(Tilasin tänään sen Tiede-lehden. Minulle soitettiin ja tehtiin tarjous, joka oli edullisempi kuin mikään selvittämäni muu vaihtoehto. Mainio sattuma kaiken kaikkiaan.
Maailmankaikkeus on energiaa ja ajatukset ovat energiaa, joten ajatuksillaan voi ohjata universumin kulkuja. Riemun kanssa käyty äärimmäisen filosofinen keskustelu eilen muistutti siitä, että voin saada kaiken mitä haluan, kunhan vaan toivon riittävän vahvasti. Aikajänne ei vain välttämättä ole se, mitä odottaisin.
Alan nyt siis vain vahvemmin toivoa sitä, mitä eniten kaipaisin. Kyllä se sieltä tulee.)
perjantaina, toukokuuta 30, 2008
torstaina, toukokuuta 29, 2008
Lehtiä päin metsiä
Kesä kaatuu päälle ja puut viheriöivät (ja muita onnettomia aasinsiltoja).
Uusien opiskelijoiden opiskelijakuntatietopaketin tekeminen on ollut vaikeampaan kuin osasin edes kuvitella. Kesälehti on huikean tärkeä jäsenhankinnan työkalu, sillä sen avulla luodaan ensivaikutelma. Opiskelijakunnan ensimmäinen kosketus potentiaaliseen jäseneen tapahtuu hyväksymiskirjeen mukana postitettavan kesälehden välityksellä ja jos siinä mennään metsään, niin jälkiä on vaikea peitellä myöhemmin. Oma kynä ei tunnu pysyvän kädessä yhtään ja muidenkin tekijöiden katseet ovat jo kesälaitumien veräjissä. Onneksi ydintiimi on omistautunut asialle ja lehti saadaan kuntoon ajoissa. Saadaanhan?
Olen ihan paniikissa siitä, että mitä meillä kaikkea on valmiina heinäkuun puolivälissä? Mitä uutta jäsenille voidaan luvata, entä jos ei saadakaan valmiiksi? Riittääkö, että valmista on syyskuun alussa? Miksi tänäkin vuonna aloitettiin liian myöhään? Joko ensi vuonna opitaan edellisen vuoden virheistä?
Lehtiteemassa vielä voin todeta, että aina kehitys ei johda parannukseen. Lehti-niminen viihdyke muutti ulkomuotoaan ja kai toimituspolitiikkaansakin. Samalla siitä hävisi terä. Enää sen lukeminen ei saa naurusta kiemurtelemaan lattialla, kuten aiemmin. Miksi piti sorkkia, miksi?
Olen myös kyllästynyt Imageen ja aion lopettaa tilaukseni. Vaihdan sen ehkä Tiede-lehteen, joka viihdyttää minua paljon enemmän. Image edustaa minulle nykyisin jotakin niin kaukaista urbaania elämäntapaa, että jopa nanoteknologian ja neurofysiologian uusimmat tuulahdukset tuntuvat läheisemmiltä. Ehkäpä päivittäinen oleskeluni insinöörien kanssa samalla kampuksella on aiheuttanut humanistin sielulleni vahinkoa. Vai mistä kertoo se, että viikon odotetuimpia ohjelmia on Tähtiportin uusintajaksot ja että haaveilen avioliitosta Tri Daniel Jacksonin kanssa? Aivovauriosta?
Odotan yhä (kuvitteellisen) pelastavan humanistiälykköritarini saapumista valkoisella hevosellaan. Hän on ehkä vain eksynyt matkalla.
Uusien opiskelijoiden opiskelijakuntatietopaketin tekeminen on ollut vaikeampaan kuin osasin edes kuvitella. Kesälehti on huikean tärkeä jäsenhankinnan työkalu, sillä sen avulla luodaan ensivaikutelma. Opiskelijakunnan ensimmäinen kosketus potentiaaliseen jäseneen tapahtuu hyväksymiskirjeen mukana postitettavan kesälehden välityksellä ja jos siinä mennään metsään, niin jälkiä on vaikea peitellä myöhemmin. Oma kynä ei tunnu pysyvän kädessä yhtään ja muidenkin tekijöiden katseet ovat jo kesälaitumien veräjissä. Onneksi ydintiimi on omistautunut asialle ja lehti saadaan kuntoon ajoissa. Saadaanhan?
Olen ihan paniikissa siitä, että mitä meillä kaikkea on valmiina heinäkuun puolivälissä? Mitä uutta jäsenille voidaan luvata, entä jos ei saadakaan valmiiksi? Riittääkö, että valmista on syyskuun alussa? Miksi tänäkin vuonna aloitettiin liian myöhään? Joko ensi vuonna opitaan edellisen vuoden virheistä?
Lehtiteemassa vielä voin todeta, että aina kehitys ei johda parannukseen. Lehti-niminen viihdyke muutti ulkomuotoaan ja kai toimituspolitiikkaansakin. Samalla siitä hävisi terä. Enää sen lukeminen ei saa naurusta kiemurtelemaan lattialla, kuten aiemmin. Miksi piti sorkkia, miksi?
Olen myös kyllästynyt Imageen ja aion lopettaa tilaukseni. Vaihdan sen ehkä Tiede-lehteen, joka viihdyttää minua paljon enemmän. Image edustaa minulle nykyisin jotakin niin kaukaista urbaania elämäntapaa, että jopa nanoteknologian ja neurofysiologian uusimmat tuulahdukset tuntuvat läheisemmiltä. Ehkäpä päivittäinen oleskeluni insinöörien kanssa samalla kampuksella on aiheuttanut humanistin sielulleni vahinkoa. Vai mistä kertoo se, että viikon odotetuimpia ohjelmia on Tähtiportin uusintajaksot ja että haaveilen avioliitosta Tri Daniel Jacksonin kanssa? Aivovauriosta?
Odotan yhä (kuvitteellisen) pelastavan humanistiälykköritarini saapumista valkoisella hevosellaan. Hän on ehkä vain eksynyt matkalla.
tiistaina, toukokuuta 27, 2008
Lavalla ja lavan takana
Ammattikorkeakoulupäivät sujuivat erinomaisesti. En vastannut osallistujille lähetettyyn palautekyselyyn, sillä koen kuitenkin olevani jäävi arvostelemaan tapahtunutta. Muutenkin arvostelukykyni on sumentunut tässä yhteydessä, enkä näe montaakaan asiaa, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Ei nähnyt moni muukaan. Jotkut ovat löytäneet niitä meidänkin puolestamme ja minä vain kirjaan ylös. Toivottavasti Oulu saa niistä muistiinpanoista selvää ja tekee paremmin.
Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.
AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.
Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.
Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.
Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!
Erityisen hienoa ja arvokasta päivillä oli hyvien puheenvuorojen lisäksi kunnioitettujen kollegojen ja hyvien tovereiden seurassa vietetty laadukas aika. Kävin konferenssin aikana jälleen käänteentekeviä keskusteluja, joista yhden seurauksena koin oivalluksia toiveammattini luonteesta ja siksi olenkin hakeutumassa uusien haasteiden pariin. Opiskelijakuntaa en suinkaan jätä, mutta laajennan toiminta-aluettani. Siitä lisää myöhemmin, kunhan asianomaiset tahot tekevät tarvittavat päätökset.
AMK-päivät antoivat minulle mahdollisuuden jälleen kerran olla esillä ja tehdä lähtemättömän vaikutuksen ihmisiin. Vaikka panokseni päivien onnistumisen suhteen oli mitätön, sain kohtuuttoman paljon huomiota, mikä minulle sopii kyllä. 500 sekuntia julkisuudessa 500-henkisen yleisön edessä eli onnistunut osallistuminen musiikkivisailuun Verkatehtaan lavalla poiki seuraavan keikan elokuulle. HAMKin henkilöstöpäivien kaksituntinen talk show etsi juontajaa ja ohjelmaryhmä suoritti välittömän rekrytoinnin. Kauhunsekaisin tuntein valmistaudun henkisesti koitokseen, josta selviämiseen riittävien valmiuksien olemassaolosta ei minulla ole täyttä varmuutta. Onneksi tiimillä on. Ehkä alan itsekin luottaa potentiaaliini estraditaiteilijana.
Paljon hallittavammalta tuntuu ajatus ensi viikon t&k-foorumista, jossa opiskelijakunnalla on puheenvuoro. Tiedän aiheesta yhtä paljon kuin Itä-Ugandan punapilkkuleopardien lisääntymisvaikeuksista eli en juuri mitään. En taida olla ainut ja sitä paitsi, mistä lähtien asiantuntemattomuus olisi ollut este puheenvuoron pitämiselle? Onneksi tässä on vielä aikaa hakea lähteitä.
Aikaa on myös elokuuhun ja nuori pääsihteeri voi oppia kesässä paljonkin uusia temppuja. Eilen tarjoutui samalle kuulle myös toinen mielettömän hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itseään vieraassa tehtävässä. Sain kutsun toimia erään keskisuuren rockfestivaalin ulkomaisten bändien backstage-emäntänä. Tuskinpa osaan siitäkään kieltäytyä, kuulostaa sen verran kiehtovalta.
Kohti mainetta ja julkisuutta, suin päin sukellan!
keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Matalalentoa
Viime aikoihin on mahtunut paljon hyvää. Opiskelijakunta ja oma ammattitaito ovat ottaneet valtavia harppauksia ja sen tunnustaminen tuntuu mahtavalta. Itseluottamus kasvaa kohisten onnistumisten myötä ja enää ei pelota olla rohkea. Kollegiaalinen tuki osoittautui jälleen voimavaraksi, josta riittää ammennettavaa. Myötätunto kun ei maksa mitään.
Mystisellä tavalla tuntuu siltä, että jotakin isoa on pian tapahtumassa. Tilan puutteen vuoksi en täsmennä tähän, mihin luulen sen liittyvän. Laitan rastin seinään kuitenkin siltä varalta, että satun olemaan oikeassa. "Jo toukokuussa 2008 aavistin tämän."
Hyvin konkreettistakin isoa alkaa aivan lähitunteina eli ammattikorkeakoulupäivät Hämeenlinnassa. On niitä odotettukin, ilolla ja kauhulla. Olen ollut tapahtumien sisimmässä ytimessä sisällönsuunnittelun ja muiden järjestelyjen puolesta, ja tunnen siksi melkoista, hivenen aiheetontakin omistajuutta. Ylpeyttä totta kai, mutta etenkin vastuuta siitä, että kaikki sujuu mutkitta. Onneksi kaikki on jo otettu huomioon, vai onko? Viisi sataa ihmistä tuo kuitenkin mukanaan aina kohellusta ja kommelluksia.
Ammattikorkeakoulupäivät ovat olleet vuosittain aina parhaimpia tapahtumia heti liittokokouksen jälkeen. Siellä ne olennaisimmat ja arvokkaimmat vuorovaikutussuhteet on solmittu, sekä hatarammat että kestävämmät. Monet elämäni käänteentekevät tilanteet tai keskustelut ovat ottaneet siellä paikkansa. Tänä vuonna AMK-päivien osallistujalistan viidestä sadasta nimestä puolet ovat tuttuja ja kymmenet ovat hyviäkin ystäviäni, joten jälleennäkemisen riemu täyttää sydämeni.
Osallistujista reilu kymmenen prosenttia (n=81) on opiskelijoita. Toteuma jäi kauas tavoitteestamme, kolmasosasta. Olen kuitenkin kohtuullisen iloinen siitä, että EDES joka toisesta opiskelijakunnasta on edustaja tai pari paikalla. Se on jo melko hyvin viime vuosiin nähden, vaikkakin tekemistä seuraavilla järjestäjillä riittää kyllä. Onneksi sieltä ollaan tulossa vakoilemaan paikan päälle, niin voivat sitten ensi vuonna välttää meidän virheemme.
Seuraavat kaksi vuorokautta ovat melkoista matalalentoa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä. Tapahtumista raportoitanee myöhemmin.
[hyvän rastin pöllin Melkein Blogista, http://debug.melkein.com]
Mystisellä tavalla tuntuu siltä, että jotakin isoa on pian tapahtumassa. Tilan puutteen vuoksi en täsmennä tähän, mihin luulen sen liittyvän. Laitan rastin seinään kuitenkin siltä varalta, että satun olemaan oikeassa. "Jo toukokuussa 2008 aavistin tämän."
Hyvin konkreettistakin isoa alkaa aivan lähitunteina eli ammattikorkeakoulupäivät Hämeenlinnassa. On niitä odotettukin, ilolla ja kauhulla. Olen ollut tapahtumien sisimmässä ytimessä sisällönsuunnittelun ja muiden järjestelyjen puolesta, ja tunnen siksi melkoista, hivenen aiheetontakin omistajuutta. Ylpeyttä totta kai, mutta etenkin vastuuta siitä, että kaikki sujuu mutkitta. Onneksi kaikki on jo otettu huomioon, vai onko? Viisi sataa ihmistä tuo kuitenkin mukanaan aina kohellusta ja kommelluksia.
Ammattikorkeakoulupäivät ovat olleet vuosittain aina parhaimpia tapahtumia heti liittokokouksen jälkeen. Siellä ne olennaisimmat ja arvokkaimmat vuorovaikutussuhteet on solmittu, sekä hatarammat että kestävämmät. Monet elämäni käänteentekevät tilanteet tai keskustelut ovat ottaneet siellä paikkansa. Tänä vuonna AMK-päivien osallistujalistan viidestä sadasta nimestä puolet ovat tuttuja ja kymmenet ovat hyviäkin ystäviäni, joten jälleennäkemisen riemu täyttää sydämeni.
Osallistujista reilu kymmenen prosenttia (n=81) on opiskelijoita. Toteuma jäi kauas tavoitteestamme, kolmasosasta. Olen kuitenkin kohtuullisen iloinen siitä, että EDES joka toisesta opiskelijakunnasta on edustaja tai pari paikalla. Se on jo melko hyvin viime vuosiin nähden, vaikkakin tekemistä seuraavilla järjestäjillä riittää kyllä. Onneksi sieltä ollaan tulossa vakoilemaan paikan päälle, niin voivat sitten ensi vuonna välttää meidän virheemme.
Seuraavat kaksi vuorokautta ovat melkoista matalalentoa, mutta eiköhän siitä hengissä selvitä. Tapahtumista raportoitanee myöhemmin.
[hyvän rastin pöllin Melkein Blogista, http://debug.melkein.com]
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
Tuttu naama
Hyvät lukijat,
(eli sinä yksi, joka käyt säännöllisesti joka toinen päivä ja te kaksi, jotka vierailette sivullani kerran viikossa, mikä silti on useammin kuin minulla on ollut viime aikoina tapana)
Törmäsin Hämeenlinnan kävelykadulla feissaajaan. Epätavallista oli, että satuin ylipäänsä olemaan valoisaan aikaan keskustassa. Vielä hassumpaa oli, että feissaaja sattuikin olemaan sama kaveri, joka sai minut liittymään WWF:n ilmastokummiksi viime keväänä Mikkelin kävelykadulla. Hän oli vaihtanut joukkuetta ja hankki säännöllisiä lahjoittajia nyt vuorostaan Unicefille.
Lupasin harkita WWF:n hylkäämistä, ja sain häneltä ohjeetkin suoraveloituksen peruuttamiseen. Olin säilyttänyt hänen puhelinnumeronsa (?!) ja lupasin soittaa sitten, kun olisin valmis siirtymään uuden organisaation hyväntekijäksi. Mainiota, kahdet provikat samasta kummista vuoden sisällä. Ai miten niin vastikkeetonta ja pyyteetöntä auttamista oikein motiivein? Kuka mistään sellaisesta on mitään puhunut?
(eli sinä yksi, joka käyt säännöllisesti joka toinen päivä ja te kaksi, jotka vierailette sivullani kerran viikossa, mikä silti on useammin kuin minulla on ollut viime aikoina tapana)
Törmäsin Hämeenlinnan kävelykadulla feissaajaan. Epätavallista oli, että satuin ylipäänsä olemaan valoisaan aikaan keskustassa. Vielä hassumpaa oli, että feissaaja sattuikin olemaan sama kaveri, joka sai minut liittymään WWF:n ilmastokummiksi viime keväänä Mikkelin kävelykadulla. Hän oli vaihtanut joukkuetta ja hankki säännöllisiä lahjoittajia nyt vuorostaan Unicefille.
Lupasin harkita WWF:n hylkäämistä, ja sain häneltä ohjeetkin suoraveloituksen peruuttamiseen. Olin säilyttänyt hänen puhelinnumeronsa (?!) ja lupasin soittaa sitten, kun olisin valmis siirtymään uuden organisaation hyväntekijäksi. Mainiota, kahdet provikat samasta kummista vuoden sisällä. Ai miten niin vastikkeetonta ja pyyteetöntä auttamista oikein motiivein? Kuka mistään sellaisesta on mitään puhunut?
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
Kulttuurin tuotteita kevätauringossa
Lisääntynyt auringonvalo saa minunkin pääni pörräämään ja kaipaamaan jotakin säpinää. Ruokin romantiikan ja dramatiikan nälkäni kylläiseksi ja miltei ähkytilaan saakka sunnuntaina katsomalla putkeen viisi jaksoa baijerilaista telenovelaa nimeltä Lemmen viemää (Sturm der Liebe). Sain samalla aktivoitua hyvin herännyttä saksan sanavarastoani ja mieleeni palautuivat jälleen käyttökelpoiset müde, böse und wütend, eifersüchtig und abgünstig sekä hauskannäköiset ja -kuuloiset Geschwindigkeitsübertretung, Austauschlauscher ja Krampfadergeschwader. Kaksi jälkimmäistä eivät varsinaisesti ole oikeita sanoja, mutta niiden käännökset sisältävät visualisoitavissa olevia merkityksiä. Toiseksi viimeinen tarkoittaa vaihtoon lähtenyttä salakuuntelijaa ja viimeinen on suoraan käännettynä suonikohjulaivue, mutta tuttavallisemmin vanhempien rouvien armadaa, joka kävelee torilla vastaan koko kaistan leveydeltä väistämättä milliäkään.
Näiden monipuolisten ja hyödyllisten sanojen lisäksi haluan jakaa kanssanne kaksi erinomaista blogia, jotka ilahduttavat olemassaolollaan ja kuuluvat minun säännölliseen lukemistooni. Lisäsin ne viimein bloginkin sivupaneeliin, omissa kirjanmerkeissäni ne ovat olleet jo pitkään. Salmoblog ja Unelmia ja toimistohommia, olkaa hyvät. Molemmat herrat kirjoittavat niin raikuvan hauskasti, hersyvästi ja henkeäsalpaavan elävästi, että lukiessa tuntuu kuin kuuntelisi miesten juttuja ihan livenä vierestä. Hyvä pojat. Lisää tällaisia saa ilmiantaa.
Näiden monipuolisten ja hyödyllisten sanojen lisäksi haluan jakaa kanssanne kaksi erinomaista blogia, jotka ilahduttavat olemassaolollaan ja kuuluvat minun säännölliseen lukemistooni. Lisäsin ne viimein bloginkin sivupaneeliin, omissa kirjanmerkeissäni ne ovat olleet jo pitkään. Salmoblog ja Unelmia ja toimistohommia, olkaa hyvät. Molemmat herrat kirjoittavat niin raikuvan hauskasti, hersyvästi ja henkeäsalpaavan elävästi, että lukiessa tuntuu kuin kuuntelisi miesten juttuja ihan livenä vierestä. Hyvä pojat. Lisää tällaisia saa ilmiantaa.
sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008
Ammatinvalintahaaveita ja muita unelmia
Ajelin perjantai-illan auringonpaisteessa kotiin töistä valtavan hyväntuulisena, ja mieleni lävisti muutama ajatus, jotka haluan tallentaa myös tänne. Ensin siksi, etten niitä itse unohtaisi ja toiseksi siksi, että ne olisivat myös muiden saavutettavissa.
Keskeisenä ajatuksenani oli suuri tyytyväisyys onnistuneeseen koulutukseen, jonka järjestimme paikallisyhdistysten keskeisille toimijoille. Koulutus sisälsi tasapainoisen yhdistelmän asia- ja vuorovaikutuskeskeisiä sisältöjä. Harjoitukset eivät olleet leikkejä, kuten monissa järjestöissä toiminnallisia osioita kutsutaan, vaan jokaisella toiminnalla oli harkittu tarkoitus ja tarkkaan mietityt tavoitteet. Tunsin olevani vahvoilla ja omimmassa elementissäni kouluttajana ja tapahtuman fasilitaattorina. Tyytyväisyys huokui myös osallistujien välittömästä palautteesta. Saa nähdä, mitä ensi viikolla kerättävä kirjallinen palaute huokuu. Omasta mielestäni tapahtuma oli kuitenkin menestyksekäs.
Tunsin todella vahvasti, että kouluttajana voisin antaa ja saada paljon enemmän kuin nykyisessä ammatissani, jossa olen monien turhauttavienkin työtehtävien keskellä. Tein erään ammatinvalintatestin, mutta taitaa olla ammatti-identiteetti hiukan hakusessa, sillä sain tulokseksi matkailurestonomin. Erinomainen ajatus sekin, sillä sitten voisimme Riemun kanssa hakeutua samalle alalle ja paeta päiväntasaajan toiselle puolelle jonnekin backpackersien hostellin respaan töihin. Hänen kanssaan menisin minne tahansa, myös maailman ääriin ja sinne, missä pippuri kasvaa. Sääli vain sitä pippuria, jos se haluaisi kasvaa rauhassa.
Juttelin illemmalla ammatillisen hajaannukseni tilasta avokälyni kanssa, joka innostui kovin. Hänen organisaatiossaan olisi järjestökonsultille tarvetta ja kysyi heti, että mitä yleensä pyydän keikoista. Ehdotti, että tekisin sivutoimena kouluttajan hommia ja siirtyisin päivätyöstäni niihin, kunhan olisin vakiinnuttanut asemani heidän yrityksessään. Ideoitiin palkkausjärjestelmäksi aluksi sellaista systeemiä, jossa pohjapalkka maksettaisiin alkoholina ja provisiota saisi rahana sen mukaan, mitä osallistujat antaisivat palautteeksi. Palautelomakkeessa kysyttäisiin "Paljonko kouluttaja mielestäsi ansaitsisi tuntipalkkaa?", ja vastauksista laskettaisiin keskiarvo. Mikäs siinä, jos päivätyöllä maksaisi vuokran. Enää tarvitsisi vain hankkia erityisasiantuntijan tiedot edes jostakin osa-alueesta. Fat chance or a slim one?
Suuri kotimatkan hyväntuulisuus kasvoi entisestään huomatessani etten enää herkisty lainkaan ohittaessani katukyltin, joka viittaa entisen poikaystäväni kanssa samannimiseen kaupunginosaan. Vihdoinkin olen käsitellyt asian, mikä vei vain kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Eihän se olekaan kuin kuusi kertaa varsinaisen suhteen kesto. Jos ensimmäisellä poikaystävälläni menisi suhteellisesti yhtä kauan, hän pääsisi elämässään eteenpäin vuonna 2021.
Tämä kaikenlainen pohdinta sai minut oivaltamaan, että kovinkaan moni ei kysyttäessä osaisi kertoa, mistä heidän ystävänsä haaveilevat tai millaisia asioita he työstävät. Toisten unelmien toteutumisen edesauttaminen on kovin helppoa, kun on oikealla hetkellä kuulolla ja toinen oikealla tavalla luettavissa. Toisen lapsuuden unelmien voi tulla täyttäneeksi myös vahingossa. Yhtä lailla jokin vaikea asia voi olla edelleen pinnalla, vaikka tapahtumista olisi kulunut kymmeniä vuosia. Ja yhtä lailla voi vahingossa tulla sohaisseeksi muurahaispesään. Tarvitaan näin ollen enemmän puhetta ja vähemmän merkitseviä katseita.
Pääsi ei ole akvaario, sanoo Riemu. Ollaan siis herkkinä ja avoimina toisillemme. Mutta avaa suusi, sillä vain kertoessasi voit tulla varmasti ymmärretyksi. Etkä aina silloinkaan.
Keskeisenä ajatuksenani oli suuri tyytyväisyys onnistuneeseen koulutukseen, jonka järjestimme paikallisyhdistysten keskeisille toimijoille. Koulutus sisälsi tasapainoisen yhdistelmän asia- ja vuorovaikutuskeskeisiä sisältöjä. Harjoitukset eivät olleet leikkejä, kuten monissa järjestöissä toiminnallisia osioita kutsutaan, vaan jokaisella toiminnalla oli harkittu tarkoitus ja tarkkaan mietityt tavoitteet. Tunsin olevani vahvoilla ja omimmassa elementissäni kouluttajana ja tapahtuman fasilitaattorina. Tyytyväisyys huokui myös osallistujien välittömästä palautteesta. Saa nähdä, mitä ensi viikolla kerättävä kirjallinen palaute huokuu. Omasta mielestäni tapahtuma oli kuitenkin menestyksekäs.
Tunsin todella vahvasti, että kouluttajana voisin antaa ja saada paljon enemmän kuin nykyisessä ammatissani, jossa olen monien turhauttavienkin työtehtävien keskellä. Tein erään ammatinvalintatestin, mutta taitaa olla ammatti-identiteetti hiukan hakusessa, sillä sain tulokseksi matkailurestonomin. Erinomainen ajatus sekin, sillä sitten voisimme Riemun kanssa hakeutua samalle alalle ja paeta päiväntasaajan toiselle puolelle jonnekin backpackersien hostellin respaan töihin. Hänen kanssaan menisin minne tahansa, myös maailman ääriin ja sinne, missä pippuri kasvaa. Sääli vain sitä pippuria, jos se haluaisi kasvaa rauhassa.
Juttelin illemmalla ammatillisen hajaannukseni tilasta avokälyni kanssa, joka innostui kovin. Hänen organisaatiossaan olisi järjestökonsultille tarvetta ja kysyi heti, että mitä yleensä pyydän keikoista. Ehdotti, että tekisin sivutoimena kouluttajan hommia ja siirtyisin päivätyöstäni niihin, kunhan olisin vakiinnuttanut asemani heidän yrityksessään. Ideoitiin palkkausjärjestelmäksi aluksi sellaista systeemiä, jossa pohjapalkka maksettaisiin alkoholina ja provisiota saisi rahana sen mukaan, mitä osallistujat antaisivat palautteeksi. Palautelomakkeessa kysyttäisiin "Paljonko kouluttaja mielestäsi ansaitsisi tuntipalkkaa?", ja vastauksista laskettaisiin keskiarvo. Mikäs siinä, jos päivätyöllä maksaisi vuokran. Enää tarvitsisi vain hankkia erityisasiantuntijan tiedot edes jostakin osa-alueesta. Fat chance or a slim one?
Suuri kotimatkan hyväntuulisuus kasvoi entisestään huomatessani etten enää herkisty lainkaan ohittaessani katukyltin, joka viittaa entisen poikaystäväni kanssa samannimiseen kaupunginosaan. Vihdoinkin olen käsitellyt asian, mikä vei vain kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Eihän se olekaan kuin kuusi kertaa varsinaisen suhteen kesto. Jos ensimmäisellä poikaystävälläni menisi suhteellisesti yhtä kauan, hän pääsisi elämässään eteenpäin vuonna 2021.
Tämä kaikenlainen pohdinta sai minut oivaltamaan, että kovinkaan moni ei kysyttäessä osaisi kertoa, mistä heidän ystävänsä haaveilevat tai millaisia asioita he työstävät. Toisten unelmien toteutumisen edesauttaminen on kovin helppoa, kun on oikealla hetkellä kuulolla ja toinen oikealla tavalla luettavissa. Toisen lapsuuden unelmien voi tulla täyttäneeksi myös vahingossa. Yhtä lailla jokin vaikea asia voi olla edelleen pinnalla, vaikka tapahtumista olisi kulunut kymmeniä vuosia. Ja yhtä lailla voi vahingossa tulla sohaisseeksi muurahaispesään. Tarvitaan näin ollen enemmän puhetta ja vähemmän merkitseviä katseita.
Pääsi ei ole akvaario, sanoo Riemu. Ollaan siis herkkinä ja avoimina toisillemme. Mutta avaa suusi, sillä vain kertoessasi voit tulla varmasti ymmärretyksi. Etkä aina silloinkaan.
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Elämä tuolla ulkona
Blogini vilkkaus näyttäisi olevan kääntäen verrannollinen sosiaalisen elämäni vilkkauteen. Kuluneen kolmen viikon aikana on tapahtunut enemmän mielenkiintoisia, jännittäviä, eheyttäviä ja voimaannuttavia asioita kuin koko alkuvuonna yhteensä. Ihania ystäviä ja hurjia seikkailuja, mainioita elokuvia, siskonpetejä siskoilla ja ilman, lentomatkoja, lunta, lautailua ja luonnonrauhaa, pitkiä kävelyretkiä, kirkkoja, linnoja, puutarhoja, puistoja, patsaita, palatseja ja muita pytinkejä, kahvia, kermaleivonnaisia, kuohuviiniä ja ennen kaikkea suklaata. Valtavia määriä suklaata.
Kirjoittamisen tarve on säilynyt vakiona, mutta erilaiset muut areenat purkaa ja jäsentää tapahtumia ovat vieneet esitykset tältä näyttämöltä. Muun muassa lyijytäytekynä ja musta nahkakantinen muistikirjani ovat saaneet pitkästä aikaa kokea käsialaani ja kokonaisia virkkeitä. Jos haluat kuulla yksityiskohtaisempaa selontekoa Inarin seikkailusta, Itävallan reissusta tai tulevasta Amsterdamin matkasta, niin voin kertoa niistä henkilökohtaisesti toivomallasi tarkkuudella. Keskimmäisestä on oikein hauskoja kuvia, Lomatrion kaksi kolmasosaa vahvistettuna Hannu-Karhulla. Kuviakin pääsee katsomaan, kun ottaa yhteyttä.
Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, onko tuulivoimaenergian vastustamisella pitkätkin perinteet. Vastaan nyt, että tiedän. Pitkät ovat. Tunnetuin ensimmäinen vastustaja oli Don Quijote erityisvustajansa Sancho Panzan kanssa.
Timo Roos, Uutispäivä Demari, 25.3.2008
Kuvassa Parndorfin tuulivoimaa, joka näyttäisi menevän suoraan voimalinjoihin. Lähisähköä?
Kirjoittamisen tarve on säilynyt vakiona, mutta erilaiset muut areenat purkaa ja jäsentää tapahtumia ovat vieneet esitykset tältä näyttämöltä. Muun muassa lyijytäytekynä ja musta nahkakantinen muistikirjani ovat saaneet pitkästä aikaa kokea käsialaani ja kokonaisia virkkeitä. Jos haluat kuulla yksityiskohtaisempaa selontekoa Inarin seikkailusta, Itävallan reissusta tai tulevasta Amsterdamin matkasta, niin voin kertoa niistä henkilökohtaisesti toivomallasi tarkkuudella. Keskimmäisestä on oikein hauskoja kuvia, Lomatrion kaksi kolmasosaa vahvistettuna Hannu-Karhulla. Kuviakin pääsee katsomaan, kun ottaa yhteyttä.
Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, onko tuulivoimaenergian vastustamisella pitkätkin perinteet. Vastaan nyt, että tiedän. Pitkät ovat. Tunnetuin ensimmäinen vastustaja oli Don Quijote erityisvustajansa Sancho Panzan kanssa.
Timo Roos, Uutispäivä Demari, 25.3.2008
Kuvassa Parndorfin tuulivoimaa, joka näyttäisi menevän suoraan voimalinjoihin. Lähisähköä?
tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
Umpihangessa vai valmiilla väylillä
Vertaistuki on räikeästi aliarvostettu voimavara. Joissakin yhteisöissä sen täysi arvo ymmärretään, toisissa paikoissa valuu jatkuvasti hukkaan hiljaista tietoa ja äänettömiä oivalluksia. Ihminen on erityisen tuen tarpeessa elämänsä nivelvaiheissa, vanhan aikakauden päättyessä tai uuden alkaessa, oli sitten kyse opiskelusta, työstä, asuinpaikasta tai ihmissuhteesta.
Parhaiten pinteessä olevaa toveria ymmärtää joku, joka on itse tallannut aiemmin samaa polkua kuin hän. Empatiaa ja samaistumiskykyä lisää jaettu ymmärrys siitä, mikä juuri kyseisessä elämänvaiheessa kulloinkin on raskainta. Hyvät neuvot ja kallisarvoiset vinkit saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun niitä on antamassa samat hankaluudet kokenut kollega. Oli kyse sitten ajanhallinnasta, terveydenhuoltopalveluista, tenttitärpeistä tai lähiliikuntapaikoista, helpoiten uuden tiedon saa vertaiselta. Toisinaan uuden tulokkaan on vaikea arvata, mistä tietoa kannattaisi edes etsiä. Kysyäkseenkin kun täytyy tietää jo aika paljon.
Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on aina henkisesti raskasta, mutta itsenäistyminen on elämänvaihe, joka jokaisen tulee käydä läpi. Tietä itsenäisen aikuisuuden maailmaan on välillä yksinäistä taivaltaa, mutta kyky olla yksin on opittavana oleva elämänhallintataito muiden joukossa. Toisaalta ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen yhteisön. Tarvitsemme muiden apua kehittyäksemme itseksemme, sillä syvällinen itsetuntemus syntyy aina sosiaalisessa ympäristössä. Ryhmään kuulumisen tunne on tärkeä turvallisuutta ja voimaantumista luova kokemus. Joillakin se ensisijainen "meidän jengi" muodostuu opiskelukavereista, sählyporukasta tai nettiyhteisöstä, toisilta omalta tuntuva ihmisjoukko löytyy ammattiyhdistysliikkeestä, puolueesta tai muista samanhenkisistä kollegoista.
Oman yhteisön etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Uuden tulokkaan kannattaa olla avoinna kaikille ehdotuksille, kutsuille ja pyynnöille lähteä mukaan. Eristäytyminen neljän seinän sisälle ei helpota ulkopuolisuuden tunnetta. Vanhoihin ystäviin kannattaa ja pitääkin pitää yhteyttä, mutta niihin takertuminen kuin ajopuuhun ei helpota sitoutumista uuteen paikkaan.
Erityisesti opintojen päätösvaiheessa opiskelija kaipaa tukea työelämän haasteisiin valmistautumisessa. Koulutuksen myötä opitun ammatin erikoistietojen ja -taitojen lisäksi tarvitaan myös paljon tietoa työlainsäädännöstä, työyhteisöjen toimintamekanismeista, työntekijänä tai esimiehenä olemisesta ja muista työelämän pelisäännöistä, joista ei koulun penkillä välttämättä kerrottu mitään. Näiden kantapään kautta opittavien taitojen kanssa voi auttaa mentori, vanhempi kokenut kollega, joka on jo ehtinyt tehdä omat virheensä ja haluaa helpottaa jäljissään kulkevien tietä kertomalla, kuinka ne kannattaa välttää. Myös järjestäytymällä omaan ammattiliittoon voi saada korvaamattoman arvokkaita kontakteja ihmisiin, joille toisten ihmisten ongelmien ratkaiseminen on miltei elämäntehtävä.
Uuden elämänvaiheen kynnyksellä kannattaa olla utelias ja avomielinen. Joskus yllättävä hyppy suoraan altaan syvään päähän on parasta, mitä elämä voi uimaan opettelevalle tarjota. Ensin räpiköiminen tuntuu turhalta ja pieni paniikki iskee: ”Selviänköhän tästä?”. Pian huomaamme pysyvämme pinnalla ja aiemmin opittu uintitekniikkakin muistuu mieleen. Hetken päästä, kun löytyy rytmi ja rutiini, tekeminen tuntuu kivalta: ”Minähän osaan!”
Ei muuta, kun lasit päähän, nenästä kiinni, 1-2-3, ja menoksi!
Julkaistu Hiilihamkossa 2/08 18.3.2008
Parhaiten pinteessä olevaa toveria ymmärtää joku, joka on itse tallannut aiemmin samaa polkua kuin hän. Empatiaa ja samaistumiskykyä lisää jaettu ymmärrys siitä, mikä juuri kyseisessä elämänvaiheessa kulloinkin on raskainta. Hyvät neuvot ja kallisarvoiset vinkit saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun niitä on antamassa samat hankaluudet kokenut kollega. Oli kyse sitten ajanhallinnasta, terveydenhuoltopalveluista, tenttitärpeistä tai lähiliikuntapaikoista, helpoiten uuden tiedon saa vertaiselta. Toisinaan uuden tulokkaan on vaikea arvata, mistä tietoa kannattaisi edes etsiä. Kysyäkseenkin kun täytyy tietää jo aika paljon.
Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on aina henkisesti raskasta, mutta itsenäistyminen on elämänvaihe, joka jokaisen tulee käydä läpi. Tietä itsenäisen aikuisuuden maailmaan on välillä yksinäistä taivaltaa, mutta kyky olla yksin on opittavana oleva elämänhallintataito muiden joukossa. Toisaalta ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen yhteisön. Tarvitsemme muiden apua kehittyäksemme itseksemme, sillä syvällinen itsetuntemus syntyy aina sosiaalisessa ympäristössä. Ryhmään kuulumisen tunne on tärkeä turvallisuutta ja voimaantumista luova kokemus. Joillakin se ensisijainen "meidän jengi" muodostuu opiskelukavereista, sählyporukasta tai nettiyhteisöstä, toisilta omalta tuntuva ihmisjoukko löytyy ammattiyhdistysliikkeestä, puolueesta tai muista samanhenkisistä kollegoista.
Oman yhteisön etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Uuden tulokkaan kannattaa olla avoinna kaikille ehdotuksille, kutsuille ja pyynnöille lähteä mukaan. Eristäytyminen neljän seinän sisälle ei helpota ulkopuolisuuden tunnetta. Vanhoihin ystäviin kannattaa ja pitääkin pitää yhteyttä, mutta niihin takertuminen kuin ajopuuhun ei helpota sitoutumista uuteen paikkaan.
Erityisesti opintojen päätösvaiheessa opiskelija kaipaa tukea työelämän haasteisiin valmistautumisessa. Koulutuksen myötä opitun ammatin erikoistietojen ja -taitojen lisäksi tarvitaan myös paljon tietoa työlainsäädännöstä, työyhteisöjen toimintamekanismeista, työntekijänä tai esimiehenä olemisesta ja muista työelämän pelisäännöistä, joista ei koulun penkillä välttämättä kerrottu mitään. Näiden kantapään kautta opittavien taitojen kanssa voi auttaa mentori, vanhempi kokenut kollega, joka on jo ehtinyt tehdä omat virheensä ja haluaa helpottaa jäljissään kulkevien tietä kertomalla, kuinka ne kannattaa välttää. Myös järjestäytymällä omaan ammattiliittoon voi saada korvaamattoman arvokkaita kontakteja ihmisiin, joille toisten ihmisten ongelmien ratkaiseminen on miltei elämäntehtävä.
Uuden elämänvaiheen kynnyksellä kannattaa olla utelias ja avomielinen. Joskus yllättävä hyppy suoraan altaan syvään päähän on parasta, mitä elämä voi uimaan opettelevalle tarjota. Ensin räpiköiminen tuntuu turhalta ja pieni paniikki iskee: ”Selviänköhän tästä?”. Pian huomaamme pysyvämme pinnalla ja aiemmin opittu uintitekniikkakin muistuu mieleen. Hetken päästä, kun löytyy rytmi ja rutiini, tekeminen tuntuu kivalta: ”Minähän osaan!”
Ei muuta, kun lasit päähän, nenästä kiinni, 1-2-3, ja menoksi!
Julkaistu Hiilihamkossa 2/08 18.3.2008
perjantaina, helmikuuta 29, 2008
Kuin viimeistä päivää
Tänään oli viimeinen päivä töissä. Aloitin sen käymällä kampaajalla. Töissä oli ihanan rauhallista, sillä kaikki olennaiset toimijat olivat jo karanneet lomille tai lähetetty etelään edustamaan järjestöä. Sain monta pöydällä pyörinyttä asiaa roikkumasta ja voin sulkea oven takanani ja lähteä rauhallisin mielin. Lomalle.
Viimeiset seitsemän päivää ovat olleet täynnä äärimmäisiä tunteita. Ylimmän ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen aateloimat Samansieluisten Seurapäivät sisälsivät paljon ulkoilua ja hurjasti liikuntaa (Nauraminenhan on yhtä tehokasta vatsalihastreeniä kuin hölkkä). Aulangon kansallismaisema ja Ilmatieteen laitokselta tilattu auringonpaiste antoi kauniin kehyksen parhaalle lauantairetkelle pitkiin aikoihin. Koko iltapäivän kestänyt retkeily päättyi Vanajaveden ääreen saarelle, jossa nuotio paistoi nälkäisten ulkoilijoiden makkarat. Nam. Asteikolla yhdestä viiteen, kun arvioitavana oli sää, maisema, seura ja jutut, päivä sai täydet pisteet. (Vaikka kriteerit valittiin niin, että arvioinnissa pärjätään varmasti, päivän muutkin osa-alueet saivat korkeat arvosanat.)
Arki valkeni maanantain vaatteissa ja postin mukana tuli ikäviä uutisia "haudan" takaa. Koko viikko meni selvitellessä menneitä ja sisäinen aurinkoni peittyi myrskypilvien taakse. Sama tilanne taitaa olla monella kollegalla. Kyllähän omista sotkuistaan ulos räpiköi jotenkuten oman työaikansa puitteissa, mutta kun selviteltävänä on useamman vuoden takaisia asioita, niin iloisna miesnä siitä selviää vain Nikke Knatterton.
Keskiviikko toi mukanaan opetuksen. Jos taloyhtiö ilmoittaa, että kaukolämmön jakelussa on keskeytys, niin se tarkoittaa sitä, että ilman lisäksi kylmenee vesi. Huiks. Tuli ihan kesäleiriajat mieleen.
Nyt on voittajaolo. sillä tänään on perjantai (Testasin sen isitfriday.biz -sivustolla). Pörrötin uuden lyhyen tukan, trimmasin kulmakarvat, rajasin silmät, vedän jalkaan mustat saappaat ja lähden kilistämään loman kunniaksi.
Ylihuomenna lennän ystävien luo Saariselälle lautailemaan ja after ski -tunnelmiin. Kun palaan sieltä etelään, tapaan järjestösiskoja pääkaupunkiseudulla. Talvilomaan mahtunee vielä muutama päivä myös perheen ja sukulaisten kanssa puuhastelua.
Kun tämä loma on ohi, pitää töissä jaksaa vielä seitsemän päivää. Sitten lähdetään Riemun kanssa Wieniin. Siitä lisää, kun sen aika on.
Hip heijaa. Tämä on sittenkin siitä elämää, jota minä haluan elää.
Viimeiset seitsemän päivää ovat olleet täynnä äärimmäisiä tunteita. Ylimmän ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen aateloimat Samansieluisten Seurapäivät sisälsivät paljon ulkoilua ja hurjasti liikuntaa (Nauraminenhan on yhtä tehokasta vatsalihastreeniä kuin hölkkä). Aulangon kansallismaisema ja Ilmatieteen laitokselta tilattu auringonpaiste antoi kauniin kehyksen parhaalle lauantairetkelle pitkiin aikoihin. Koko iltapäivän kestänyt retkeily päättyi Vanajaveden ääreen saarelle, jossa nuotio paistoi nälkäisten ulkoilijoiden makkarat. Nam. Asteikolla yhdestä viiteen, kun arvioitavana oli sää, maisema, seura ja jutut, päivä sai täydet pisteet. (Vaikka kriteerit valittiin niin, että arvioinnissa pärjätään varmasti, päivän muutkin osa-alueet saivat korkeat arvosanat.)
Arki valkeni maanantain vaatteissa ja postin mukana tuli ikäviä uutisia "haudan" takaa. Koko viikko meni selvitellessä menneitä ja sisäinen aurinkoni peittyi myrskypilvien taakse. Sama tilanne taitaa olla monella kollegalla. Kyllähän omista sotkuistaan ulos räpiköi jotenkuten oman työaikansa puitteissa, mutta kun selviteltävänä on useamman vuoden takaisia asioita, niin iloisna miesnä siitä selviää vain Nikke Knatterton.
Keskiviikko toi mukanaan opetuksen. Jos taloyhtiö ilmoittaa, että kaukolämmön jakelussa on keskeytys, niin se tarkoittaa sitä, että ilman lisäksi kylmenee vesi. Huiks. Tuli ihan kesäleiriajat mieleen.
Nyt on voittajaolo. sillä tänään on perjantai (Testasin sen isitfriday.biz -sivustolla). Pörrötin uuden lyhyen tukan, trimmasin kulmakarvat, rajasin silmät, vedän jalkaan mustat saappaat ja lähden kilistämään loman kunniaksi.
Ylihuomenna lennän ystävien luo Saariselälle lautailemaan ja after ski -tunnelmiin. Kun palaan sieltä etelään, tapaan järjestösiskoja pääkaupunkiseudulla. Talvilomaan mahtunee vielä muutama päivä myös perheen ja sukulaisten kanssa puuhastelua.
Kun tämä loma on ohi, pitää töissä jaksaa vielä seitsemän päivää. Sitten lähdetään Riemun kanssa Wieniin. Siitä lisää, kun sen aika on.
Hip heijaa. Tämä on sittenkin siitä elämää, jota minä haluan elää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
