Pomppulinnan valtiattaret

Ammattikorkeakoulusta valmistuminen oli minulle niin iso asia, että sen juhlimatta jättäminen ei ollut edes vaihtoehto. Tutkintotodistuksen noutaminen oli ennemmin lystikäs kuin haikea reissu, vaikkakin yhden elämänvaiheen päättyminen johti eräänlaisen henkisen tilinpäätöksen laadintaan. Viimeistään siinä vaiheessa vahvistin tilikauden tuloksen ylijäämäiseksi, kun päättäjäisissä tutkintotodistustani luovuttaessaan rehtori iski minulle silmää. Kuulin myöhemmin, että amkin hallituksen kokouksessa ja myöhemmin vielä henkilöstön pikkujouluissa minua oli kehuttu kilpaa. Ei hassummin.

Lauantaiset supersuurenmoiset ja mahtipontiset tuplavalmistujaisjuhlat olivat hittimenestys. Juhlien kiistämättömin vetonaula ja valtavan innostuksen lähde ja kohde - heti sankareiden jälkeen tietenkin - oli viidakkohenkinen pomppulinna, jonka läsnäolo toi pirskeisiin uskomatonta energisyyttä ja säpinää. Kimolan seurapirtillä oli tunnelma vauhdikas kuin Vesivehmaalla, sillä siinä meni vanhat sekä nuoret samanlailla. Erityisesti mieltäni lämmitti nähdä kummitätini pomppimassa kummipoikani kanssa. Voi sitä riemua!

Juhliin saapui kummankin vastavalmistuneen tyttären perhettä, sukulaisia ja ystäviä eri puolilta Suomea. Joidenkin tulo oli odottamattomampaa kuin toisten, mutta kovin odotettuja olivat kaikki. Tarjoilu hoidettiin nyyttikestiperiaatteella ja todistettavasti on aivan mahdollista järjestää tällä tavoin erittäin laadukas ja mielenkiintoinen kahvipöytätarjoilu yli kuudellekymmenelle hengelle.

Tavoitteenamme oli järjestää mahdollisimman korkean profiilin juhlat mahdollisimman vähällä vaivalla. Tavoite saavutettiin. Pienten juhlijoiden perheissä ei seuraavana päivänä mistään muusta puhuttukaan kuin pomppulinnasta. Kokemus oli mieleenpainuva ja unohtumaton myös varttuneemmalle juhlakansalle. Laulu soi ja soitto raikui aamutunneille. Erityisesti toiveuusintoina esitetyt lauluesitykset olivat korkealaatuisia ja dj hyvin tasokas asiantuntija. Myös kärsivällisyys kuului hänen hyveisiinsä. Vaikka kuohuviinillä pestiinkin juhlan tiimellyksessä salin lattiaa, sitä ja boolia olisi riittänyt vielä aamupalaksikin, mutta kumpikaan ei juurikaan tehnyt enää kauppaansa.

Valtavan suuri ja lämmin kiitos kaikille myötävaikuttaneille! Ilman teitä juhla ei olisi ollut vertaisensa. Kommettiosioon toivotaan läsnäolleiden hehkutusta omista ilon elämyksistä. Myös rakentavaa palautetta saa antaa järjestelyistä, mutta sitä mielellään sähköpostiin.

Jäähyväiset

Tässä viestissä jätetään jäähyväisiä jälkikäteen.

Elämääni on viime viikkojen aikana jäänyt melkoisia aukkoja. Itse en ole ollut se, joka lähtee, vaan se, joka jää. Olen ollut niin tiiviisti kytkettynä opintoihin tai työhön, että olen liikkunut enintään sillä alueella, jonne henkinen liekani yltää. Kuitenkin ympärilläni ja samalla myös mieleni sisällä on tapahtunut isojakin muutoksia.

Ensiksi jouduin hyvästelemään rakkaiksi ystäviksi ja arkieni iloiksi käyneet Villanuevat, Carreñot ja heidän ystävänsä. Mi Gorda Bella loppui ja teki reiän sydämeeni. Ikävä viiltää. Typerää, että saatan suhtautua näinkin tunnepitoisesti televisiosarjaan, mutta se oli minulle tärkeää. En tiedä miksi.

Seuraavat jäähyväiset ottivat myös koville, mutta tiukin paikka lienee vielä edessä. Tutkinto tuli lopulta valmiiksi ja todistus haetaan ensi perjantaina. Menneisyyteen jää viimein Mikkeli kaikkine muistoineen, ikävine ja kauniine aikoineen. Tästä eteenpäin on pärjättävä omien siipien varassa. Voi olla, että joudun nielaisemaan vielä kyyneleen, jos toisenkin, kun käymme tervehtimässä opettajia ja muuta henkilökuntaa vielä kerran.

Viimeiset hyvästit olivat kaikkein raskaimmat ja ansaitsisivat siksi kokonaan oman tekstinsä. Keskiviikkona töissä kiiri suruviesti erään työtoverin äkillisestä ja traagisesta poismenosta. Järkytys oli käsinkosketeltava ja musertava, etenkin kun uutinen tuli kaikille yllätyksenä. Murheen keskellä, kyyneleiden läpi pysähdyin ajattelemaan elämämme haurautta ja sitä, miten heiveröisten lankojen varassa meistä kukin täällä sinnittelee. Tästä lähtien haluaisin itse muistaa kunnioittaa tätä ainutlaatuista mahdollisuutta olla täällä maan päällä ja olla läheisilleni parempi tänään kuin olin eilen.

Sitä en kuitenkaan voi tehdä, jollen ensin pidä huolta omasta jaksamisestani. On siis velvollisuuteni huolehtia siitä, että oma sisäinen aurinkoni saa voimaa, jotta se voi loistaa valoaan muiden poluille. Sillä se on minun aarteeni, jota tulee vaalia. Tein itselleni lupauksia, jotka liittyvät siihen, kuinka elän tulevan vuoden onnellisemmin ja tasapainoisemmin kuin koskaan ennen. Aion ajankäytölläni osoittaa, mitkä arvot ovat todella minulle tärkeitä: ystävät, perhe ja terveys. Enää työ, työ ja työ ei saa hallita elämääni, sillä viimeisellä tuomiolla se ei lainkaan sädekehääni kiillota.

Hyvästit heitän siis menneelle elämälle ja aloitan uuden. Paremman.

Sietokyvyn raja

Sietokyvyn raja menee
päivän ensimmäisessä huokauksessa.
Ei kyynelissä,
jotka jälleen äänettöminä valuvat poskille
kylmässä huuruisessa autossa
aution parkkipaikan pimeydessä,
ja jotka maistuvat karvailta
vielä kotiovellakin.

(Ote on johdateltu terapeuttisesta pohdinnasta, jonka sain käydä eilen suuren ajattelijan ja upean ystävän kanssa, jonka hiljattain "löysin" uudelleen. Kiitos tuestasi, jälleen.)

Lainkuuliaisuutta lauantai-illassa

Koska olen lainkuuliainen, otin tänään erikseen asiakseni noudattaa opintotukilain 17 §:n 3 momentin 2 kohtaa: Opiskelijan tulee huolehtia siitä, että vuositulo ei ylitä vapaata tuloa. Suoritin vapaaehtoisen opintotuen palauttamisen vapaan tulon korottamiseksi.

Ongelma lähti muodostumaan samoihin aikoihin, kun kaunis aikomus valmistumisesta karistui omenankukkien kanssa toukokuussa. Onneksi, kiitos siunatun sopomenneisyyteni ja pedanttisen työparini, tunnen opintotuen myöntämissäädökset ja KELAn tulovalvontajärjestelmän riittävän perinpohjaisesti, että osasin toimia ilman erillistä neuvonta- ja asiantuntija-apua. Sähköinen muutosilmoitus tuntui itseasiassa aika kätevältä ja helppokäyttöiseltä. Pankin verkkopalvelutunnuksilla pystyin saman istunnon aikana sekä tekemään ilmoituksen KELAlle, että maksamaan vapaaehtoisen palautuksen suoraan verkkopankissa. Ei tarvinnut näppäillä tili- eikä viitenumeroita, kaikki oli valmiina. Ja parasta on, että sen voi tehdä koska tahansa, missä tahansa. Enää ei tarvitse jonottaa lounastunnilla virastossa.

Yhteensovitin edellä kuvatun menettelyn ajankohdan valtionhallinnon erään toisen tulonsiirtotoimenpiteen eli veronpalautuksen kanssa, vaikka opintotuen takaisinperinnän välttämiseksi tehtävä "ylimääräisten" maksettujen tukien viimeinen palautuspäivä on vasta 31.3.2008. Mistäs sitä koskaan tietää, onko sitä rahaa silloin vai ei.

Äiti on opettanut, että mikään ei ole kalliimpaa kuin menetetty mahdollisuus. Opetuksen sisältö tosin oli se, että vessassa pitää käydä aina kun voi, sillä koskaan ei tiedä, milloin pääsee seuraavan kerran. Viisas nainen se meidän äiti. Tilaisuudesta pitää ottaa vaari. (Tuon sanonnan monista merkityksistä ja alkuperästä voi lukea Maija Kotirannan mainiosta artikkelista Muori ottaa vaarin.)

Mantra

Ajoittain joudun tilanteisiin ja olosuhteisiin, jotka saavat mielessäni suhteettoman suuren merkityksen. Oma arviointikyky heikkenee ja mittasuhteet vääristyvät. Ongelma tuntuu elämän seisauttavalta ja edessä on kaiken loppu. Edessä nouseva vuoren rinne näyttää lohduttoman jyrkältä ja sen kiipeäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. On otettava muutama askel taakse päin ja nähtävä kokonaisuus: jos en pääse tästä eteenpäin, mistä pääsisin?

Rakas siskoni opetti minua käsittelemään näitä kriisejä. Olen siitä hänelle kiitollinen, sillä yhteinen oppimiskokemuksemme syksyllä 2000 auttoi meitä molempia selviytymään haasteista, jotka tuntuivat silloin suuremmilta kuin ne todellisuudessa olivat.

Ratkaiseva mantran kaltainen ajatuksenjohdatin kuuluu seuraavasti:

Asioilla on tapana järjestyä.
Koska tämä on asia, se järjestyy, sillä niin niillä on tapana.

Mikä on kamalinta, mitä tästä voi seurata?
Täsmälleen miten kamalaa se on?
Eihän se nyt ole edes kovin kamalaa.

Elintaso-ongelma

Olen löytänyt ratkaisun pitkään mieltäni askarruttaneeseen epäkohtaan eli miten saada puhtaat pyykit ja astiat kuivaustelineestä säilytyskaappiin. Peseminen ja tiskaaminen on vielä ihan kivaa, mutta kuivan lopputuotteen käsittely (etenkin sukkien lajittelu) on minulle yhtä tuskaa. Kärsitkö sinäkin samasta ongelmasta? Ei huolta, nyt elämä helpottuu.

Viikon vinkein kodinhoitovinkki: Helppo ja hauska tapa hoitaa ongelma on pestä lisää. Tulee siis aiheuttaa niin sanottu kodinhoidollinen ajolähtötilanne: Kaikki pesät täynnä, viimeisen syötön noustessa ilmaan kaikilla on etenemispakko.

Mielestäni kuivia vaatteita voi ihan hyvin säilyttää telineessä ja napata aamulla siitä yllensä, kunnes teline on jälleen tyhjä ja on aika pistää kone käyntiin. Astioita kannattaa käyttää niin kauan, kun niitä on puhtaana ja tiskata sitten kertaheitolla. "Yksis' märissään", niiku meiän äiskä sanois.

Opiskelijan köyhäilytaloudessa tapa oli ihan pätevä, mutta viimeaikaisen elintason kohoamisen myötä elämänhallinta on tullut paljon haastavammaksi. Isossa ja tilavassa asunnossa on määrällisesti ja laadullisesti paljon sotkuisempaa siinä vaiheessa, kun on Ihan Pakko siivota, kun huoneen halki ei enää pääse nostelematta jalkojaan, kun vapaata pöytätilaa ei ole enää edes lattialla. Suurperheen (12 hlö) ruokailuastiastosta riittää kuppeja ja kippoja moniksi viikoiksi, etenkin, kun lämmintä ruokaa ei keittiössäni laiteta kuin aika ajoin, kiitos absurdien työaikojeni. Siinä vaiheessa, kun viimeinenkin astia on likaisena, on keittiöaltaan vihreän homekarvan kasvusto on jo hysteerisen rehevää.

Pohdinta vetää noloksi. Mitäpä tähän sanoisi. Ennen oli kaikki paremmin?

Huomattava tapahtuma

Vuoden suurin pukujuhla lähestyy.

Ihmiset ovat aivan täpinöissään. Joku satsaa kynsiin ja hiuksiin, toinen käyttää hurjat summat uusiin vaatteisiin, kolmas opettelee kaiket päivät lunttilapusta ruotsinkielisiä sukkeluuksia. Pitkin talvea kohistaan siitä, kuka saapui kenenkin kanssa, ketkä olivat kavereita keskenään ja mitä niillä oli päällä. Kyseessä ei siis suinkaan ole Linnan juhlat, vaan työpaikkani kattojärjestön liittokokous.

Lainkaan väheksymättä (just joo) kenenkään substanssitason perehtymistä, voidaan todeta, että jokaisella on kuitenkin omat valmistautumisrituaalinsa. Minäkin kävin nostalgisuuksissani läpi asukokonaisuuksia, joihin liittyy erityisiä järjestömuistoja. Kohtasin sinisen paidan ylimääräisestä liittarista '03, vaalean jakun Kuopiosta '03 ja mustan samettitunikan '04. Hipailin myös ruskeakukallista tunikaa, jonka hankin liittokokouksen 2006 aikoihin (ja jota olisin voinut käyttää, jos olisin valinnut sen toisen rinnakkaistodellisuuden, jossa tapahtuu myös spontaaneja asioita.) Vaatekaappini kätköissä näin myös vaakaraitaisen paidan samassa pinossa pystyraitaisten housujen kanssa, ja ajauduin ikävöimään erästä ystävääni, joka viimeksikään ei ilahtunut, kun kerroin vähä-älyisen yhdistelmän tuoneen hänet mieleeni.

Huomenna jo selviää, kuka laulaa nuotilleen ja kenelle on lähempänä sydäntä pelkät ulkomusiikilliset seikat. Kuka pääsee jatkoon ja kuka äänestetään ulos talosta? Ketkä selviävät haastekilpailuista ja kuka voittaa puolelleen yleisön suosion? Lisäksi tarkkaavaisimmat osallistujat huomaavat henkilövalinnoilta seurata myös ensi vuoden toimintaa ohjaaviin asiakirjoihin liittyvää päätöksentekoa.

Hyvä siitä tulee.

Luottamuksenarvoinen

Sain tänään odottamattoman yhteydenoton eräästä syyskokouksesta. Minusta toivottiin luottamushenkilöä hallitukseen ja valituksi tuleminen oli enää minun suostumustani vailla. Olin otettu. Tein nopeasti päätökseni, jonka sisälsi seuraavia ulottuvuuksia:

A) Uusi mielenkiintoinen kokemus on opettava ja kasvattaa järjestöllistä ammattitaitoa
B) Osaamisen osoittaminen uudessa piirissä voi poikia muita tehtäviä, joissa suoriutuminen edistää esimerkiksi työllistymistä myöhemmin (ns. irtopisteet portfolioon -ajattelu)
C) Luottamustoimi ja sen vastuu kenties kuormittavat aikataulua ja henkilökohtaista elämää rajusti, sillä itsekunnioitus ei kuitenkaan anna myöten hoitaa hommia huonosti tai edes riittävästi.
D) Hiljattain luotu periaate velvoittaa vahvasti olemaan haalimatta lisää tehtäviä. (Vieläkin harmittaa se yksi nakki viime kesältä, josta minulla ei ollut selkärankaa kieltäytyä. Noh, mitäs lupasin, näin sitä sitten kärvistellään.)
E) Erilaisia toimia ei tule ottaa vastaan vaan siitä ilosta, että joku muu on ajatellut juuri minun olevan sopiva. Sillä ei ole mitään väliä, haluavatko valitsijat minut, jos minä et tunne kutsumusta tehtävää kohtaan.
F) Kieltäytyminen kunniasta antaa hetkellisen (ja virheellisen) voimantunteen, josta kannattaa nauttia silloin, kun siihen on tilaisuus.

Kiitos luottamuksesta. Onnea valituiksi tulleille.

(Ei tainnut olla kovin fiksua kirjoittaa tätä näin vaalien aattona. Joku varsin mainio ehdokashan saattaisi vielä pyörtää päänsä ja vetäytyä kisasta...)

Hoitosuunnitelma

Oireita on ollut nyt muutaman viikon. Alavireisyyttä, ärtyneisyyttä, syvää väsymystä, loputonta unentarvetta, kyltymätöntä suklaan ja makeanhimoa, erakoksi vetäytymisen halua ja pohjatonta kaipuuta omaan sänkyyn peiton alle.

Laadin eilen kaamosväsymyksen torjuntaan hoitosuunnitelman, jonka teho perustuu lähes täysin plasebovaikutukseen. Sehän tehoaa, kun uskon sen tehoavan.

Aamu alkaa ajastetulla valo- ja musiikkihoidolla. Kelloradio kutsuu lähemmäs unen syvyyksistä groove fm:n hyväntuulisella ja pehmeällä soitannalla. Alkoviin kohdistettu kirkasvalolamppu syttyy ajastimella ja luo kirkastuvan uuden päivän koiton. Pystyn kuvittelemaan, kuinka käpylisäke keskeyttää melatoniinin tuotannon valon pakottamana ja serotoniiniaineenvaihdunta hiljalleen vilkastuu. Puhelimen torkkutoiminto vaatii avaamaan silmät kymmenen minuutin välein. Hienovaraiseen heräämiseen on varattu kokonainen tunti.

Suihkussa karisee viimeisimmätkin unenrippeet ja olen melkein kuin uusi ihminen. Aamupala sisältää kuituja, sitrushedelmiä ja monivitamiiniporejuoman, joiden kirpeys ja pirteys siirtyvät minuunkin. Raikkaan kiprakka vartin pyörämatka töihin ajaa kehon liikkeeseen ja sykkeen ylös. Kotona soinut hyvä musiikki lähtee mukaan soittimessa ja siirtyy toimistolla kaiuttimiin. Kahvia koneeseen ja päivä on käynnissä ja virta riittää iltaan saakka.

Illalla iskevään napostelurefleksiin valitsin korvikkeeksi babyporkkanat ja kuoritut auringonkukansiemenet. Näyttäisi olevan ihan sama, että mitä sitä popsii. Iltapalaksi maitoon keitettyä kaura-/monivilja-/manna-/riisipuuroa marjojen kanssa. Hämärä tunnelmavalaistus päästää käpylisäkkeen taas töihinsä. Uni tulee ajallaan.

Puuroista ja velleistä

Pienellä paikkakunnalla kasvaneena totuin siihen, että palveluita tarjotaan vähän mistä sattuu. Postin palvelut sai ensin ensin postista, mutta sitten ne siirrettiin k-kauppaan. Sitten kun kauppakin lopetti toimintansa sai postipalvelut kampaamosta. Alkon palvelut sai rautakaupasta, tilaukset tuli pikavuoron kyydissä kaupungista seuraavana päivänä.

Enää ei tunnu lainkaan ihmeelliseltä, miten rahoituspalvelupuuroja hämmennetään vellien sekaan. Vakuutusyhtiöistä ja s-kaupoista tulee pankkeja ja pankeista edelleen vakuutusyhtiöitä. Joka paikasta saa kaikkea, mutta vain keskittämisestä palkitaan. Edes pitkäaikainen uskollinen asiakkuus ei ole enää minkään väärti, vaan alennusprosentti nousee sen mukaan, miten hyvin toimintansa on keskittänyt. Toivottavasti asiakassuhteen erityinen luottamuksellisuus taataan myös jatkossa. Tuntuisi vähän kummalliselta saada sijoitusvinkkejä kassahihnan yli tomaattien ja ruispalojen välissä.

Aihe on ajankohtainen, sillä aloitin tänään eläkesäästämisen. Pääsen nauttimaan jokakuisista uhrauksistani aikaisintaan vuonna 2045 ja siihen saakka sohlaan umpimähkään rahastosta toiseen. Kuulostaa futuristiselta vuosiluvulta. Jokohan sitten on jo lentäviä autoja, hopeisia lateksipukuja ja pakollisia happinaamareita?

Jotta säilyisin virkeänä kuusikymppiseksi asti, aloitin myös uintikurssin, jolla treenataan taloudellisia uintitekniikoita. Uimakoulua on kerran viikossa, opittua pitää harjoitella myös tuntien välillä, joten sarjalippu uimahallille on jo hankittu. Saa nähdä, kasvaako tähän likkaan suomut jouluun mennessä.

Kerron myöhemmin veto-, potku- ja hengitystekniikkaani liittyvistä edistysaskelista, mutta nyt jaan kanssanne äärimmäisiä tunteita herättävän uintiaiheisen kuvan, joka osui silmääni. Se ei tosin liity allekirjoittaneen uimahyppysuorituksiin, mutta palauttaa mieleen ihmisen fyysisen rajallisuuden. Onneksi on omat henki- ja tapaturmavakuutukset kunnossa. Mahtaa ottaa päähän.