tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Lisää huonoja esimerkkejä

Kirjauduin jokin aika sitten Mielipidemaailma käyttäjäksi. Siellä voi kyselyihin vastaamalla voittaa arvonnassa palkinnon itselleen ja sekä samanarvoisen lahjoituksen valitsemaansa kohteeseen. En ole selvittänyt tarkemmin organisaation luotettavuutta, minusta ajatus on kiva ja kannatettava. Sillä sipuli. Kriittisyys ja kyynisyys leikkivät keskenään toisella hiekkalaatikolla, ja minä saan rauhassa keskittyä kyselyyn vastaamiseen.

Taitaa olla tytöllä kyselytutkimusaihe vähän pinnassa, sillä suhtauduin puuhaan melko vakavaotsaisesti. Ensimmäinen kysymys särähti jo korvaan. Kysyttiin sukupuolta:

Mikä on sukupuolesi?
Mies
Nainen

Vaihtoehdot eivät mielestäni olleet riittävät. Käsittääkseni siitä puuttuu kohta jokin muu. Mutta kysely jatkui vielä heikommin. Seuraavaksi tiedusteltiin ammattia:

Mikä on ammattisi?
Akateemisesti koulutettu
Opiskelija
Työelämässä
Työtön/työnhakija
Eläkkeellä
Teen kotitöitä
Vammainen

Mikäs ihmeen luokittelu tuo tuollainen on? Tekisi kyllä mieli ottaa yhteyttä kyselynlaatijaan ja vaatia perusteluita tuolle valinnalle. Juuri tänään luin aamupalaksi Hirsjärven ja kumppaneiden Tutki ja Kirjoita-opusta, jossa korostettiin sitä, kuinka luokkien tulee olla kattavat ja toisensa täysin poissulkevat. Näistä vaihtoehdoista saattoi kuitenkin valita vain yhden. Tutkija elää ilmeisesti jossakin täysin tästä yhteiskunnasta erillisessä tynnyrissä, jossa akateemisesti koulutettu ei koskaan jää eläkkeelle, vammainen ei voi olla työelämässä, eikä opiskelija ole työnhakija.

En käsitä. Pitää kai vain myhäillä tyytyväisenä, että ainakaan juuri tätä virhettä en omaan lomakkeeseeni tee. Toivottavasti. Koska muuten se olisi noloa.

Ei kommentteja: