maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Entisistä ja nykyisistä rakkaista


Sain viikonloppuna osakseni lämpöä, läheisyyttä ja pelkästään hyvää energiaa.
Intoa täynnä kuin ilmapallo aloitin tänään opinnäytetyön kyselytutkimuksen laatimisen. Sain aamulla webropol-tunnukset ja kaivoin tutkimusmenetelmäoppaan muutaman vuoden takaisesta muuttolaatikosta.

Totesin melko pian, että ennakkokäsityksestäni poiketen minulla ei ole minkäänlaista tilastotieteen osaamista. Ei siis kerta kaikkiaan lainkaan. Pitäisi olla suurella vaivalla hankittu, satunnaisesti valittu otos perusjoukosta ja sitten ristiintaulukoidaan ja analysoidaan korrelaatiokertoimia. Olimme aikoinaan hyviäkin ystäviä normaalijakautuman ja keskihajonnan kanssa. Minä ymmärsin heitä ja he pitivät siitä, kuinka minä heihin suhtauduin. Nyt huomaan, että tiemme ovat selvästi eronneet. En ollut heitä edes tunnistaa, kun tapasimme pitkästä aikaa.

Onneksi valitsin jo aikaa sitten lähestymistavakseni kvalitatiivisen tutkimuksen. Yksinkertaista ei ole yhteiselo tämän uudenkaan kumppanin kanssa.
Valmiit luokittelut eivät lukemani kirjallisuuden valossa ole kovin hyvä lähestymistapa, kun tutkitaan vapaaehtoisten motiiveja, kuten tavoitteenani tässä työssä on. Vastaaja ei ole mahdollisesti koskaan aiemmin pysähtynyt ajattelemaan syitä toimintansa taustalla ja valmiit vaihtoehdot rajaisivat motiivien mahdollisuuksien avaruutta liiaksi. Avoimet kysymykset houkuttelevat näennäisessä helppoudessaan, sillä niiden kautta saisin työhöni kuulumaan sen osallisuuden äänen, jonka sulosointuja niin mielelläni kuulisin. Pian käsissäni on kuitenkin sekaisin eri vastaajien kymmeniä värikkäitä ja polveilevan rönsyileviä lainauksia, joiden kanssa menee kärsivällisyys. Miksei kukaan sano täsmälleen sitä, mitä minä haluaisin kuulla? (Täytyy tätä tutkijan objektiivisyyttä vielä vähän harjoitella...) Tulen myös melko varmasti kompastumaan vastaaviin rakkaan äidinkielemme koukeroihin, kuten klassisissa survey-tutkimusesimerkeissä: Oletko lakannut hakkaamasta vaimoasi? tai Oletko yrittänyt lopettaa tupakointia?

Suhteeni tutkimusmenetelmiin ovat aina olleet lyhyitä, mutta intohimoisia. Taitaa olla edessä räiskyvä kevättalvi, joka päättynee haikeaan, mutta helpottuneeseen eroon.

Ei kommentteja: