Kulttuurin tuotteita kevätauringossa

Lisääntynyt auringonvalo saa minunkin pääni pörräämään ja kaipaamaan jotakin säpinää. Ruokin romantiikan ja dramatiikan nälkäni kylläiseksi ja miltei ähkytilaan saakka sunnuntaina katsomalla putkeen viisi jaksoa baijerilaista telenovelaa nimeltä Lemmen viemää (Sturm der Liebe). Sain samalla aktivoitua hyvin herännyttä saksan sanavarastoani ja mieleeni palautuivat jälleen käyttökelpoiset müde, böse und wütend, eifersüchtig und abgünstig sekä hauskannäköiset ja -kuuloiset Geschwindigkeitsübertretung, Austauschlauscher ja Krampfadergeschwader. Kaksi jälkimmäistä eivät varsinaisesti ole oikeita sanoja, mutta niiden käännökset sisältävät visualisoitavissa olevia merkityksiä. Toiseksi viimeinen tarkoittaa vaihtoon lähtenyttä salakuuntelijaa ja viimeinen on suoraan käännettynä suonikohjulaivue, mutta tuttavallisemmin vanhempien rouvien armadaa, joka kävelee torilla vastaan koko kaistan leveydeltä väistämättä milliäkään.

Näiden monipuolisten ja hyödyllisten sanojen lisäksi haluan jakaa kanssanne kaksi erinomaista blogia, jotka ilahduttavat olemassaolollaan ja kuuluvat minun säännölliseen lukemistooni. Lisäsin ne viimein bloginkin sivupaneeliin, omissa kirjanmerkeissäni ne ovat olleet jo pitkään. Salmoblog ja Unelmia ja toimistohommia, olkaa hyvät. Molemmat herrat kirjoittavat niin raikuvan hauskasti, hersyvästi ja henkeäsalpaavan elävästi, että lukiessa tuntuu kuin kuuntelisi miesten juttuja ihan livenä vierestä. Hyvä pojat. Lisää tällaisia saa ilmiantaa.

Ammatinvalintahaaveita ja muita unelmia

Ajelin perjantai-illan auringonpaisteessa kotiin töistä valtavan hyväntuulisena, ja mieleni lävisti muutama ajatus, jotka haluan tallentaa myös tänne. Ensin siksi, etten niitä itse unohtaisi ja toiseksi siksi, että ne olisivat myös muiden saavutettavissa.

Keskeisenä ajatuksenani oli suuri tyytyväisyys onnistuneeseen koulutukseen, jonka järjestimme paikallisyhdistysten keskeisille toimijoille. Koulutus sisälsi tasapainoisen yhdistelmän asia- ja vuorovaikutuskeskeisiä sisältöjä. Harjoitukset eivät olleet leikkejä, kuten monissa järjestöissä toiminnallisia osioita kutsutaan, vaan jokaisella toiminnalla oli harkittu tarkoitus ja tarkkaan mietityt tavoitteet. Tunsin olevani vahvoilla ja omimmassa elementissäni kouluttajana ja tapahtuman fasilitaattorina. Tyytyväisyys huokui myös osallistujien välittömästä palautteesta. Saa nähdä, mitä ensi viikolla kerättävä kirjallinen palaute huokuu. Omasta mielestäni tapahtuma oli kuitenkin menestyksekäs.

Tunsin todella vahvasti, että kouluttajana voisin antaa ja saada paljon enemmän kuin nykyisessä ammatissani, jossa olen monien turhauttavienkin työtehtävien keskellä. Tein erään ammatinvalintatestin, mutta taitaa olla ammatti-identiteetti hiukan hakusessa, sillä sain tulokseksi matkailurestonomin. Erinomainen ajatus sekin, sillä sitten voisimme Riemun kanssa hakeutua samalle alalle ja paeta päiväntasaajan toiselle puolelle jonnekin backpackersien hostellin respaan töihin. Hänen kanssaan menisin minne tahansa, myös maailman ääriin ja sinne, missä pippuri kasvaa. Sääli vain sitä pippuria, jos se haluaisi kasvaa rauhassa.

Juttelin illemmalla ammatillisen hajaannukseni tilasta avokälyni kanssa, joka innostui kovin. Hänen organisaatiossaan olisi järjestökonsultille tarvetta ja kysyi heti, että mitä yleensä pyydän keikoista. Ehdotti, että tekisin sivutoimena kouluttajan hommia ja siirtyisin päivätyöstäni niihin, kunhan olisin vakiinnuttanut asemani heidän yrityksessään. Ideoitiin palkkausjärjestelmäksi aluksi sellaista systeemiä, jossa pohjapalkka maksettaisiin alkoholina ja provisiota saisi rahana sen mukaan, mitä osallistujat antaisivat palautteeksi. Palautelomakkeessa kysyttäisiin "Paljonko kouluttaja mielestäsi ansaitsisi tuntipalkkaa?", ja vastauksista laskettaisiin keskiarvo. Mikäs siinä, jos päivätyöllä maksaisi vuokran. Enää tarvitsisi vain hankkia erityisasiantuntijan tiedot edes jostakin osa-alueesta. Fat chance or a slim one?

Suuri kotimatkan hyväntuulisuus kasvoi entisestään huomatessani etten enää herkisty lainkaan ohittaessani katukyltin, joka viittaa entisen poikaystäväni kanssa samannimiseen kaupunginosaan. Vihdoinkin olen käsitellyt asian, mikä vei vain kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Eihän se olekaan kuin kuusi kertaa varsinaisen suhteen kesto. Jos ensimmäisellä poikaystävälläni menisi suhteellisesti yhtä kauan, hän pääsisi elämässään eteenpäin vuonna 2021.

Tämä kaikenlainen pohdinta sai minut oivaltamaan, että kovinkaan moni ei kysyttäessä osaisi kertoa, mistä heidän ystävänsä haaveilevat tai millaisia asioita he työstävät. Toisten unelmien toteutumisen edesauttaminen on kovin helppoa, kun on oikealla hetkellä kuulolla ja toinen oikealla tavalla luettavissa. Toisen lapsuuden unelmien voi tulla täyttäneeksi myös vahingossa. Yhtä lailla jokin vaikea asia voi olla edelleen pinnalla, vaikka tapahtumista olisi kulunut kymmeniä vuosia. Ja yhtä lailla voi vahingossa tulla sohaisseeksi muurahaispesään. Tarvitaan näin ollen enemmän puhetta ja vähemmän merkitseviä katseita.

Pääsi ei ole akvaario, sanoo Riemu. Ollaan siis herkkinä ja avoimina toisillemme. Mutta avaa suusi, sillä vain kertoessasi voit tulla varmasti ymmärretyksi. Etkä aina silloinkaan.

Elämä tuolla ulkona

Blogini vilkkaus näyttäisi olevan kääntäen verrannollinen sosiaalisen elämäni vilkkauteen. Kuluneen kolmen viikon aikana on tapahtunut enemmän mielenkiintoisia, jännittäviä, eheyttäviä ja voimaannuttavia asioita kuin koko alkuvuonna yhteensä. Ihania ystäviä ja hurjia seikkailuja, mainioita elokuvia, siskonpetejä siskoilla ja ilman, lentomatkoja, lunta, lautailua ja luonnonrauhaa, pitkiä kävelyretkiä, kirkkoja, linnoja, puutarhoja, puistoja, patsaita, palatseja ja muita pytinkejä, kahvia, kermaleivonnaisia, kuohuviiniä ja ennen kaikkea suklaata. Valtavia määriä suklaata.

Kirjoittamisen tarve on säilynyt vakiona, mutta erilaiset muut areenat purkaa ja jäsentää tapahtumia ovat vieneet esitykset tältä näyttämöltä. Muun muassa lyijytäytekynä ja musta nahkakantinen muistikirjani ovat saaneet pitkästä aikaa kokea käsialaani ja kokonaisia virkkeitä. Jos haluat kuulla yksityiskohtaisempaa selontekoa Inarin seikkailusta, Itävallan reissusta tai tulevasta Amsterdamin matkasta, niin voin kertoa niistä henkilökohtaisesti toivomallasi tarkkuudella. Keskimmäisestä on oikein hauskoja kuvia, Lomatrion kaksi kolmasosaa vahvistettuna Hannu-Karhulla. Kuviakin pääsee katsomaan, kun ottaa yhteyttä.



Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, onko tuulivoimaenergian vastustamisella pitkätkin perinteet. Vastaan nyt, että tiedän. Pitkät ovat. Tunnetuin ensimmäinen vastustaja oli Don Quijote erityisvustajansa Sancho Panzan kanssa.
Timo Roos, Uutispäivä Demari, 25.3.2008

Kuvassa Parndorfin tuulivoimaa, joka näyttäisi menevän suoraan voimalinjoihin. Lähisähköä?

Umpihangessa vai valmiilla väylillä

Vertaistuki on räikeästi aliarvostettu voimavara. Joissakin yhteisöissä sen täysi arvo ymmärretään, toisissa paikoissa valuu jatkuvasti hukkaan hiljaista tietoa ja äänettömiä oivalluksia. Ihminen on erityisen tuen tarpeessa elämänsä nivelvaiheissa, vanhan aikakauden päättyessä tai uuden alkaessa, oli sitten kyse opiskelusta, työstä, asuinpaikasta tai ihmissuhteesta.

Parhaiten pinteessä olevaa toveria ymmärtää joku, joka on itse tallannut aiemmin samaa polkua kuin hän. Empatiaa ja samaistumiskykyä lisää jaettu ymmärrys siitä, mikä juuri kyseisessä elämänvaiheessa kulloinkin on raskainta. Hyvät neuvot ja kallisarvoiset vinkit saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun niitä on antamassa samat hankaluudet kokenut kollega. Oli kyse sitten ajanhallinnasta, terveydenhuoltopalveluista, tenttitärpeistä tai lähiliikuntapaikoista, helpoiten uuden tiedon saa vertaiselta. Toisinaan uuden tulokkaan on vaikea arvata, mistä tietoa kannattaisi edes etsiä. Kysyäkseenkin kun täytyy tietää jo aika paljon.

Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on aina henkisesti raskasta, mutta itsenäistyminen on elämänvaihe, joka jokaisen tulee käydä läpi. Tietä itsenäisen aikuisuuden maailmaan on välillä yksinäistä taivaltaa, mutta kyky olla yksin on opittavana oleva elämänhallintataito muiden joukossa. Toisaalta ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen yhteisön. Tarvitsemme muiden apua kehittyäksemme itseksemme, sillä syvällinen itsetuntemus syntyy aina sosiaalisessa ympäristössä. Ryhmään kuulumisen tunne on tärkeä turvallisuutta ja voimaantumista luova kokemus. Joillakin se ensisijainen "meidän jengi" muodostuu opiskelukavereista, sählyporukasta tai nettiyhteisöstä, toisilta omalta tuntuva ihmisjoukko löytyy ammattiyhdistysliikkeestä, puolueesta tai muista samanhenkisistä kollegoista.

Oman yhteisön etsimiseen kannattaa käyttää aikaa. Uuden tulokkaan kannattaa olla avoinna kaikille ehdotuksille, kutsuille ja pyynnöille lähteä mukaan. Eristäytyminen neljän seinän sisälle ei helpota ulkopuolisuuden tunnetta. Vanhoihin ystäviin kannattaa ja pitääkin pitää yhteyttä, mutta niihin takertuminen kuin ajopuuhun ei helpota sitoutumista uuteen paikkaan.

Erityisesti opintojen päätösvaiheessa opiskelija kaipaa tukea työelämän haasteisiin valmistautumisessa. Koulutuksen myötä opitun ammatin erikoistietojen ja -taitojen lisäksi tarvitaan myös paljon tietoa työlainsäädännöstä, työyhteisöjen toimintamekanismeista, työntekijänä tai esimiehenä olemisesta ja muista työelämän pelisäännöistä, joista ei koulun penkillä välttämättä kerrottu mitään. Näiden kantapään kautta opittavien taitojen kanssa voi auttaa mentori, vanhempi kokenut kollega, joka on jo ehtinyt tehdä omat virheensä ja haluaa helpottaa jäljissään kulkevien tietä kertomalla, kuinka ne kannattaa välttää. Myös järjestäytymällä omaan ammattiliittoon voi saada korvaamattoman arvokkaita kontakteja ihmisiin, joille toisten ihmisten ongelmien ratkaiseminen on miltei elämäntehtävä.

Uuden elämänvaiheen kynnyksellä kannattaa olla utelias ja avomielinen. Joskus yllättävä hyppy suoraan altaan syvään päähän on parasta, mitä elämä voi uimaan opettelevalle tarjota. Ensin räpiköiminen tuntuu turhalta ja pieni paniikki iskee: ”Selviänköhän tästä?”. Pian huomaamme pysyvämme pinnalla ja aiemmin opittu uintitekniikkakin muistuu mieleen. Hetken päästä, kun löytyy rytmi ja rutiini, tekeminen tuntuu kivalta: ”Minähän osaan!”

Ei muuta, kun lasit päähän, nenästä kiinni, 1-2-3, ja menoksi!

Julkaistu Hiilihamkossa 2/08 18.3.2008

Kuin viimeistä päivää

Tänään oli viimeinen päivä töissä. Aloitin sen käymällä kampaajalla. Töissä oli ihanan rauhallista, sillä kaikki olennaiset toimijat olivat jo karanneet lomille tai lähetetty etelään edustamaan järjestöä. Sain monta pöydällä pyörinyttä asiaa roikkumasta ja voin sulkea oven takanani ja lähteä rauhallisin mielin. Lomalle.

Viimeiset seitsemän päivää ovat olleet täynnä äärimmäisiä tunteita. Ylimmän ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen aateloimat Samansieluisten Seurapäivät sisälsivät paljon ulkoilua ja hurjasti liikuntaa (Nauraminenhan on yhtä tehokasta vatsalihastreeniä kuin hölkkä). Aulangon kansallismaisema ja Ilmatieteen laitokselta tilattu auringonpaiste antoi kauniin kehyksen parhaalle lauantairetkelle pitkiin aikoihin. Koko iltapäivän kestänyt retkeily päättyi Vanajaveden ääreen saarelle, jossa nuotio paistoi nälkäisten ulkoilijoiden makkarat. Nam. Asteikolla yhdestä viiteen, kun arvioitavana oli sää, maisema, seura ja jutut, päivä sai täydet pisteet. (Vaikka kriteerit valittiin niin, että arvioinnissa pärjätään varmasti, päivän muutkin osa-alueet saivat korkeat arvosanat.)

Arki valkeni maanantain vaatteissa ja postin mukana tuli ikäviä uutisia "haudan" takaa. Koko viikko meni selvitellessä menneitä ja sisäinen aurinkoni peittyi myrskypilvien taakse. Sama tilanne taitaa olla monella kollegalla. Kyllähän omista sotkuistaan ulos räpiköi jotenkuten oman työaikansa puitteissa, mutta kun selviteltävänä on useamman vuoden takaisia asioita, niin iloisna miesnä siitä selviää vain Nikke Knatterton.

Keskiviikko toi mukanaan opetuksen. Jos taloyhtiö ilmoittaa, että kaukolämmön jakelussa on keskeytys, niin se tarkoittaa sitä, että ilman lisäksi kylmenee vesi. Huiks. Tuli ihan kesäleiriajat mieleen.

Nyt on voittajaolo. sillä tänään on perjantai (Testasin sen isitfriday.biz -sivustolla). Pörrötin uuden lyhyen tukan, trimmasin kulmakarvat, rajasin silmät, vedän jalkaan mustat saappaat ja lähden kilistämään loman kunniaksi.

Ylihuomenna lennän ystävien luo Saariselälle lautailemaan ja after ski -tunnelmiin. Kun palaan sieltä etelään, tapaan järjestösiskoja pääkaupunkiseudulla. Talvilomaan mahtunee vielä muutama päivä myös perheen ja sukulaisten kanssa puuhastelua.

Kun tämä loma on ohi, pitää töissä jaksaa vielä seitsemän päivää. Sitten lähdetään Riemun kanssa Wieniin. Siitä lisää, kun sen aika on.

Hip heijaa. Tämä on sittenkin siitä elämää, jota minä haluan elää.

Tyhmää sakotetaan

Päätin aamulla ennen töihin menoa pistäytyä nopeasti vielä kaupassa. Vuoden ensimmäinen iso tuutorikoulutus oli onnistuneesti takanapäin. Ostin toimiston pöydälle kimpun tulppaaneja ja Geisha-konvehteja kiitokseksi kaikille uurastamisesta. Julkinen kiittäminen on linjassa UPO-strategian (Uusi Parempi Opiskelijakunta) kanssa.

Kassalle ehti ennen minua iäkkäämpi rouva, joka vanhoilta sormiltaan ei saanut laukkuaan ja lompakkoa auki. Jäin auttamaan ja rupattelimme siinä mukavia ehkä minuutin. Suoriuduin omista ostoksistani pikavauhtia ja riensin parkkipaikalle.

Kanssani yhtä aikaa autoni luo saapui kaupungin punapukuinen työntekijä, jota kohteliaasti tervehdin ja joka yhtä kohteliaasti ojensi minulle 30 euron maksulapun. Toivotin rouvalle oikein mukavaa työpäivän jatkoa.

Olin valinnut jättää parkkimaksun maksamatta, sillä maksuautomaatti oli parkkialueen toisessa päässä. Kävelymatkaa olisi ollut ehkä 50 metriä ja parkkiruutuni oli aivan kaupan oven edessä. Iski siis laiskuus, virheellinen luulo omasta nopeudesta ja pelko siitä, että saa raitista ilmaa.

Kalliiksi tulivat tämän päivän hyvät teot. Säästin 20 senttiä väärässä paikassa. Eniten harmittaa se, että myös maksuttomia kiekkopaikkoja oli aivan näköetäisyydellä. Ja kaiken lisäksi olin nähnyt juuri muitakin pysäköinninvalvojia kaupungin läpi ajaessani.

Idiootilla ei ole helppoa.

Entä, jos...

Mikä on ylistämisen vastakohta? Alistaminen se ei taida olla.

Mikä on ylpeyden ja nöyryyden välinen sopiva suhde?

Mikä on viestissä olevien kauniiden ja sopuisia sanojen vähimmäismäärä, jotta se kumoaa pois muutaman ikävän sanan aiheuttaman mielipahan?

Entä, jos olikin niin vihansa sumentama, ettei omilla silmillään nähnyt anteeksipyyntöä siinä, mihin sellainen oli kirjoitettu? Eikä edes rivien väliin, vaan ihan siihen riveille, kirjaimilla. Entä, jos hävettää niin paljon, että ihan nolottaa, muttei silti ylpeydeltään pysty nöyrtymään ja myöntämään erehtyneensä? Entä, jos jättää jonkin konfliktin selvittämättä ihan vain siksi, ettei tahdo itse olla aina se, joka antaa periksi kaikessa (vaikka olisikin tällä kertaa väärässä?).

Entä, jos on niin monesti loukattu, ettei enää edes välitä?

She's got balls!

Menin sitten ja ostin 100 pallomeripalloa. Mistäs sitä koskaan tietää, mihin niitä voi tarvita? Ostin samalla reissulla viimein omat jonglöörauspallot. Mukaan tarttui myös korkeakantaiset mustat nahkasaappaat. Nyt on siis kasassa kaikki oikean asenteen ulkoiset ainekset. Sisäinen varmuus laskeutunee osakseni varmaan viipeellä.

Alakuloa ja pakopaikkoja

En elä sellaista elämää, jota haluaisin. Olen liian vaativassa työssä liian vähäisellä kokemuksella ja hädin tuskin riittävällä osaamisella. Teen liian paljon vääriä asioita. Tapaan liian vähän ystäviäni. Olen yksinäinen kaupungissa, jolla voisi olla tarjota mitä tahansa, jos antaisin sen päästä lähelle. Sydämeni näyttää lämpenevän aina väärille ihmisille.

Viime sunnuntaina havaitsin monien ystävieni tekevän juuri sitä, mitä minunkin pitäisi. Kartuttaa elämänkokemusta ulkomailla. Kerätä kokemuksia vieraista kulttuureista ja pistää itsensä likoon. Huomasin sen siten, että he eivät olleet puhelimen saavutettavissa silloin, kun minä olisin vuorostani tukeutunut heidän olkapäähänsä.

Itkin eräänä päivänä mentorini työpöydän ääressä taas pitkään ja hartaasti. Pitää ensi kerralla viedä varmaan omat nessut, kun tuo kulutus tuntuu olevan niin suurta. Tunnin kuluttua punertava nenänpää ja kiiltävät silmät menivät "orastavan flunssan" piikkiin, eikä töissä huomattu. Eihän se heidän vikansa ole, etten osaa suhtautua työhöni ammatillisesti.

Olen ilmeisesti nyt torjumassa minulle osoitettua työtarjousta. Painavammassa vaakakupissa on ylpeys ja kunnianhimo kera iänkaikkisen velvollisuuden tunnon. Toisessa kupissa raha ja kotiseutuetu jäivät kakkoseksi.

Hain läjäpäin lohdutusta kulttuurista ja kävin sekoamassa leffa-alelaarin äärellä. Jätin liikkeeseen kymmenyksen kuukausipalkastani ja tulin kotiin mukanani toistakymmentä klassikkoa. Burton, Jeunet, Almodovar ja Miyazaki muuttivat leffahyllyyni. Olen upottautunut heidän maailmoihinsa ja vältellyt oikeiden ongelmien käsittelyä. Mukavaa, kun uniin tulee välillä muutakin kuin järjestöasioita.

Muita kulttuurin pakopaikkoja tällä viikolla tarjosi maanmainio Tundramatiks, joka iloksemme palasi areenoille hetken hiljaisuuden jälkeen. Erityisen vaikutuksen tekin Bad Ass Brass Band, joka hoiti oman leiviskänsä kunniakkaasti. (Voih, puhaltimia. Olen niihin niin heikkona.) Mukana sponttaanissa reissussa oli viehättävä kollega kotiopiskelijakunnasta, joka sittemmin loikkasi duaalimallin toiselle puolelle. Otti koville kömpiä keikkahuuruissa aamujunalla kotiin ja suihkun kautta suoraan töihin. Kun pääsin kotiin, nukuin 18 tuntia putkeen. Lauantaina elämään toi vaihtelua äidin ja serkun kyläily. Käytiin Smokkijätkät-musikaalissa Verkatehtaalla ja vähän yöelämässäkin. Mukavinta oli himmailla aamulla kotona vaan pyjamassa ja höpistä unisia. On ne sitten rakkaita.

(Pitäisiköhän sittenkin muuttaa takaisin Kymenlaaksoon?)

Puhdistus

Siivosin hiukan. Poistin ihmisiä elämästäni.

Poistin puhelimestani muutaman nimen numeroineen. Ihmisiä, joille en soita enää tai joille en ole koskaan soittanutkaan. Poistin messengeristä pari käyttäjätunnusta, joiden haltijoiden kanssa minulla ei ole asiaa. Poistin facebookista erään "ystävän", jonka olemassaoloa en välitä edes muistaa. He tuskin huomaavat.

Kaikki tunteet ovat oikeita tunteita ja minulla on subjektiivinen oikeus niihin. En tahdo enää koskaan kokea tarpeetonta syyllisyyttä siitä, että koen myös negatiivisia tunteita.

Tunteet edellyttävät loogisesti tosiasioita koskevia uskomuksia sekä arviointeja, ja jokaiseen tunteeseen sisältyy tiettyjä sille ominaisia uskomuksia, jotka koskevat esim. olosuhteita (pettymys), todennäköisyyttä (pelko), vastuuta (syyllisyys) tai henkilösuhteita (kateus).

Emootiot voivat olla irrationaalisia, epäoikeutettuja tai epäasianmukaisia, mutta tuntemukset ilman uskomuksia, arviointeja tai haluja eivät.

-Erroll Bedford-