sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Elämää ja elektroniikkaa

Katsoin tänä viikonloppuna niin paljon telkkaria, että melkein hävettää. Jos vaikka minkälaista huttua. Kiehtovia opetusohjelmia, suuria amerikkalaisia tunteita, liian monet uutiset, vähän urheilua ja pari paskaa elokuvaa.

Seurasin samalla opinnäytetyöni nettikyselyn vastaajalukujen kehittymistä. Kysely julkaistiin perjantaina puoliltapäivin ja vastaajia on nyt sunnuntai-iltaan mennessä kertynyt lähes sata. Se on kymmenen kertaa enemmän kuin olisin ollenkaan osannut kuvitella.
Vastausaikaa on vielä kaksi viikkoa, joten mua jo hiukan hirvittää, että paljonko vastauksia lopulta kertyy. On ollut todella mielenkiintoista tarkkailla vastaajatilastoja, sillä en ole ennen ajatellut, kuinka ihmiset käyttävät korkeakoulumme opiskelijapalvelusivustoja. Monet opiskelijat olivat jättäneet vastauksensa tosi outoihin aikoihin myöhään perjantai- tai lauantai-iltana. Ilmeisesti joukossamme on myös "kunnollisia" opiskelijoita, jotka eivät biletä edes viikonloppuna.

Lauantaina pääsin myös pelaamaan Wii:llä kaverini luona. Tennistä, keilausta ja golfia. Vaikken golfista pidäkään aatteellisista syistä, se oli tosi hauskaa. Eläköön gyrotekniikka! Wii:n ohjaimessa on kolmen ulottuvuuden asennon- ja kiihtyvyydentunnistin ja se on bluetoothin välityksellä yhteydessä konsoliin. Sitä siis pidetään kädessä ja sitten pelataan samoilla kehon liikkeillä ja yhtä tosissaan kuin oikeilla pelikentillä. Kuuma siinä tuli ja olkapääkin saattoi hiukan venähtää.

Hauskinta siinä oli ehkä kuitenkin oman Miin luominen. Pelihahmolleen sai valita sadoista eri ominaisuuksista pään muodon, hiusmallin, huulet, nenän, viikset, lasit ja mitä kaikkea. Tunsin suurta hellyyttä omaa hahmoani kohtaan, suoranaista identiteetin omistajuutta. Sydämeni hypähti oikein riemusta, kun oma vuoroni tuli ja oma hahmoni pompsahti taas ruudulle. Voisin helposti kuvitella jääväni koukkuun tuohonkin teknologiseen innovaatioon.

Ei kommentteja: