsee sinut pian korottamalla palkkaasi pyytämättä ja yllättäen.

7. Työnantaja omistaa myös vapaa-aikasi ja siksi jokaiseen työajan ulkopuolella huudettuun kutsuun on vastattava. Viipymättä.

8. Sekä esimiehen, kollegojen että alaisten kanssa on syytä olla paras kaveri, ja paljastaa heille syvimmät ajatuksesi ja sielusi salaisimmat sopukat, jotta työpaikalle syntyy avoin ja luottavainen ilmapiiri.

9. Työ ja siinä menestymisen taso määrittelee ihmisarvosi ja asemasi yhteisössä. Et ole mitään, ellet ole menestyvä kunnioitetussa ja tunnustetussa ammatissa.

10. Työ on niin keskeinen arvo maailmankaikkeudessa, että olipa se sinänsä kuinka ala-arvoista tai alentavaa tahansa, niin sen vuoksi kannattaa repiä riekaleiksi elämänsä, ihmissuhteensa ja sielunsa, ja mädäntyä sisältä, kunnes menettää järkensä.

Jos vastasit yhteenkään kysymykseen 'oikein', vastasit väärin. Ole hyvä, palaa takaisin lähtöruutuun ja oikaise asennettasi nyt, kun ei vielä ole liian myöhäistä.

Lähtöjä ja paluita

Vähään aikaan ei ole tämä elämä tuntunut sellaiselta, että voisin sanoa olevani tyytyväinen. En pääse tarpeeksi usein tekemään niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Hirmu vaivattomasti ihmiset neuvovat, ettei työtä pidä ottaa henkilökohtaisesti, eikä työasioiden pidä antaa vaikuttaa yksityiselämään. Kuuluu viettää tasapainoista vapaa-aikaa läheisten ja ystävien kanssa. Entä, jos ei osaa? Entä, jos ei ole mitään muuta?

Missä opetetaan uusia työntekijöitä omaksumaan hälläväliä- ja mä oon vaan töissä -asenne? Kuinka kyynisyyttä ja näköalattomuutta harjoitellaan? Millä konsteilla sitoutunut puurtaja murretaan sitoutumattomaksi puuhastelijaksi? Jossain kai näitä taitoja koulutetaan, sillä maailma tuntuu olevan sellaisia työntekijöitä pullollaan. Kaipa parhain polku kulkee keskiväylää - kultainen keskitie, tuo kaikkien puolivillaisten kädenlämpöisten kompromissien äiti.

No onhan elämässäni paljon ilonlähteitä, vaikkei kaikki olekaan saatavillani päivittäin. Ystäviä, sukulaisia, pikkuisia ihmisiä, erikoisia intohimoja ja outoja mielenkiinnon kohteita. Onnekseni elämääni tupsahti oikein mainio vanha ystävä ja uusi tärkeä ihminen, jossa on aineksia enempäänkin. Tänään annoin hänelle (käytännön syistä) avaimen asuntooni. Ajatuksissani hänellä on ollut vapaat kulkuoikeudet jo pidempään. Aika hurjaa ja hienoa.

Ehkä minunkin on aika tehdä jotakin konkreettisia ratkaisuja kohentaakseni henkilökohtaista viihtyvyyttäni. Tosi sulavasti muutkin ihmiset lähtee ja toiset palaa. Miksen minäkin? Riemun lähtöön on valmistauduttu henkisesti jo jonkin aikaa, ja nyt näyttää siltä, että kävi kuinka tahansa, niin entisellään eivät asiat jatku. Mikäs siinä. Muutos tuskin voi olla pahasta. Mikäs minuakaan enää missään pitelee?

Kesän heiniä

Voihan kesätunnelmat sentään.

Nyt menee kyllä aika vahvasti taas. Saan myönteistä palautetta olemassaolostani ja edesottamuksistani. Miellyttävää huomiota osoitetaan oikeista, toivotuista suunnista ja sopivalla voimakkuudella. Vapaa-ajan ja sosiaalisen elämän suunnitelmat menevät nappiin ja ihan vaan yleisesti elämä hymyilee.

Olen asettunut kunnallisvaaliehdokkaaksi ja päivä päivältä tulen varmemmaksi päätöksen hienoudesta. Sunnuntaina ilmestyy aiheen tiimoilta jo toinen lehtijuttu. Ensimmäisenkin voi lukea näköislehdestä. Näkyvyys tulee näemmä ilmaiseksi. Ainakin näin aluksi. Tänään kokoonnuttiin suunnittelemaan nuorten ehdokkaiden kampanjoita ja saatiin oikein mainioita uusia ideoita. Nyt vain vielä kun löytyy aikaa ja vähän rahaakin toteuttaa ne kaikki.

Kohta alkaa elämäni ensimmäinen omalla työllä ansaittu palkallinen kesäloma. Aikomuksena on valloittaa Ilosaari, jonka päätteeksi ajan maan toiselle laidalle Kaustisille (Kuka haluaisi kyytiin 13.7. Joensuu-Kaustinen, reittinä 17-77-13?). Kansanmusiikkijuhlilta ja kummipojan perheen mökkilomalta valun takaisin etelään ja lennän Müncheniin tapaamaan kummitädin tytärtä joiksikin päiviksi. Otan siis vahingon takaisin ja hyödynnän Matkamessuilta tammikuussa kerättyä tukiaineistoa. Vuosiloman olemassaolosta seuraa se, että tällä kertaa on jopa aikaa, rahaa ja tahto tehdä tuo kaikki.

Maailman parhaat ystävät eli valkonaamainen lauantaikomitea A.K.A Lomatrio teki sen eli perinteisen juhannusekskursion Pohjois-Savoon. Seuraavassa (turhankin) runsaasti kuvamateriaalia, joka tunnetusti kertoo enemmän kuin n+1 sanaa. Kuvissa esiintyy Lomatrio featuring The Extended Family, jaetussa miespääosassa pikkuiset kaksoset (13kk) , jotka reissulla omaksuivat istumisen jalon taidon.


P.S. Jos kuvasarjasta jättää pois kaikki ne kuvat, joissa on lapsia tai lehmiä, vähenee se puoleen. Puolivälissä on kulttuuriperintöä, lopussa upeita maisemia.

Kuulumisautomaatti

Olette soittaneet Terhin automaattiseen "Hei, mitä kuuluu?" -puhelinvaihteeseen. Kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuina, olkaa hyvä ja odottakaa, tai valitkaa jokin seuraavista nauhoitteista.

Jos haluatte kuulla Terhin viimeaikaisista onnistumiskokemuksista puhujapöntössä HAMKin T&K-foorumissa otsikolla "T&K-toiminnan ja opetuksen integroinnin haasteet", kokemuksen tuottamista toiveista tehdä työkseen hc-edunvalvontaa ja vetää suuntalinjoja sekä tulevasta nimityksestä erääseen valtakunnalliseen työryhmään, jonka kuusisanaisessa nimessä on yli sata kirjainta, kolme yhdyssanaa, kaksi yhdysyhdyssanaa ja jolle ei ole vielä lyhennettä, painakaa näppäintä '1'.

Jos haluatte kuulla samana päivänä tehdystä sydäntä läikäyttäneestä retkestä varasiskon kaksospoikien synttäreille ja siitä valtavasta hyödyllisyyden tunteesta, jonka voi saada aikaan pelkästään syöttämällä kaksivuotiaan ja pesemällä altaallisen tuttipulloja, painakaa näppäintä '2'.

Jos haluatte kuulla demareiden puoluekokouksen tuomista kunnianarvoisista vieraista, heidän kanssaan käydyistä kiehtovista keskusteluista, tärkeänä koetusta tovereiden sielujen samankaltaisuudesta ja mukaansatempaavista seikkailuista huikaisevan komeassa seurueessa, painakaa näppäintä '3'.

Jos haluatte kuulla myönteisiä tuntemuksia pääsihteerin arjesta opiskelijakunnassa, työssäjaksamisesta, esimiehenä toimimisesta, taloudenhoidosta, elämänhallintataidoista, viestinnästä, unelmista, haaveista, toiveista ja urasuunnitelmista, painakaa näppäintä '4'.

Jos haluatte kuulla, miten monta kertaa Terhin naama on vilahtanut telkkarissa kuluneen viikon aikana, ja onko hän omasta mielestään A- vai B-luokan julkkis, painakaa näppäintä '5'.

Jos haluatte kuulla rehellisen mielipiteen ihmisistä, jotka eivät koskaan vastaa kunnolla kysymykseen "Mitä sinulle kuuluu?", painakaa näppäintä '6'.

Jos asianne koskee kunnallisvaaleja ja Terhin ehdolleasettumisilmoitusta, olkaa hyvä ja odottakaa linjalla sulkematta puhelinta. Olette jonossa.

P.S. Mä tein sen

(Tilasin tänään sen Tiede-lehden. Minulle soitettiin ja tehtiin tarjous, joka oli edullisempi kuin mikään selvittämäni muu vaihtoehto. Mainio sattuma kaiken kaikkiaan.

Maailmankaikkeus on energiaa ja ajatukset ovat energiaa, joten ajatuksillaan voi ohjata universumin kulkuja. Riemun kanssa käyty äärimmäisen filosofinen keskustelu eilen muistutti siitä, että voin saada kaiken mitä haluan, kunhan vaan toivon riittävän vahvasti. Aikajänne ei vain välttämättä ole se, mitä odottaisin.

Alan nyt siis vain vahvemmin toivoa sitä, mitä eniten kaipaisin. Kyllä se sieltä tulee.)

Lehtiä päin metsiä

Kesä kaatuu päälle ja puut viheriöivät (ja muita onnettomia aasinsiltoja).

Uusien opiskelijoiden opiskelijakuntatietopaketin tekeminen on ollut vaikeampaan kuin osasin edes kuvitella. Kesälehti on huikean tärkeä jäsenhankinnan työkalu, sillä sen avulla luodaan ensivaikutelma. Opiskelijakunnan ensimmäinen kosketus potentiaaliseen jäseneen tapahtuu hyväksymiskirjeen mukana postitettavan kesälehden välityksellä ja jos siinä mennään metsään, niin jälkiä on vaikea peitellä myöhemmin. Oma kynä ei tunnu pysyvän kädessä yhtään ja muidenkin tekijöiden katseet ovat jo kesälaitumien veräjissä. Onneksi ydintiimi on omistautunut asialle ja lehti saadaan kuntoon ajoissa. Saadaanhan?

Olen ihan paniikissa siitä, että mitä meillä kaikkea on valmiina heinäkuun puolivälissä? Mitä uutta jäsenille voidaan luvata, entä jos ei saadakaan valmiiksi? Riittääkö, että valmista on syyskuun alussa? Miksi tänäkin vuonna aloitettiin liian myöhään? Joko ensi vuonna opitaan edellisen vuoden virheistä?

Lehtiteemassa vielä voin todeta, että aina kehitys ei johda parannukseen. Lehti-niminen viihdyke muutti ulkomuotoaan ja kai toimituspolitiikkaansakin. Samalla siitä hävisi terä. Enää sen lukeminen ei saa naurusta kiemurtelemaan lattialla, kuten aiemmin. Miksi piti sorkkia, miksi?

Olen myös kyllästynyt Imageen ja aion lopettaa tilaukseni. Vaihdan sen ehkä Tiede-lehteen, joka viihdyttää minua paljon enemmän. Image edustaa minulle nykyisin jotakin niin kaukaista urbaania elämäntapaa, että jopa nanoteknologian ja neurofysiologian uusimmat tuulahdukset tuntuvat läheisemmiltä. Ehkäpä päivittäinen oleskeluni insinöörien kanssa samalla kampuksella on aiheuttanut humanistin sielulleni vahinkoa. Vai mistä kertoo se, että viikon odotetuimpia ohjelmia on Tähtiportin uusintajaksot ja että haaveilen avioliitosta Tri Daniel Jacksonin kanssa? Aivovauriosta?

Odotan yhä (kuvitteellisen) pelastavan humanistiälykköritarini saapumista valkoisella hevosellaan. Hän on ehkä vain eksynyt matkalla.

Lavalla ja lavan takana

Ammattikorkeakoulupäivät sujuivat erinomaisesti. En vastannut osallistujille lähetettyyn palautekyselyyn, sillä koen kuitenkin olevani jäävi arvostelemaan tapahtunutta. Muutenkin arvostelukykyni on sumentunut tässä yhteydessä, enkä näe montaakaan asiaa, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Ei nähnyt moni muukaan. Jotkut ovat löytäneet niitä meidänkin puolestamme ja minä vain kirjaan ylös. Toivottavasti Oulu saa niistä muistiinpanoista selvää ja tekee paremmin.

Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.

AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.

Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.

Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.

Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!