torstaina, helmikuuta 01, 2007

Oivaa asiakaspalvelua

Liian usein ihmiset kertaavat toisilleen, kuinka suuria vääryyksiä he ovatkaan kohdanneet. Koska tunnen luontevaksi tehtäväkseni toimia lähiympäristöni hyvän mielen lähettiläänä, aion jatkossakin kertoa mukavista asioita, joita minulle on tapahtunut. Olen nimittäin viime aikoina saanut olla erinomaisen asiakaspalvelun kohteena.

Alkuviikosta VR tarjosi erinomaisen jännittäviä elämyspalveluja. Pendolino Kuopioon jäätyi jo hiukan Kouvolan pohjoispuolelle Hillosensalmen suljetun aseman pihapiiriin. Ensin hyytyi vauhti, sitten hiljeni ilmastointi ja lopulta sammuivat valot. Sähkövika pääkytkimessä. Istuimme tunnin pimeässä maanantai-illassa keskellä metsiä, minkä jälkeen perässämme tuleva IC ajoi viereisille raiteille ja koko ihmislasti siirrettiin metrisen lumihangen kautta uuteen kulkupeliin. Itse jättäydyin viimeisten joukkoon, jolloin ovelta ovelle askellettu polku oli jo hyvin tasainen. Kenkäni eivät kastuneet siis lainkaan. Minusta reissu oli pelkästään kiehtova ja huvittava. Harmi, että kaikki eivät suhtautuneet kokemukseen yhtä sopeutuvasti, vaan lietsoivat tarpeetonta tappiomielialaa
.

Tällä viikolla talvinen aurinko paistoi kirkkaasti ja lupaili kauniita säitä myös jatkossa. Huomasin kadottaneeni vanhat aurinkolasini ja menin tsekkaamaan hintoja liikkeissä. Silmäasema tarjosi tosi edullisesti aurinkolasit vahvuuksilla, 79€ linsseineen ja kehyksineen. Yleensä tällaisista linsseistä saa maksaa kolmisen kymppiä kappaleelta ja kehysten hinnat liikkuu sadan toisella puolen. Sama mukava myyjä myi minulle vuosi sitten nuo nykyiset silmälasini, jotka ovat tuottaneet niin kovasti iloa ja riemua minulle ja kanssaihmisilleni, jotka nykyisin tunnistan myös kaukaa.

Koska Kelan opintotukiratkaisutyö tehdään niin tarkkuutta ja aikaa vaativalla tavalla, saanen pian opintotukea myös tammikuulta ja näin ollen helmikuun budjetissani on liikkumavaraa edellä mainittujen aurinkolasien verran. Hankinta lisännee hyvinvointiani merkittävästi tavoilla, joita ei voida vielä edes ennustaa. Saattaa olla, että lasien hankkiminen kannustaa esimerkiksi lisääntyvään talviulkoiluun. Toisinaan voi olla tarpeellista pystyä liikkumaan kaupungilla tunnistamattomana. Tai vaikkapa kampuksella. Ei niin, että opiskeluyhteisössäni olisi tarpeellista piiloutua, mutta en haluaisi, että opinnäytetyöohjaaja tulee kysymään, että miksei ole saanut vieläkään mitään luettavakseen... Hyvää palvelua se olisi sekin...

Kannustavia uhkauksia lähimmäisiltä otetaan vastaan!

Edit: Tasan 24 tuntia tilauksen jättämisestä sain silmäasemalta tekstiviestin, jossa kerrottiin lasien olevan valmiit. Vau. Näin pidetään asiakkaat tyytyväisenä.

Ei kommentteja: