perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Hamsterin geenejä

Adoptoitujen lasten vanhemmat kertovat siitä, kuinka vauvana nälkää nähnyt lapsi ahmii ruokaa vielä vanhemmallakin iällä. Ruuansaantiin liittyvä refleksi on niin voimakas, että mitkään vakuuttelut eivät saa lasta vakuuttuneeksi siitä, että ravintoa on tarjolla myös seuraavana ruoka-aikana.

Samankaltainen refleksi liittyy minuun ja automarketteihin. Maalla kasvaneelle prismat ja citymarketit olivat harvinaisia vierailukohteita. Isossa kaupassa käytiin harvoin, mutta silloin sieltä ostettiin kaikki tarpeellinen seuraavaksi vuosikvartaaliksi.

Nyt on kovin hämmentävää, että minulla on sellainen lähikauppana. Hirmu pitkiä matkoja joutuu kävelemään esimerkiksi pelkän maitopurkin takia. Saa tietysti liikuntaa, mutta samalla altistuu kaikenlaisille vaaroille. Tänään menin tekemään ruokaostoksia nälkäisenä (virhe #1). Silloin tekee mieli aina kaikenlaisia makeaa ja eineksiä. Lisäksi menin kauppaan pahimpaan ruuhka-aikaan (virhe #2). Olin aluksi aivan hyväntuulinen, mutta kun tielläni pyörivät väsyneet ja kirkuviin kakaroihin(sa)
turhautuneet työläiset, aloin itsekin olla äreä ja kärsimätön. Miksi se ostoskärry pitää parkeerata juuri sen hyllyn eteen, josta juuri minä olisin ottamassa kaurahiutaleeni? Eikö kaikki voisi kävellä kaupan läpi samaa reittiä ja poimia kaiken tarpeellisen kerralla, jottei tarvitsisi väistellä vielä harhailevia vastaantulijoitakin. Pois mun tieltä, menkää muualle puhumaan tuttavillenne tai puhelimiinne! Myös tosi paljon ärsyttää aina liian varhain esille asetettu sesonkituotteet eli tällä kerralla pääsiäismunat. Eihän se pääsiäinen nyt vielä niin lähellä ole? Sama virsi jouluna ja juhannuksena. Näin sitä kuluttajaa yritetään vedättää. Pistää ihan vihaksi.

Selvisin reissusta kuitenkin ilman suurempia yhteenottoja tai tarpeettomia harhaostoksia. Tosin koko kauppareissun alkuperäisen syyn eli margariinin unohdin täysin (virhe #3). Sen sijaan ostin kaikenlaisia kuiva-aineita ja säilykkeitä siihen malliin, että kassalla sain pitkiä katseita seuraavilta asiakkailta. Hän tietää varmasti maamme turvallisuudesta jotakin, mitä me muut emme tiedä. Kenties joku jonosta palasi hakemaan vielä neljä purkillista papuja. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ei kommentteja: